Verta kohdussa

Viikolla 21 ollaan ja jälleen eilen jouduin käymään keskussairaalassa.

Vkolla 18 heräsin aamulla housut ja peti märkänä verestä. Olin sitten 3 pvää sairaalassa seurattavana. Kotiutettiin saikun kera, kun vuoteli vain "vanhaa verta"(ruskeaa). Vauvalla kaikki hyvin.

Tätä hajutonta vanhaa verta on sitten vuodellut enemmän ja vähemmän ja rak.uässä todettiin, että istukka on revennyt ja sieltä vuotanut. Kohdussa näkyi selvästi iso verihyytymä, josta ruskea vuoto tulee.

Lauantaipäivän aikana vuoto sitten alkoi haisemaan pahalle ja masuakin alkoi kipuamaan, joten eilen aamulla menin sairaalaan tarkistukselle. Vauva elossa,mutta epäilykseni saivat vahvistuksen; Verihyytymä kohdussa on aiheuttanut tulehduksen. Hoidoksi kaksi antibioottikuuria.

Kysyisin teiltä, että onko vastaavasta kokemuksia? Mitä tehdään, jos hyytymä kohdusta ei tule ns. normaalia reittiä ulos? (sillä siltä se nyt tällä hetkellä vaikuttaa)
41054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

...mitään tietoa samanlaisesta tapauksesta? Kaikki tieto otetaan kiitollisena vastaan.

Äänestä
  • mutta tuttava perheessäni oli odottavalla äidillä revennyt myös istukka kaksi kuukautta ennen LA:ta ja sillä hetkellä oli tehtävä sektio. Lapsi syntyi, mutta ei täysin terveenä. Cp-vammainen tyttö ja epilepsiaa sairastava.
    Mutta rakas siltikin

    Äänestä

..itsellä ei vastaavasta kokemusta, mutta tuttavallani istukka repesi viikolla 34, sektio oli tehtävä heti.

Äänestä

Ultran mukaan (joka tehtiin silloin sunnuntaina) vauva vastaa aikaansa ja "terveeltä ja normaalilta näyttää" (heitoissa siksi, että mikä on se normaali...)

Keskenmenoriski on kuulemma aivan olematon.

Silti huolestuttaa, että pitäisi saada tuo tulehduksia aiheuttava hyytymä pois, ettei aiheuttais mitään enempää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Lh-80 kirjoitti:

Viikolla 21 ollaan ja jälleen eilen jouduin käymään keskussairaalassa.

Vkolla 18 heräsin aamulla housut ja peti märkänä verestä. Olin sitten 3 pvää sairaalassa seurattavana. Kotiutettiin saikun kera, kun vuoteli vain "vanhaa verta"(ruskeaa). Vauvalla kaikki hyvin.

Tätä hajutonta vanhaa verta on sitten vuodellut enemmän ja vähemmän ja rak.uässä todettiin, että istukka on revennyt ja sieltä vuotanut. Kohdussa näkyi selvästi iso verihyytymä, josta ruskea vuoto tulee.

Lauantaipäivän aikana vuoto sitten alkoi haisemaan pahalle ja masuakin alkoi kipuamaan, joten eilen aamulla menin sairaalaan tarkistukselle. Vauva elossa,mutta epäilykseni saivat vahvistuksen; Verihyytymä kohdussa on aiheuttanut tulehduksen. Hoidoksi kaksi antibioottikuuria.

Kysyisin teiltä, että onko vastaavasta kokemuksia? Mitä tehdään, jos hyytymä kohdusta ei tule ns. normaalia reittiä ulos? (sillä siltä se nyt tällä hetkellä vaikuttaa)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu