Ensimmäinen blogimerkintäni sisältää kirjeen jonka aion lähettää kelalle, heidän pyydettyään minulta selvitystä opintojeni edistymättömyydestä.
http://rintamakarkuri.blogspot.com/
http://rintamakarkuri.blogspot.com/
Selvitys opintojen edistymättömyydestä
kaunis ole hyvä kelalle
61322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Kevennä toki opinto-ohjelmaasi, jos ottaa liian koville (tarvitsetko edes kelan almuja, vai riittääkö palkka ok?). Ei täällä ole pakko kenenkään itseään hengiltä nuorena näännyttää.
Kelan tädeiltä et luultavasti kuitenkaan mitään sympatiaa saa ;)
lähettää samanlaisen kirjeen kaikille, joiden opinnot eivät edisty ja jotka nauttivat opintotukea. Nimet ja henkilötiedot tulevat automaattisesti Kelan tiedostoista. Ei Kelassa ole virkailijaa, joka poistaisi kirjeestä esimerkiksi välinimet.
Jos olet opiskelija ja saat opintotukea, on Kela kannalta tärkein tehtäväsi opiskelu. Siitä sinulle maksetaan.
Jos olet sairas, maksaa Kela sinulle toisenlaista tukea. Hanki lääkärintodistus ja toimita se Kelalle.
Miksi otit noin nokkiisi siitä että Kela antaa sinulle mahdollisuuden selvittää tilannettasi sen sijaan että olisivat kyselemättä napsaisseet tuen poikki.
Kela varmaan mielihyvin olisi ottamatta tuota seurantaa asiakseen, mutta kun eduskunta on määrännyt sen Kelan asiaksi, niin paha niiden on lakia alkaa rikkomaan.
Kun kerran terveydellisiä syitä on, niin laita sitten lääkärintodistus mukaan selvitykseesi. Sillä kai yleensä annetaan muutama piste anteeksi.
juu ei ole kelan vika mitä päättäjät ovat keksineet. seuraavaksihan kuulemma aletaan miettiä keppiä siihen, etteivät yliopistosta valmistuvat olisi 27-vuotiaita vanhuksia. 25-vuotta on aivan maksimi, ehtiihän sellainen olla työelämässä ainakin 40 vuotta surkean 38 v sijaan.
tähänhän on syynä paljolti eläkepommi. kun me parikymppiset muutaman vuoden sisällä siirrymme täyspäiväiseen työelämään, eläkepommi alkaa jo räjähdellä. enemmän hoidettavia, pienempi työllisyysaste. siksi työeläkemaksuja ja verojakin tullaan nostamaan rajusti. työntekijöiden taakkaa tullaan kasvattamaan, on pakko tehostaa useilla aloilla, kun ei osaava työvoima tahdo riittää. millähän saadaan työnteko kannattamaan? palkkojen nostokin mitätöityy inflaation myötä. suuret ikäluokat poistuvat luonnollisesti vasta vähän ennen kuin me jäämme eläkkeelle. siinä vaiheessa mikään ei takuuvarmasti takaa meille edes minimieläkettä. nuoria on entistä vähemmän meitä elättämään.
sehän on yleinen trendi, että mikään ei riitä (vrt.esim. fortumin järjettömät hinnankorotukset, kun on joskus saatu voittoa x mrd euroa, vähempään ei voi enää koskaan tyytyä). oy:n tavoitteena ei enää ole voiton tuottaminen, vaan voiton maksimointi (lyhyelläkin aikavälillä).
saattapa olla, että minäkin lähden muualle tästä erityisen ahneesta ja kulttuuriltaan kateellisesta, ikäpyramidiltaan vääristyneestä valtiosta, kunhan olen rääsinyt koulutukseni kasaan suomalaisten veronmaksajien (mukaanlukien itseni) varoilla. ehkä en ole onnellisempi muuallakaan, mutta pääasia ettei tämä maa pääse käyttämään minua hyväkseen.
Samaa mieltä. Joskus huvittaisi lähteä täältä, mutta se vasta itsekästä olisi. Palkka ei sellaisenaan riitä elämiseen. En luokittelisi itseäni sairaaksi, enkä siitä syystä mene lääkäriin. Korkeintaan elämän riepottelemaksi, mutta siihen en mitään nappeja ala syömään (niitä mitä lääkärillä tyrkytettäisiin). Pitääkö olla joko sairas tai työkykyinen. Eikö saa vaan olla ja yrittää pärjätä säilyttäen illuusion itsenäisyydestä ja arvokkuudesta?
Yhteiskuntamme on sairas, siihen reagointi pahoinvoinnilla on erittäin terve piirre ihmisessä. Huolestuttavammalta tuntuisi, jos näin ei olisi.
Yritämme hoitaa oireilua, jotta yhteiskunta voisi jatkaa epätervettä voittokulkuaan. Kierre olisi parhaalla poliittisella tahdollakin kyllä vaikea katkaista edes pitkällä aikavälillä, koska olemme valtiotasolla riippuvaisia kansainvälisestä kilpailusta. Siksi korostan yksilön valintaa. Nöyryyskään ei riitä muutokseen, tämähän on tullut ilmi mm. koulusurmien yhteydessä. Avuton asenne paistaa läpi, "millekään ei oikein voi mitään; asiat tulevat, jos ovat tullakseen". Samalla unohtuu, että me itse olemme pahoinvointia onnistuneet (melko helposti/nopeasti) kasvattamaan. Miksei sitä voisi juuri ollenkaan vähentää?
Pidän yhtenä elämän harvoista yleispätevistä perusfaktoista sitä, että asia kuin asia kohtuuttomaksi kehittyessään kääntyy alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Useat argumentit ovat myös filosofisesti mahdottomia (esimerkiksi: "Yhteiskuntamme on täydellisen suvaitsevainen!" Näin täytyisi suvaita myös suvaitsemattomuutta, mikä samanaikaisesti sotii suvaitsevaisuutta vastaan.).
Niin, niistä napeista vielä. Niillä säästetään paljon, kun sairastutettu ihminen saadaan näyttämään työkykyiseltä. Vähemmän puhutaan siitä, kuinka riippuvaiseksi näistä haittavaikutuksiltaan monikirjoisista tropeista voi jäädä. Esimerkiksi orgasmikyvyn menetys voi tulla yllätyksenä. Se voi olla käytännössä pysyvääkin, lääkkeistä ei kun voi luopua osin vieroitusoireiden, osin palaavien sairausoireiden vuoksi.
Jos et ole sairas tai työkykyinen, sinut luokitellaan vapaamatkustajaksi, syöt toisten ruokapöydistä laiskuuttasi. Ketään ei varsinaisesti kiinnosta, tarvitsetko todella lepoa ja tekeekö se sinusta enemmän aikaansaavan joskus myöhemmin. Yleisesti uskotaan että lyhytkin työttömyys (ilmeisesti "pelkkä" opiskelu lasketaan tähän) lisää eniten työkyvyttömyyttä. Pääosin tässäkin on kyse asenteista ja niiden välityksellä keskiluokkaa alempana olevien tietoisesta syrjäyttämisestä haittavaikutuksineen.
Itse yritän rauhassa opiskella vielä kolmisen vuotta, jotta saan tutkintoni valmiiksi. Olen omalta kohdaltani tavallaan tyytyväinen, että opintojen edistymistä valvotaan, koska muuten tähän rennon vapaaseen, mutta silti aikaansaavaan ja kehittävään elämään voisi hujahtaa helposti yli kymmenenkin vuotta. Se voisi harmittaa myöhemmin. Ehkä perustan ennen valmistumistani opiskelualaani mitenkään liittymättömän, pienen kotipalveluja tarjoavan yrityksen (toiminimen) ja teen selkeän sivutoimisesti työtä (aluksi vaikka tuttavapiirissä), jonka ainakin nyt pelkkää työelämää maistaneena kuvittelen olevan mielekkäämpää ja omavaraisempaa kuin toisen leivissä raatamisen.