Uskoa "mainostetaan" iloisena asiana niin meillä kuin muuallakin.
Saarnoissa julistetaan: Jumalan valtakunnassa eläminen ja oleminen on iloa, rauhaa ja rakkautta.
Näillä mietteillä aloin saarnan aikana tekemään ajatustyötä. Kun samalla kuuntelen seurapuhetta, analysoin sitä mielessäni. Aina löytyy jotakin kommentoivavaa, muutakin, kuin:"Olipa hyvä puhe ja kylläpä sitä taas virvoittui!"
Kuvittelen tämän rauhanyhdistyksen seurasalin elokuvateatteriksi, johon tulemme katsomaan ja kuulemaan esitystä. Elokuva on joka kerta samanlainen ja me samat ihmiset tulemme joka viikko parikin kertaa katsomaan, mutta ennen kaikkea kuulemaan tuon saman esityksen.
Koskaan se ei muutu, mitään uutta ei nähdä eikä kuulla. Seuroihin tullaan "kuulemaan" ja tarvittaessa "tekemään" parannusta.
Tulenko minä vain "kuulemaan", vai tulenko sitä varten, että "teen" parannusta.
Parannuksen "tekeminen" on verbi, eli teonsana. Miten "teen" tuon parannuksen?
Teenkö sen ajatustyönä vai nostamalla käteni merkiksi halustani uskoa synnit anteeksi vai "tekemällä" synninpäästön.
Parannuksen "tekemisellä" ymmärretään sitä, että ihminen tulee maailmasta sisälle Jumalan valtakuntaan. Kun on kerran parannuksen "tehnyt", sen jälkeen ei tarvitse enää muuta kuin vain uskoa, uskoa ja uskoa.
Parannuksen "tekeminen" ei ole vielä sitä, että olis sisällä Jumalan valtakunnassa, vaan sinun pitää "käsittää" se parannuksen armo ennen kuin teet parannusta. Sen jälkeen alat ravata seuroissa ja siellä sun pitää aina uskoa evankeliumi omalle kohdallesi.
Saarnamies kyllä muistuttaa sua jatkuvasti siitä, että usko eppäilyksesi anteeksi.
Seurapuheet, Päivämies ja kristillisyyden julkaisut mainostaa aina sitä,kuinka onnellista on olla Jumalan lapsi.
Minä en usko mainoksiin täysin varauksettomasti.
Media muokkaa mielikuviamme ja maailmankuvaamme television ja eri tuuteista tulevien mainosten kautta. Mainoksia tulvii niin ikään postiluukusta ja nykyään myös netin kautta.
Myös tällä keskustelupalstalla näemme mainoksia.
Mainokset lupaa sulle aina hyvää ja onnea.
Kunnallisvaalimainoksia on näinä päivinä tulvinut.
Kukaan ei lupaa huonoja asioita, vaan pelkkää hyvää. Valitut Palat lehti lähettää mainoksia, kuinka sä kohta saat muhkean voiton.
Myös uskovaiselle luvataan tämän elämän jälkeen taivaassa kaikkea hyvää, kaunista. Taivaalliset asunnot ovat kultaisia ja siellä on aina hauskaa. Koskaan ei ole surua, kipua, murhetta.
Ei tarvitse edes aviopuolisoa, seksiä, ei ole nälkää eikä janoa.
Toisaalta taas niille, jotka eivät usko, luvataan joutumista kauhistuksen paikkaan.
Seurapuhetta kuunnelleelle ja parannuksen armon vastaanottaneelle luvataan iloa ja syvää rauhaa Jumalan valtakunnan asukkaiden keskellä.
Onko Jumalan lapset todella onnellisia ja vapaat kaikista kiusauksista ja ahdistuksista?
No eivät tietenkään. Jumalan lapsi joutuu kestämään paljon kaikenlaisia vaivoja ja vastuksia.
Vaivojen ja vastuksien palkintona on sitten kirkas kruunu taivaan iloissa.
Itse koen, ettei usko tuo mitään onnea, iloa tai rauhaa, vaan päinvastoin se tuo päänvaivaa, kyllästymisen tunnetta ja rauhattomuutta.
Katselen ja kuuntelen samaa näytelmää kerta toisensa jälkeen. Kaipaisin vaihtelua saarnoihin, syvempää kantaa pävämies-lehden kirjoituksiin.
Mutta mikään ei näytä muuttuvan tai muuttuu yhtä hitaasti kuin fossiili.
Ja seuroissa pitää "käydä", muuten ei olla enää uskovaisia. Jo sekin, että lähtee jo yhden puheen jälkeen pois, ei ole hyvä asia.
Mitä enemmän kuuntelee Jumalan sanaa, sitä vankemmin pysyy "uskomassa".
Uskovaisen pitää "pysyä" uskomassa, näitä teonsanan verbejä uskovaisen sanavarastossa on paljon.
Ja mikä on merkillistä, uskomassa pysyy vain istumalla seurapenkissä.
Internetin, radion, television, seuraradion, lehtien ja kirjallisuuden hengellinen anti eivät ole tae uskossa "pysymiseen", mutta ovat lisukkeena uskovaisen elämän tavoille.
Uskovainen voi helpottaa oloaan panemalla nortin palamaan, mutta pienikin tissuttelu alkoholipitoisten aineiden kohdalla on vaaran merkki uskon kieltämisestä.
Uskon kieltäminen on kans yksi kummajainen, johon uskovainen helposti sortuu.
Kun jää pois seuroista pitemmäksi aikaa tai kokonaan, hänet on sinetillä merkitty ja hänestä sanotaan, että on "kieltänyt" uskonsa.
Seurapuhe päättyy ja loppulaulu alkaa. En ole varma, olenko tällä kertaa uskonut ja mihin.
Uskonhan minä raamatun tapahtumiin ja Jumalaan, mutta se ei ilmeisesti riitä, sillä niinhän kaikki sanoo uskovansa.
Tässä Jumalan valtakunnassa pitää uskoa eri tavalla kuin kirkon julistuksessa.
Täällä pitää uskoa se oikea sanoma, oikea usko. Vain täällä Jumalan valtakunnassa, rauhanyhdistyksen toimitalossa olet sisällä Jumalan valtakunnassa.
Mutta jos jatkat eppäilemistäsi, et olekkaan Jumalan valtakunnannan sisällä, vaan suruttoman
maailman kansalainen.
Menen ulos ja pistän tupakaksi. Kohta en muista enää, mitä olin seurapenkissä miettinyt.
Saarnoissa julistetaan: Jumalan valtakunnassa eläminen ja oleminen on iloa, rauhaa ja rakkautta.
Näillä mietteillä aloin saarnan aikana tekemään ajatustyötä. Kun samalla kuuntelen seurapuhetta, analysoin sitä mielessäni. Aina löytyy jotakin kommentoivavaa, muutakin, kuin:"Olipa hyvä puhe ja kylläpä sitä taas virvoittui!"
Kuvittelen tämän rauhanyhdistyksen seurasalin elokuvateatteriksi, johon tulemme katsomaan ja kuulemaan esitystä. Elokuva on joka kerta samanlainen ja me samat ihmiset tulemme joka viikko parikin kertaa katsomaan, mutta ennen kaikkea kuulemaan tuon saman esityksen.
Koskaan se ei muutu, mitään uutta ei nähdä eikä kuulla. Seuroihin tullaan "kuulemaan" ja tarvittaessa "tekemään" parannusta.
Tulenko minä vain "kuulemaan", vai tulenko sitä varten, että "teen" parannusta.
Parannuksen "tekeminen" on verbi, eli teonsana. Miten "teen" tuon parannuksen?
Teenkö sen ajatustyönä vai nostamalla käteni merkiksi halustani uskoa synnit anteeksi vai "tekemällä" synninpäästön.
Parannuksen "tekemisellä" ymmärretään sitä, että ihminen tulee maailmasta sisälle Jumalan valtakuntaan. Kun on kerran parannuksen "tehnyt", sen jälkeen ei tarvitse enää muuta kuin vain uskoa, uskoa ja uskoa.
Parannuksen "tekeminen" ei ole vielä sitä, että olis sisällä Jumalan valtakunnassa, vaan sinun pitää "käsittää" se parannuksen armo ennen kuin teet parannusta. Sen jälkeen alat ravata seuroissa ja siellä sun pitää aina uskoa evankeliumi omalle kohdallesi.
Saarnamies kyllä muistuttaa sua jatkuvasti siitä, että usko eppäilyksesi anteeksi.
Seurapuheet, Päivämies ja kristillisyyden julkaisut mainostaa aina sitä,kuinka onnellista on olla Jumalan lapsi.
Minä en usko mainoksiin täysin varauksettomasti.
Media muokkaa mielikuviamme ja maailmankuvaamme television ja eri tuuteista tulevien mainosten kautta. Mainoksia tulvii niin ikään postiluukusta ja nykyään myös netin kautta.
Myös tällä keskustelupalstalla näemme mainoksia.
Mainokset lupaa sulle aina hyvää ja onnea.
Kunnallisvaalimainoksia on näinä päivinä tulvinut.
Kukaan ei lupaa huonoja asioita, vaan pelkkää hyvää. Valitut Palat lehti lähettää mainoksia, kuinka sä kohta saat muhkean voiton.
Myös uskovaiselle luvataan tämän elämän jälkeen taivaassa kaikkea hyvää, kaunista. Taivaalliset asunnot ovat kultaisia ja siellä on aina hauskaa. Koskaan ei ole surua, kipua, murhetta.
Ei tarvitse edes aviopuolisoa, seksiä, ei ole nälkää eikä janoa.
Toisaalta taas niille, jotka eivät usko, luvataan joutumista kauhistuksen paikkaan.
Seurapuhetta kuunnelleelle ja parannuksen armon vastaanottaneelle luvataan iloa ja syvää rauhaa Jumalan valtakunnan asukkaiden keskellä.
Onko Jumalan lapset todella onnellisia ja vapaat kaikista kiusauksista ja ahdistuksista?
No eivät tietenkään. Jumalan lapsi joutuu kestämään paljon kaikenlaisia vaivoja ja vastuksia.
Vaivojen ja vastuksien palkintona on sitten kirkas kruunu taivaan iloissa.
Itse koen, ettei usko tuo mitään onnea, iloa tai rauhaa, vaan päinvastoin se tuo päänvaivaa, kyllästymisen tunnetta ja rauhattomuutta.
Katselen ja kuuntelen samaa näytelmää kerta toisensa jälkeen. Kaipaisin vaihtelua saarnoihin, syvempää kantaa pävämies-lehden kirjoituksiin.
Mutta mikään ei näytä muuttuvan tai muuttuu yhtä hitaasti kuin fossiili.
Ja seuroissa pitää "käydä", muuten ei olla enää uskovaisia. Jo sekin, että lähtee jo yhden puheen jälkeen pois, ei ole hyvä asia.
Mitä enemmän kuuntelee Jumalan sanaa, sitä vankemmin pysyy "uskomassa".
Uskovaisen pitää "pysyä" uskomassa, näitä teonsanan verbejä uskovaisen sanavarastossa on paljon.
Ja mikä on merkillistä, uskomassa pysyy vain istumalla seurapenkissä.
Internetin, radion, television, seuraradion, lehtien ja kirjallisuuden hengellinen anti eivät ole tae uskossa "pysymiseen", mutta ovat lisukkeena uskovaisen elämän tavoille.
Uskovainen voi helpottaa oloaan panemalla nortin palamaan, mutta pienikin tissuttelu alkoholipitoisten aineiden kohdalla on vaaran merkki uskon kieltämisestä.
Uskon kieltäminen on kans yksi kummajainen, johon uskovainen helposti sortuu.
Kun jää pois seuroista pitemmäksi aikaa tai kokonaan, hänet on sinetillä merkitty ja hänestä sanotaan, että on "kieltänyt" uskonsa.
Seurapuhe päättyy ja loppulaulu alkaa. En ole varma, olenko tällä kertaa uskonut ja mihin.
Uskonhan minä raamatun tapahtumiin ja Jumalaan, mutta se ei ilmeisesti riitä, sillä niinhän kaikki sanoo uskovansa.
Tässä Jumalan valtakunnassa pitää uskoa eri tavalla kuin kirkon julistuksessa.
Täällä pitää uskoa se oikea sanoma, oikea usko. Vain täällä Jumalan valtakunnassa, rauhanyhdistyksen toimitalossa olet sisällä Jumalan valtakunnassa.
Mutta jos jatkat eppäilemistäsi, et olekkaan Jumalan valtakunnannan sisällä, vaan suruttoman
maailman kansalainen.
Menen ulos ja pistän tupakaksi. Kohta en muista enää, mitä olin seurapenkissä miettinyt.
Vastaukset 16
Vanhimmat
kuvaamaasi tapa uskoa.
Muuten erittäin hyvin kirjoitettu
Tästäpä tulikin mieleeni yksi juttu.
Amerikkalaisessa, meidän vl-yhteisöä vastaavassa, amisch-yhteisössä on kuulemani mukaan sellainen käytäntö, että amisch-teineille tarjotaan mahdollisuus käydä kokeilemassa siipiensä kantavutta ympäröivässä yhteiskunnassa. Nuorella on mahdollisuus tänä koeaikana valita, palaako yhteisöön, vaan jääkö elämään tavallista elämää yhteisön ulkopuolelle.
Sopisiko tällainen käytäntö vl-liikkeeseen?
Ainakin niissä tapauksissa, kun nuori päättää palata, hän joutuu tekemään tietoisen valinnan ja oikean sydämestä lähtevän parannuksen amisch-uskoon. Tällaista aitoa parannusta myös avaajakin näytti peräänkuuluttavan.
lienee kysymys siitä, etteivät he osaa elää ympäröivässä yhteiskunnassa, koska sen ajatusmaailma ja tavat ovat heille liian vieraat. He palavat siis vain tuttuun ja turvalliseen, koska siinä ainakin osaavat elää. Mutta onpahan heillä sentään jonkinlainen tunne sitä, että he ovat voineet valita itse.
kävisikö vl-nuorille samalla tavalla? Onko Suomessa toisin?
ja katsonut ohjelmia, joista ilmeni, että on heilläkin kovia traumoja juuri tuollaisen aivopesukasvatuksen tuloksena. Kaikkien elämä ei onnistu edes ulkopuolella saati sitten lahkon mukana!
muun yhteiskunnan tavoin aineellisen ja käytännön elämän alueella. Siinä ei siis tulisi sopeutumisvaikeuksia, toisin kuin amisheilla.
Vl-nuorilla ne ongelmat tulevat "vain" hengellisellä ja sosiaalisella puolella, mutta on niissäkin tekemistä, niinkuin on saanut lukea ex-veeällien kirjoituksista näiltä palstoilta.
Osa vl-nuorista varmasti palaisi takaisin turvalliseen pesään, osa jopa uskon itsensä takia. Toiset jäisivät palaamatta, mutta kuinka suuret prosentit tekis niin tai näin, mene ja tiedä.
onnellinen sinä, joka pystyt kuuntelemaan puhetta. Oma aika seuroissa menee lasten hiljaisena pitämiseen. Ja ensimmäisen puheen jälkeen lähdetään, ei lapset jaksa käkkiä toista puhetta. Miten tässä koskaan pääsee ajatuksen kanssa kuuntelemaan puhetta, kun "me haluamme olla tuomassa lapsia seuroihin". Jos et tuo lapsia seuroihin, niin parempi olisi jos myllynkivi ripustettaisiin kaulaan ja upotettaisiin mereen. Näin on rakas puhujaveli puheessaan sanonut ihan vasta.
Siinä lapsia paimentaessa ei jää mitään päähän, mitä voisi pihalla sitten unohtaa, vaikken tupakoikkaan. Mutta onpahan käyty taas seuroissa, niin on jäänyt todistus seurakuntaan että me ollaan uskomassa.
Lapsille pitää antaa parasta ja se paras on sitä, kun jaksat tuoda heidät seuroihin.
Lapset kyllä kuuntelee tarkkaavaisesti, vaikka me aikuiset ei sitä uskokkaan.
Pääasihan on, että lapsistamme tulisi onnellisia uskovaisia, ja mieluummin sellaisia, jotka eivät mieti turhia, niinkuin tuo pussihousu parka.
Liekköhän sillä edes lapsia
leimaamassa, kun käy seuroissa.
veli! oli suht reipan luokittelu sinulta
"joka siis antaa teille Hengen ja tekee voimallisia tekoja teidän keskuudessanne, saako Hän sen aikaan lain tekojen (=käydä, yrittää ymmärtää, olla uskomassa, kortti leimaamassa) vai uskossa kuulemisen kautta?"
"niinmuodoin ne, jotka perustuvat uskoon, siunataan uskovan Aabrahamin kanssa....kaikki, jotka perustatuvat lain tekoihin, ovat kirouksen alaisia"
Aabrahamin siunaus on tullut Jeesuksessa Kristuksessa meidän pakanain osaksi, niin, että me uskosta saisimme luvatun Hengen.
Uskosta elävä tietää, että Jeesus, joka ei synnistä mitään tiennyt, tehtiin synniksi, että me (jotka, emme ole muita kuin syntisiä) tulisimme Hänessä vanhurskaiksi(syytömiksi, täysin puhtaiksi, niinkuin Jeesus on)
Ja tämä evankeliumi tuo vapauden kaikista ihmisten tekemistä säännöistä ja orjuutuksista. Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.
Siis usko vaan ja lepää Kristuksen täytetyssä työssä. Et voi itseäsi parantaa, etkä muuttaa ja muista, että Jumala haluaa sinulle kaikkea hyvää ja voit odottaa sitä tulevaisuudelta.
Seuroissa aina sanotaan, kuinka me saamme runsaasti siunauksia osaksemme, kun uskomme tähän evankeliumiin.
Jumala myös koettelee ja antaa uskovalle myös epäonnistumisia, pettymyksiä, jollekkin kuoleman suruakin.
Elikkä uskovan tie ei aina lie, niin helppo kuin sen mulle jotkut kuvaa.
Me pyydämme hyviä asioita rukouksissamme Jumalalta, mutta ei Hän aina anna.
Moni vanhapiika on saanut pettyä, kun Jumala ei ole vastannut rukouksiin saada elämänkumppani.
Joku on saattanut saada epäkelvon puolison, jonka kanssa on erittäin hankalaa ollut tulla toimeen.
Miksi Jumala antaa jollekkin huonon aviopuolison, joka tiukan paikan tullen jättää ja ottaa uuden olkoonkin, vaikka kuinka olisi ollut uskovainen.
Tutkimattomia ovat Herran tiet, sillä niin erikoisella tavalla Jumala niitä lahjojaan jakaa.
Ajattelen erikoisesti niitä raskautetuja, yli kymmenen lasta tehneitä äitejä, jotka ovat luottaneet lapsenmielisesti lapsiluvun antajaan.
Seuroissa puhuja sanoo, että voimia annetaan sen verran, kuin tarvitaan.
Onkohan tuo ihan noin.
Kyllä minä tiedän paljon äitejä, joilta voimat ovat loppuneet kesken ja elämä on mennyt hunningolle isiäkään unohtamatta.
että saamme asua vaivassa ja Valtakunnassa, mutta kuitenkin loppujen lopuksi tyytyväisenä ja iloisella mielellä että meillä on nimi elämän kirjassa Taivaassa. Vähässä kannattaa olla uskollinen niin pääsee kerran siihen lepoon joka ei koskaan lopu.
Luulin, että olet eräs tuntemani henkilö. Mutta kun sanoit pistäväsi tupakaksi, niin huomaan erehtytyneeni. Vai oletko hiljattain ehkä suutuspäissäsi alkanut polttaa?
Mistä täällä tietäisi kuka minkäki nimimerkin takana luuraa. Arvuuttelu on turhaa.
Enpä usko kenenkää turhaa kerskuvan tupakoinnillaa.
Usko vaan lapsenmielisesti. Liika miettiminen ei ole hyväksi.