Oma saamattomuus, sen toisen saamattomuus. Tiedän, että ihastus on molemminpuolista, kyllä sen huomaa ja vaistoaa, mutta pitkän aikaa ollaan jaksettu pitää tätä typerää mykkäkoulua päällä. Ei ole kummallekaan kivaa, eikä tässä ole kuin vain molempien elämä ja onni pelissä.
Miksi se vain on niin vaikeaa? Varsinkin kun antaa ajan kulua, niin tuntuu jo mahdottomalta alkaa korjailemaan välejä, vaikka ei mitään muuta niin paljon haluaisikaan. Ja sitten tulee niitä väärinkäsityksiä ja toilailuja ja ikävässä/turhautuneisuudessa purkautuvia sammakoita, vaikka haluaisikin sanoa vain jotain kaunista toiselle.
Kaikki se energia, jonka voisi nytkin käyttää vaikka välien solmimiseen, menee kirjoittaessa jollekin nettipalstalle. Miten ihmeessä tämä vain voi olla niin vaikeaa? Ihmisiähän me vain ollaan.
Miksi se vain on niin vaikeaa? Varsinkin kun antaa ajan kulua, niin tuntuu jo mahdottomalta alkaa korjailemaan välejä, vaikka ei mitään muuta niin paljon haluaisikaan. Ja sitten tulee niitä väärinkäsityksiä ja toilailuja ja ikävässä/turhautuneisuudessa purkautuvia sammakoita, vaikka haluaisikin sanoa vain jotain kaunista toiselle.
Kaikki se energia, jonka voisi nytkin käyttää vaikka välien solmimiseen, menee kirjoittaessa jollekin nettipalstalle. Miten ihmeessä tämä vain voi olla niin vaikeaa? Ihmisiähän me vain ollaan.
Vastaukset 6
Vanhimmat
kiteytit minunkin ajatukseni mustana valkoiselle :)
ollaan mutta ihminen on ihmeellinen eläin.
Kun tunteet on pelissä niin mikä onkaan tulos.
...ihan oikeassa.
syksy on tullut ja kylmää...niin että oisko ne tunteet viilenneet...vink vink jos tajusit.
enkä varsinkaan mitään tunteellisia löpinöitä.
Jos on vaikea tehdä sitä aloitusrepliikkiä, millä saisi ne ensimmäiset sanat sanottua (tai viestitettyä), niin voisikohan sitä jotenkin onnistua sovittamalla jotenkin siihen omaan tilanteeseensa nallepuh:ista sitä kohtaa, missä oliko se nyt se kaniini joka sanoi:"nallepuh!" ja nallepuh vastasi kysymällä "mitä?" johon kaniini vastasi: "ei mitään, minä vain tarkistin, että olethan sinä siinä vielä"