Minulla on 14-vuotias tytär, joka juo, polttaa, on ollut öitä ties missä ilmoittamatta itsestään, on kenties masentunut kun puhuu itsemurhasta välillä, saa ihmeellisiä pahanolon purkauksia, käyttäytyy välillä väkivaltaisesti, ottanut hatkat kotoaan kerran, ei kunnoita minua eikä isäänsä, ei tee kotitöitä, lintsaillut koulusta, koulussa arvosanat laskeneet ja jälki-istuntoja tullut (myöhästymisistä ja tupakalla käymisestä), kaupasta näpistämisestä kerran jäänyt kiinni (en sitten tiedä, onko tätä useamminkin tapahtunut, ilman kiinnijäämistä)..
Tuntuu, että mikään ei auta, mitä kotona hänelle sanoo, ei yhtikäs mikään.
Ei hän aina ole tuollainen ollut.
Sijoittaminen jonnekkin perhekotiin tuntuisi sinäänsä hyvältä vaihtoehdolta, mutta toisaalta sitä en haluaisi tehdä. Tuntisin itseni aivan kamalaksi vanhemmaksi.
On kyllä neuvot aika vähissä, kaikkea olen kokeillut...
Tuntuu, että mikään ei auta, mitä kotona hänelle sanoo, ei yhtikäs mikään.
Ei hän aina ole tuollainen ollut.
Sijoittaminen jonnekkin perhekotiin tuntuisi sinäänsä hyvältä vaihtoehdolta, mutta toisaalta sitä en haluaisi tehdä. Tuntisin itseni aivan kamalaksi vanhemmaksi.
On kyllä neuvot aika vähissä, kaikkea olen kokeillut...
Vastaukset 10
Vanhimmat
Sinun kannattaisi pyytää apua psykologilta, siis neuvoja tilanteeseen. Itse menisin sellaiseen keskustelutuokioon, jossa olisi tyttö ja vanhemmat ja psykologi. Isemurhalla uhkailu kertoo aina, että hän tarvitsee apua. Ihan oikeasti. Tiedän omasta kokemuksestani tämän. Joskus saattaa auttaa, että joku muu kuin oma vanhempi puhuu lapselle. Kaikista tärkeintä kuitenkin on, että nyt sinulla on vielä mahdollisuus auttaa lasta hyvään elämään-älä anna periksi-sillä se olisi helpoin tie ja lapsi kokisi kuitenkin jollain tasolla epäonnistuneensa,ehkä hylätyksi tulemisen tunteitakin,ainakin myöhemmin. Kerro lapselle usein, että välität hänestä, rakastat häntä ja haluat hänen parastaan. Itke hänen nähtensä, älä peittele tunteita, joita hänen käytöksensä aiheuttaa. Älä puhu hänen kuultensa hänestä ystävillesi tai muille. Tämän nuoret kokevat hyvinkin loukkaavina. Usein auttaa kun ajattelee mitä itse haluaisi muiden tai vaikkapa puolison tekevän, jos olisi samassa tilanteessa. Uskoisin, että lapsesi on jollakin tasolla masentunut ja elämänhallinta, elämästä ei saa oikein mistään kiinni. Hetken huvi ja jännitys (esim.varastelun tuoma) tuo hetken helpotusta kaoottiseen mieleen. Olen joskus ajatellut, että mieli on kuin todella pahasti sotkuinen huone ja tuntuu toivottomalta, että mistä päästä pitäisi alkaa siivoamaan. Ihanaa, että jaksat ajatella lastasi ja rakastat häntä-vaikeanakin. Voimia sinulle!
Kas, mun tyttö on ihan samanlainen! Ihanaa että jollain toisellakin...
Ollaan jonossa nuorisopsykiatriselle poliklinikalle. Eka kerta yhdessä, sitten ilmeisesti tyttö yksin.
Sulla on sentään mies jonka kanssa asiasta jutella. Asiat voi olla aina pahemmin, mulla ei oo ketään, KETÄÄN. Oon aivan yksin tän ongelman kanssa...
Oon itse murkkuikäisen pojan äiti, ja meillä on myös aika kovaa vääntöä joka asiasta, äiti on ehkä maailman typerin ihminen eikä tiedä mistään mitään, mikä tietysti kuuluu asiaan. Tupakkaa on kokeiltu, alkoholi kovasti kiinnostaa (en usko että on vielä kunnolla kokeillut) ja yhden näpistämisenkin on tunnustanut. Puheyhteys meillä onneksi vielä aika hyvin pelaa, ainakin ajoittain.
Että tosiaankin tunnen sympatiaa teitä kohtaan. Älkää jääkö yksin noitten ongelmien kanssa! Löytyiskö koulusta ketään, kuraattoria tai muuta jonka kanssa voisitte jutella? Ne ainakin varmaan osaa ohjata eteenpäin saamaan tukea, elleivät itse ole oikeita henkilöitä. Nuorisotoimella usein on tarjolla tukea myös vanhemmille, ei vain nuorille. Ja sitten on kriirikeskuksia (Mobile ainakin) eri paikkakunnilla, netistä löytyy vertaistukea (tukinet.net) ja neuvoja, mistä lähteä hakemaan konkreettista apua.
Mun mielestä olis tärkeää osata ja uskaltaa pyytää apua, jos sitä kerran tarvitsee. Itse olen joutunut pyytämään ja sitä myös saanut, tosin eri ongelmien takia, mutta tärkein viesti oli että MUN EI TARVITSE JAKSAA YKSIN. Riippuu kaiketi kunnasta aika paljon, miten niillä on tarjolla palveluja, mutta aina kannattaa ainakin kysyä - ja vaikka pitää vähän meteliä ellei sitä apua ala löytyä! Nuorta ei ehkä kiinnosta lähteä minnekään jorisemaan, mutta vaikka kävisit yksinkin, saat eväitä käsitellä tilannetta kotona. Ja huojennusta omalle mielellesi, kun voit purkaa huoliasi jollekin, sekin auttaa jo hetkeksi. Kun olet itse rennompi ja varmempi, se ei voi olla heijastumatta myös kapinoivaan teiniin ajan kanssa, uskoisin näin. Voimia kaikille, päivä kerrallaan!
hieman väärä sananvalinta.. masentuneelta tyttäresi kuulostaa.
En haluaisi valittaa, mutta jos minun vanhemmat ajattelivat minua "hankalana" nuorena, kun olin samassa tilanteessa kuin tyttäresi.. tulisi kyllä paha olo.
Niin kuin joku jo asiasta mainitsi, nuorisopsykiatrian poliklinikka olisi kova juttu.
murkulta tuo vaikuttaa. Kyllä se menee ohi. Älä vaan missään nimessä anna mihinkään perhekotiin. Ajattele lapsesi parasta ja koita kestää!
tiedän yhden nuoren joka on 15v. ja se juo, polttaa, käyttää huumeita ja on ollu monta päivää pois kotoo. sillonku on koulus ni iha pilves. naama täynnä lävistyksii, poskissakin. vaatteet on mitä on. ei kuitenkaan mikään hirvee riehuja tai ilkivallantekijä ja jaksaa koulus kuitenki olla yllättävän paljon.
mua oikeest säälittää se nuori, selvästi ei oo koton kaikki asiat hyvin. tää alko joskus seiskan lopus ja nyt on ysil. en usko et tulevaisuus näyttää kovin hyvält vaikka toivoisin et tulis pärjää ku iha viisaalt vaikuttaa mut harmillisesti ajautunu tohon.
joten älä missään nimes anna lapses tulla samanlaiseks. tonkaan nuoren kaverit ei oo samanlaisii vaa iha tunnollisii "kilttejä" nuoria. joten kotiolot vaikuttaa enemmän ku kaverit. tee lapselles kodista se paikka jossa on turvallista olla ja jonne on aina tervetullut. tehkää jotain kivaa yhes ja tutustu lapsees uudestaan. anna hänelle myös aikaa.
tää tarina tost nuorest on kirjotettu samaa koulua käyvän nuoren näkökulmast ja en tunne hyvin mut tiiän sen verran kuitenkin et kaikki mitä oon sanonu on totta.
Hei, alun kirjoittaneet äidit!
Kasiluokan alussa tyttäreni "sekosi" täysin. Kaveripiiri muuttui, koulu meni penkin alle, käytti alkoholia, tupakkaa ja jäi kiinni myös huumeista. Joutui itseään paljon vanhempien miesten seuraan ja tuli humalassa joukolla hyväksikäytetyksi.
Mitä tein; itkin, huusin, otin kännykän pois, tein miehistä rikosilmoituksen ja huumeista poliisille tutkintapyynnön. Koko syksy ja talvi oli kamala, jouduin olemaan asioiden takia sairaslomallakin. Vein tyttäreni perheneuvolaan, taistelin tutkimuskäynnit nuorisopsykiatriselle. Kummastakaan ei ollut suurta hyötyä. Psykiatrin lausunto oli, ettei masennukseen eikä sairauteen viittaavaa, mutta vastustaa kovasti auktoriteetteja. Pidin tyttöä vierihoidossa kotona siten, että oli koko ajan jonkun aikuisen seurassa. Valjastin isoisiä myöten kaikki remmiin. Koulun kanssa tein erilaisia erityistarkkailusopimuksia senkin uhalla, että joudumme silmätikuksi... HUOH!
Mitä tapahtui; Tytär kävi kanssani koko prässin hoitoineen, oikeudessa istuimme yhdessä. Keskustelimme, annoin hihnaa lisää ja kiristin sitä. KESTIN...
Nyt kaikki ihan toisin. Tyttöön voi luottaa, mistä ei ennen ollut puhettakaan, valehteli kaikessa, missä pysti ja katoili omille teilleen. Meillä on keskusteluvälit ja hän kokee, että olen mukava. Viettää välillä omasta halustaan iltoja kotona. Koulussa menee paremmin. Edelleen vielä satunnaisesti epäilyn iskiessä kotona huumetestailen, mutta tyttö hyväksyy "purkkiin pissimisen" luottamuksen hintana.
Tästä voi siis selvitä, tosin en sitä olisi itsekään uskonut, jos sen olisi pahimmassa vaiheessa joku minulle lohtuna kertonut =)
Melko samanlainen tapaus löytyy täältäkin. Tytön vanhemmat ovat eronneet tämän ollessa ihan pieni. Nykyään yläasteella ei mene hyvin. Kokeet menevät juuri ja juuri läpi. Vanhemmat antavat rangaistukseksi arestia, eivät siis päästä vknloppuisin häntä viettämään aikaa kavereidensa kanssa. Syynä on huono koulumenestys, ja se että vanhemmat luulevat tämän johtuvan huonosta kaveripiiristä. Tytär syyttää ja vihaa äitiään, uhkailee itsemurhalla ja karkaamisella.
Mitä tässä pitäisi tehdä. Miten saisi tytön opiskelumotivaation paranemaan. Mikä tällaisessa tapauksessa on ongelman ydin?
Huolestunut sisko (asun toisella paikkakunnalla kuin muu perheeni, joten en pysty olemaan päivittäisenä tukena pikkusiskolleni)
aloittajan kuvailema tyttö kuulostaa ihan multa. ryyppääminen, hatkat, koulust sain 30 tuntii jälkkee syyslukukauden aikana-> siirto tarkkailuluokalle... tappeluitakin oli. siitä on noin vuosi aikaa. äiti meni puhumaan sossuille ja jouduin laitokseen. olin siellä kuukaude ja sitten vannoin olevani kiltisti mutta valehtelin ja sama meno alko taas. sitten jouduin uudestaan laitokseen. tällä kertaa puoleksi vuodeksi... siinä rupes jo oikeasti miettimään.
Vanhemmat! Osoittakaa kiinostusta lapseenne. Keskustelkaa asioista ihan pienestä asti. Välittäkää ja olkaa läsnä. Lapset tarvitsevat vanhempiaan aina, joten olkaa tukena ja tehkää kodista turvallinen paikka elää ja olkaa kiinostuneita lasten harrastuksista ja olkaa iloisia jos nuori tuo kavereitaan kotiin ja keskustelkaa nuorten kavereiden kanssa myös. Kotoa nämä ongelmat lähtee aina. millon ei lapsi saa huomiota, milloin on liian tiukka kuri ja millon mitäkin?