Poikani on nyt n.2,5v. Hän on aina ollut suht herkkä, tarkka ja tempperamenttinen. Nyt huoleni hänen touhujaan kohtaan on lisääntynyt entisestään. Hän osaa kyllä leikkiä yksin ja muiden lasten kanssa, mutta hänellä on suurena pakkomielteenä esim. valojen tarkistelu (onko ne päällä vai ei) ja päälle ja pois laittaminen. Myös telkkaria hän sammuttelisi/sulkisi jos hänen annettaisi sitä tehdä. Nyt hän on kasvanut sen verran että yltää vessan hanalle, joten käsiään hän on pesemässä useasti tai muuten vaan sulkemassa/avaamassa hanaa. Tällaisen touhun keskeyttäminen aiheuttaa usein valtavan kiukun. Puheen kehitys on ollut normaalia ja poika ottaa hyvin kontaktia. Tunteita hän kykenee tulkitsemaan, esim. äidin itkuun hän vastaa lohduttamalla. Äänien suhteen poika on tarkka, hän kuulee pienimmänkin rasahduksen ja kysyy mikä se oli, telkkaria hän käskee usein laittamaan hiljemmalle. Isot äänet eivät kuitenkaan pelota häntä, vaan pikemminkin ahdistavat.
Olen siis ollut ristiriitaisissa tunteissa pojan käytöksen/tapojen vuoksi. Olen koittanut ohjata pois toisto-touhuista, mutta usein turhaan. Kuitenkin toisaalta poika on muuten nomaalisti kehittynyt.
Haluaisin nyt kuulla onko jollain kokemusta vastaavasta? Entä voisiko tällaista kiinnostusta valoihin yms. hassuihin juttuihin pitää millään tapaa normaalina, vai onko kyse automaattisesti jostain "viasta"? Tekeekö muiden vastaavanikäiset lapset mitään tällaista?
Olen kiitollinen jos saan vastauksia =)
Olen siis ollut ristiriitaisissa tunteissa pojan käytöksen/tapojen vuoksi. Olen koittanut ohjata pois toisto-touhuista, mutta usein turhaan. Kuitenkin toisaalta poika on muuten nomaalisti kehittynyt.
Haluaisin nyt kuulla onko jollain kokemusta vastaavasta? Entä voisiko tällaista kiinnostusta valoihin yms. hassuihin juttuihin pitää millään tapaa normaalina, vai onko kyse automaattisesti jostain "viasta"? Tekeekö muiden vastaavanikäiset lapset mitään tällaista?
Olen kiitollinen jos saan vastauksia =)
Vastaukset 8
Vanhimmat
muuta kuin, että meidän 1,5v poika on myös aina rämppäämässä telkkaria sekä valoja. ollut niin kauan, kuin on ylettänyt. olen aina ajatellut tuon olevan normaalia kiinnostusta kaikennäköisiin laitteisiin :D
kovista äänistä ei meidänkään poika pidä, mutta luulen että on vaan äitiinsä tullut kyseisessä asiassa :)
hanatkin jäpikkää kiinnostaa kovasti, vielä vaan ei pituus riitä niiden vääntelemiseen. sylissä ollessa lavuaarilla kyllä rumppaa hanaa kiinni-auki-kylmälle-kuumalle..
Pitäisin kyllä osittain ihan normaalina juttuna, tietenkään en tiedä kuin suuri tämä "pakkomielle" on, vaikeuttaako se jo teidän arkea ja kuinka paljon!?
Meillä tyttö 2v, ei mitenkään hirveän kiinnostunut ole koskaan ollut "turhasta" valojen/hanojen rämpyttelystä mutta tekee silloin tällöin. Telkkarin laittaa päälle jos haluaa sitä katsoa tai pyydetään laittamaan mutta ei turhaan rämppää. 1-vuotiaana rämppäsi enemmänkin mutta ei enää.
Sen sijaan tyttömme on tarkka siitä onko matto rutussa, jos on sattunut meneen kaksinkerroin joku nurkka niin tyttö käy kyllä suoristamassa...kylässäkin;) Samoin wc:n oven huolehtii aina kiinni, sekä kaikki laatikot ja kaapit jos ovet ovat jääneet raolleen. Olen pitänyt tätä ihan normaalina, tyttömme on vain tarkka tälläisistä...normaalia naiselle mielestäni;)
Voithan aina kysyä neuvolasta tms jos asia sinua vaivaa ihan todella.
Jo aikojen alusta on tiedetty, että kertaus on opintojen äiti. Anna pojan tutkia ja pohdiskella. Kaikkea sitä mitä ei ymmärrä, on tutkittava. Normaalia se on.
Meillä, pikku jässikkä on vasta 1,4v ja ei yllä kuin valonapin alareunaan, eli vain SAMMUTTAMAAN ne valot, ja sitä tehdään ahkerasti. Eli nyt poikkeuksellisesti ihan valoisassa istun kun tuo meidän sähkön säästäjä on jo yöunilla.
Samoin kaikki vedellä lotraamiset on todellakin aivan normaalia toimintaa. Meillä uidaan koiran kupissakin heti jos silmä välttää, ja koira katsoo vierestä ja alistuu.
mun mielestä toi on ihan normaalia. ainaki meillä on tollaista enkä ole edes älynnyt huolestua. kertaus on opintojen äiti. eihän lapset opi, jos ne ei saa itse kokeilla ja testata satoja kertoja. mun mielestä on vain hyvä, että harjoitellaan, vaikka liikaakin ;)
olen lukenut, että normaalit lapset pelkäävät kovia yhtäkkisiä ääniä ja korkeita paikkoja (siis tosi korkeita). Meillä kyllä keikutaan pöydällä pelkäämättä, eikä se musta ole epänormalia.
mutta kaikki yhtäkkiset äänet, vaikkei ole kovia, niin aiheuttaa kysyvän katseen, mikä toi oli? ja ikää puoltoista vuotta.
pikemminkin tuntuu uhmaikäisen koettelulta. Pitääkö Ei-sana, ja kestääkö sanojan pää olla huutamatta ja raivostumatta. Onnea matkaan, tuo menee ohi tullakseen takaisin sitten muutamien vuosien perästä. Jos nyt ei ole johdonmukainen tulevat uhmat on kahta kamalampia. Tuo ei sinänsä ole vielä mitään.
Hei, mitä autismiin tulee, niin lapset eivät ota kontaktia toisiin lapsiin, ovat omissa oloissaan, eivät tunne kasvojen ilmeitä tai eri tunnetiloja. Sanoit, että lapsesi leikkii toisten lasten kanssa ja osaa lohduttaa sinua -en usko että on kyseessä autistinen lapsi :) Autistisilla lapsilla on herkät aistit, mutta pelkkä kuulo ei mielestäni ole mitenkään hälyyttävä.
Lapsesi osaa varmaan jo puhua jonkin verran. Kysy häneltä miksi hanoja pitää availla tai valoja räplätä.
Seuraile, älä ole huolissasi. JOS lapsi olisi autistinen, et voisi asialle kuitenkaan mitään tehdä, toisin sanoen "estää autismin puhkeamista". Uskon että kyseessä on persoonallinen pikku-tutkija :)
nim. lekuri