(20:07-20:26)
1.
sanattomana
puhun totutut lauseet
kipuni kätken
olen turvassa mutta
hukassa itseltäni
2.
Jumala sinun
sylissäsi uskallan
itseni löytää
auta löytämään hänet
jonka turviin pakenin
3.
että lopulta
myös ihmisen sylissä
en katoa pois
avaan salvan ja huudan
padotut tuskat ulos
1.
sanattomana
puhun totutut lauseet
kipuni kätken
olen turvassa mutta
hukassa itseltäni
2.
Jumala sinun
sylissäsi uskallan
itseni löytää
auta löytämään hänet
jonka turviin pakenin
3.
että lopulta
myös ihmisen sylissä
en katoa pois
avaan salvan ja huudan
padotut tuskat ulos
Vastaukset 3
Vanhimmat
hienoa.
Kakkosessa hieman ärsyttää silmää ensimmäinen
lause. Mutta jos sen muuttaisi niin kuin minä sen
mielessäni luen, niin se ei kai sitten olisikaan
enää tankaa;
Jumala
Sinun sylissäsi
uskallan itseni löytää
mutta loppu sitten taas on.
En tiedä miksi, mutta tuossa kirjoittamassasi
muodossa se töksähtää lukiessa. Sorry, oikeesti.
ja ei mitään sorry.
Täällä satelee vettä hiljakselleen, ystävä juuri lähti kotimatkalle niin palailen tähän netin ääreen, aikaisemmin päivällä jo huomasin viestisi mutta en ehtinyt vastailemaan palautteeseen.
Siis tosiaankin, olen erittäin mielissäni kriittisestä, asiallisesta palautteesta, koska se auttaa näkemään millä tavalla joku muu runon lukee, näkee ja kokee. Todella positiivista, kiitos Linda.
Tietysti pitää olla hienotunteinen... kun ei tiedä millä tavalla toinen palautteeseen suhtautuu, ja sekin ehkä riippuu päivästä, jos on valmiiksi pahalla mielellä voi jopa suuttua, kun kritiikki osuu arkaan kohtaan... no, minua saa kyllä vapaasti osua arkaankin kohtaan ja täydeltä laidalta, jos se ei tapahdu ilkeilymielessä. Ilkeily on ainoa mikä harmittaa. Sinua tunnen sen verran, että tuskinpa sentään ilkeilemään alkaisit, joten anna palaa.
Oliko tosiaan niin, että ainoa kritisoitava mitä tästä löysit, on kakkososan ensimmäinen lause, joka... kuinka kauniisti muotoiltua: "hieman ärsyttää silmää". Noh, jos ei enempää kritisoitavaa löydy, täytyy sitten tyytyä tähän...
Huokaus ja *hymiö*.
Kaiken lisäksi olen ihan samaa mieltä.
Runon taustasta sen verran, että ensimmäisen tankan alkuosa syntyi plop, niin kuin ne plussakortin pallot mitä taivaalta tippuu, itsellä ei kyllä ole televisiota mutta muistan sellaisen mainoksen nähneeni. Hassu mainos. Siis yrittämättä ja luontevasti, mutta - loppuosaa jouduin vähän miettimään, päätyen lopulta sommitelmaan:
olen turvassa mutta
hukassa itseltäni
Kokonaisuudessaan tuo ensimmäinen tanka syntyi ehkä kolmessa, neljässä minuutissa eikä minulla ollut minkäänlaista tarvetta jatkaa. Olin sen jo lähettämäisilläni palstalle, kun - mieleeni juolahti, että kun joku saattaa pitää runoa tekijän henkilökohtaisena kuvauksena senhetkisestä olotilasta, voisin saada rohkaisevia kommentteja: rohkaisen sinua murtautumaan puhumattomuutesi vankilasta, jättämään tyhjänpäiväiset korulauseet ja kertomaan rakkaallesi suoraan kaikki mistä kenkä puristaa, kyllä hän sen kestää ja sinäkin, tsemppiä nyt vaan! Se olisi hämmentävää. Halusin säästää lukijani mahdolliselta väärinymmärrykseltä, ja itseni väärinymmärryksen seurauksilta, joten lähdin kehittämään kuvaa eteenpäin.
Keskimmäinen tanka oli ongelmallisin. Ei millään tuntunut löytyvän luontevaa tapaa tunkea ajatus tankamittaan niin että se edes jollain tapaa kuvaisi tarkoittamaani. En halunnut jäädä runoon kiinni pidemmäksi aikaa ja tunnustan että menin siitä mistä aita on matalin. Olen ymmärtänyt, että tankarunossa jokaisen rivin pitäisi toimia omana kuvanaan, oikeastaan omana lauseenaan, jotka sitten muodostavat kaksi varsinaista lausetta (runon alku- ja loppuosa). Nämä kaksi lausetta solmivat runon rivit eli "lauseet" eli "kuvat" yhteen yhdeksi kuvaksi, joka on runon kokonaisvaikutelma. Päätin lukea alkuosan yhtenä, hieman katkonaisesti lausuttuna lauseena niin kuin arkipuhekin joskus on katkonaista, siis "Jumala sinun - sylissäsi uskallan - itseni löytää". Yhtenä lauseena luettuna se toimii juuri ja juuri. Muussa tapauksessa se tosiaankin töksähtää pahasti.
Perinteisellä tavalla luettuna runon aloitus on paitsi töksähtävä myös eriskummallinen! "Jumala sinun" antaa käsityksen, että tässä nyt puhutaan toiselle ihmiselle hänen Jumalastaan. Se on ikäänkuin runollisempi versio lauseesta "sinun Jumalasi". Seuraava rivi kyllä korjaa käsityksen oikeaan suuntaan, mutta ei poista töksähtävää vaikutelmaa...
Ensimmäinen ja viimeinen tanka eivät nekään ole täysin sujuvia ja tuskin saisivat alan asiantuntijoiden hyväksyntää, mutta aivan erityisesti keskimmäinen runo naurettaisiin varmasti pihalle ala-arvoisena ja hullunkurisena tekeleenä.
:)
Voisin tietysti yrittää muotoilla runoa lukijaystävällisempään muotoon, mikä ei olisi näin hullunkurinen ja vaikea lukea, mutta... tänään ei ole sellainen fiilis. Vähemmän aikaa vievää ja luontevampaa on muuntaa tankarunojen 1 - 3 sisältö äitipartamaiseksi runoiluksi:
http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=113&conference=642&posting=22000000038787643
- - -
sanattomana
nyrkiniskusi lyömänä
ruhjottuna
sanattomaksi lyötynä käsittämättömien tapahtumien
pyörivässä virrassa
minä
puhun totutut lauseet, turvalliset
joiden taakse
mykkyyteni kätken
minä piilossa
olen turvassa pahalta
ja kuitenkin samalla hukassa itseltäni, kuka olen minä
ja minä suhteessa mihin, suhteessa
sinuun
minä pirstaleina
sanattomana piiloutuen
yhdentekevien mutta turvallisten sanojen taakse
en uskalla ottaa puheeksi
sitä mikä tapahtui
se koski minuun, koski minuun niin
rakkaani
rakkaani, minä pakenen
syliisi
tarraudun sinuun kuin kuolemaisillani
älä jätä minua,
älä tee sitä minulle
enää
ja kuitenkin olen sisältä mykkä
olen hirvittävällä tavalla haavoitettu
---
ja eräänä päivänä päivien joukossa
löysin itseni
sellaisessa sylissä
että sanovat sitä Jumalaksi
ja kenestä mahtavat puhua puhuessaan mielikuvistaan
mutta minä tunnen Hänet niin lähellä
niin lähellä että voin tuntea itseni
ja minä puhun Hänelle:
kiitos, sinä jota Jumalaksi sanotaan, sinä
ainoa Jumala ja tosi vapautus,
sinun sylissäsi uskalsin ja uskallan löytää itseni
minä joka olin kulkenut niin kauas
löytämättömiin
sinä kuitenkin löysit minut
ja kasvojesi valkeudessa
rakastavan katseesi kohteena
löysin arvoni
hyväksyttynä
aloin kuoriutua esiin
kipuni purkautui esiin, muistan
sanattomuuteni helisi ilmoille tuhansina äännähdyksinä
parahduksina ja huutoina
takoessani nyrkkejäni parvekkeen pöytään
sinun sylissäsi oli turvallista itkeä, Jumala
ja nyt minä pyydän vain
auta
minua löytämään
hänet jonka rintaa vasten niin kauan
pakenin sinua ja itseäni
auta löytämään asiat ja suhteet omalla paikallaan
kaikkeudessa,
sillä minä tiedän Jumala
ei riitä että olen sovinnossa kanssasi
uudet ystäväni sanovat kyllä että se riittää,
ja että elämässä on joskus niin tavattoman kipeitä asioita
ja haavoja
ei niitä kannata avata,
on parempi kun antaa menneisyyden vain olla
mutta minä en voi antaa vain olla
sinun kasvojesi valkeudessa ymmärrän
ettei voi elää sovinnossa kanssasi, jos ei suostu sovintoon
itsensä ja lähimmäistensä kanssa
ei ole olemassa halpaa sovintoa joka jättäisi asiat käsittelemättä
sinulle sovinto merkitsi kipeää kuolemaa ristillä
lahjoittaaksesi meille itsesi ja
itsemme
ei sinuun voi paeta niin kuin utopiaan
ja mielikuviin paetaan
silloinhan olisit vain Jumala, uskontoa, jotain mitä
voidaan määritellä ja harjoittaa rituaalein
mutta minä tahdon säilyttää sinut
sydämessäni sellaisena kuin olet oikeasti
sellaisena kuin olet itsessäsi ja minusta riippumatta
ja tiedän ettet voi säilyä minulle sellaisena
ellen joka hetki antaudu
ja suostu
Jumala, minä suostun
vaikka se tekee kipeää, nöyrryn ja pyydän
auta löytämään hänet,
jota liian kauan olen paennut
mielikuviini hänestä, hänen mielikuviinsa
minusta ja
kaikkiin sanoihin ja
lupauksiin, joiden alla todellisuudentajuni
katosi
en voi olla hiljaa...
tänä iltana se tapahtuu, sen täytyy
tapahtua
en suostu olemaan sanaton
---
kuulehan rakkaani, sanon hiljaa
nojatessamme toisiamme vasten sohvalla
syksyisenä iltana
aloitan varovasti ja pidän ääneni tyynenä
se alkoi jo vuosia sitten, tämä omalaatuinen vyyhti
johon olemme kietoutuneet, mutta nyt
on tullut aika nostaa esille kaikki vääryydet ja
ehkä väärinkäsitykset
joihin emme ole kajonneet, joita emme ole selvittäneet
tiedät kyllä mistä puhun
meistä on tullut vieraita toisillemme
ja kumpikin yritämme vain peitellä mykkyyttämme
ja koskettaessamme toisiamme kuumeisina öinä tuntuu hetkittäin
kuin olisimme yhä rakastuneita mutta
sinä tiedät kyllä että
että
ja äkkiä se tapahtuu
salpa sisälläni rävähtää auki!
tartun rinnuksiisi, huudan padotut tuskat:
en suostu olemaan vaiti, en suostu siihen enää
en suostu katoamaan itseltäni pois!
olen löytänyt ääneni
enkä halua tulla uudelleen
mykäksi
haluat tai et minä kerron nyt miltä minusta tuntuu
on tuntunut ja yhä tuntuu
ja kuinka paljon minuun silloin sattui, ymmärrätkö, sinä typerä ja
vastuuton mies!
vuodatan vuosien tuskan
minä vaadin, niin, minä vaadin sinua
nyt ottamaan vastaan tämän kipuni ryöpyn
vaadin sinua kuuntelemaan
Jumalan taivaan alla
Hänen sylissään minä en pelkää
Hänen sylissään minä kestän vaikka sinun sydämesi
ikuisiksi ajoiksi sulkeutuisi minulta
rakkaani, tahdon löytää sinut jälleen
ja kuuntelet tai olet kuuntelematta, mutta
minä rakastan sinua yhä,
kaikesta huolimatta mitä tapahtui
ja nyt on tullut aika lopettaa puhumattomuus
on tullut aika kuoriutua mitäänsanomattomien sanojen alta
on tullut aika kohdata
kaikki se mitä olemme väistelleet