En mene Gummeruksen kouluun,

ookei pallero

Nyt mutinat sikseen.
Rauhoitu.

Kirjoita se kässärisi nyt valmiiksi parissa kolmessa kuukaudessa, sitten otat kopiot (5 kpl) ja lähetät viiteen eri kustantamoon.
Eihän siihen sitten mene kuin alle vuosi hyvässä lykyssä kun saat joltain sen hamuamasi sopimuksen, ja kirjakin ehtii seuraavaan syksy-jouluhössötykseen tai viimeistään sen jälkeiseen kevät-kesä esitykseen.

Olisiko kyse sittenkin syvästä huonommuudentuntessta, jonka fysiologiamme meille helposti aamuyöstä aiheuttaa.

Itsekin olen välillä katunut typerän tekstini lähettämistä ja säälinyt Liukkosta (tai kuka niitä lukeekin), jonka pitää sellaiseen roskaan aikaansa tuhlata. Tuolloin olen aina saanut poimittua mieleeni ne karmivimmat typeryydet, joita en vielä ehtinyt paremmiksi hiomaan.

Sitten virkeässä aamutunnelmassa taas mietin parhaita oivalluksia tekstissäni ja mietin jo, että kun ne Gummerukselta tarjoavat tekstini julkaisemista sellaisenaan, kuinka saan ne uskomaan, että haluan ehdottomasti hioa kirjoitustani vielä pitkään, ja mielellään ohjatusti. (Oikein pahassa positiivisuuden puuskassa olen jo miettinyt, että kai saan vielä mennä halutessani kirjoittajakursseille, vaikka esikoiseni olisi nimetty Finlandia-ehdokkaaksi.) :D

Mennään vain kaikki Gummeruksen koulutukseen. Kyllähän siitä jotakin mielenkiintoista varmaan saa irti revittyä.

En oikein ymmärrä. Miksi et menisi Gummeruksen kouluun jos sinne pääsisit? Mitä tai keitä olisi pitänyt päästä teilaamaan? Väännä rautalangasta.

Käsistä kannattaa ehdottomasti vielä hioa, vaikket G:n kouluun pääsisikään. Pieni tauko sen kirjoittamisesta tekee varmasti ihan hyvää. Omalle työlleen tulee helposti sokeaksi, virheet huomaa helpommin pienen tauon jälkeen.

Siis et pääse?? Tarkoittaako tuo, että olet saanut tiedon siitä, ettet ole päässyt?

Jos on joku aihepiiri, josta tietoa on liki rajattomasti saatavilla niin se on fiktion kirjoittaminen. Mitään salatietoa Gummeruksen kirjailijakoulu ei voi antaa. Ainoa merkittävä etu minkä kyseinen koulu pystyy tarjoamaan on yhteistyösuhde kustantajan kanssa ja tietoisuus siitä että tavoitteena on nimenomaan teoksen julkaiseminen. Mutta ei siitä mitä tahansa kannata maksaa ja kustantajia on muitakin. Gummerus teki suunnattoman palveluksen aloitteleville kirjailijoille sillä kouluun pyrkiminen pakotti monet varmaan ensimmäistä kertaa pohtimaan työn alla olevaa teosta järki kädessä. On aika pitkä matka siitä että kirjoittaa sydän verellä lippusia ja lappusia siinä toivossa että kustannustoimittaja saa niistä aikaan kirjan. Ilman muuta saa mutta on eri asia viitsiikö tämä ylhäisyys siihen ryhtyä.
Rima on melko korkealla koska jokainen kustannustoimittaja tietää, että jos auttaa tosi rasittavan tyypin kirjailijauran alkuun, hänestä ei pääse ikinä eroon. Se voi tarkoittaa, että jokaisen käsikirjoituksen kanssa työ on aloitettava aivan alusta koska kirjailija ei kenties opi mitään vaikka hänelle puhuisi kuinka selkeästi artikuloiden. Ja kuten lukeva yleisö tietää, ei ole aivan harvinaista, että tällaiset kustantamojen synnyttämät nerot antavat haastatteluja lehtiin ja saavat aikaan vielä enemmän painetta kustannustoimittajan jo valmiiksi aristaville peräpukamille. Silti on hämmästyttävää miten paljon kielellisesti hiottuja mutta tyhjyyttä kumisevia teoksia ylittää Suomessa kustannuskynnyksen vuosittain. Kaikkein heikoimmasta päästä ovat julkisuutta saaneiden henkilöiden kainot ensi yritykset. Niitä ei lue pirukaan vinkumatta. Se että kustantajat julkaisevat niitä johtuu tietenkin siitä että kirjoja on saatava myös kaupaksi ja moni ostaa julkkiksen kirjoittaman teoksen koska haluaa astua tämän ihanan ihmisen sisäiseen maailmaan. Vaikka olenkin mies niin minusta on värisyttävää vetäistä jalkaani Kata Kärkkäisen aavistuksen verran kosteat pikkarit, vasta ajeltujen säärien lämpöä huokuvat sukkahousut ja pujottaa paljaat jalkani hänen juuri riisumiinsa korkokenkiin. So what she can't write? Who cares!
Suomessa kirjabisnes on muuttunut silkaksi elämysteollisuudeksi, joka tarjoaa kiksejä ensin kirjailijasta - hänen onnellinen tai mielellään päin helvettiä mennyt elämänsä - ja sitten itse teoksesta - arvostellaanko se ja jos niin hyvin vaiko huonosti: kaikki mistä lukija voi edes jollain tapaa nauttia, myy. Kirjoittamisen hyvyys tai huonous ei ole enää pitkään ollut mikään kriteeri kirjan menestymiselle. Hyvin kokeneet kirjailijat ovat lyöneet kätensä siihen ihteensä vaikka takana olisi kymmeniä teoksia ja loistava karriääri kustannustoimittajana.
Älä siis sure vaikka et päässytkään/pääsisikään Gummeruksen kirjailijakouluun. Kaiken tarvittavan olet oppinut jo lastentarhassa ja loput voit oppia kirjoista. Ja jos saat jostain rahaa, voit nauttia täysin siemauksin kirjailijaelämästä lähtemälle vaikkapa Mauin writers' congressiin Havaijille ja viettää tosi kivaa elämää kirjoittamatta ikinä riviäkään. Life is great!