Ihmettelen mikä taistoja vaivaa :(

Ms.x

200-litraisen taistelukalapariskunta on elellyt sovussa ja lempeässä kiihkossa oikein hyvin, kunnes eilen tai edellispäivänä kohtasin hämmästyttävän näyn ! Pariskunta oli kiinnittynyt suut vastakkain, samaan tapaan kuin koiraat ottavat mittaa toisistaan. Siinä ne olivat kuin jumiutuneet toisiensa leukohin, kunnes sitten myöhemmin olivat irrottautuneet. Mutta koiras näytti voipuneelta. Tänään huomasin, että koiraan evät ovat revityt ja aijon siirtää sen tarkkailuun toiseen akvaarioon, jossa sille ei ole mistään kalasta uhkaa. Ja sieltä altaasta pääseekin sitten yksinäinen taistokoiras isompaan naaraan luo. Kalaseurana siellä on ollut jo "iät ja ajat" ihan muuttumaton porukka, eli kardinaalitetrat, partis, timanttitetrat ja perunnuolimonneja. Naarastaisto on varmasti repinyt koiraan evät.

Miksi naaras olisi yhtäkkiä alkanut käyttäytyä kuin toinen koiras ? Olisko sillä ollut kauhea kutuinto, ja koiras taasen olisi sairastunut ? Ihmeellistä, kun tämä koiras oli vielä muutama päivä sitten elämänsä kunnossa. Meidän komein taisto ja omaa kasvatusta.

4

1032

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fish KING

      Kuulostaa soidin tanssilta... kutuseremonialta... kardinaalit saattaa ja ovat nähtävästi myös olleet uhka taistoille... oisko sittennii koirasko ja tulossa ulos kaapista???

      Olispa Betta vielä täällä... -Rihma- voikko kysästä?

      • Ms.x

        Ei se koiras ole. Ovat kuteneet ties kuin monta kertaa. Nyt tuo repaleiseksi päätynyt koiras on rauhassa toisessa altaassa, ja sille on nyt tullut näköjään jotain höhhelöä kitusiinkin, tai siis näyttää siltä että on riepoteltu. Voi olla homettakin. Hurja naaras sai komean jo aika pitkään yksin eläneen sinisen urhon vaihdossa ja kyllä nyt onkin kiihkeät tunnelmat tuolla 200-litraisessa.

        En mä usko kardinaalitetroista pahaa. Ne on niin säyseitä. Ja sitäpaitsi näin omin silmin naaraan ihmeellisen ronskina.

        Täytyy nyt katsella miten tästä kukin osapuoli. Nämä koiraat ja kyseinen naaras ovat nyt n.1 v 3 kk. Eli samasta perheestä.


    • Ms.x

      Revitty taisto on paremmassa kunnossa taas, omassa 70-litraisessa. Evät alkaneet kasvaa hiljakseen ja suomutkin näyttää terveiltä. Tämä hurjaksi muuntunut naarastaisto voi paksusti 200 litraisessa uuden sinisen koiraansa kanssa (joka tuli tästä pikkualtaasta vaihdossa).

      • Zamy

        Hei nyt gamoon, taistot joko naaraat keskenään tai haaremiin! ei koskaan 1 1! Agresio purkautuu aina toiseen ja se on menoa sitten, niiltä yksilöiltä jää elämä pieneksi!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      106
      2195
    2. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      886
    3. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      64
      791
    4. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      46
      780
    5. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      21
      706
    6. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      511
      692
    7. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      630
    8. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      62
      586
    9. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      23
      570
    10. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      57
      551
    Aihe