Västäräkkejä on vielä Suomessa Pirkanmaalla, ei tunnu pitävän kiirettä pois muuton kanssa. Onko muualla päin Suomea havaintoja?
Västäräkkejä vielä
Maa sapiens
8322
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
...vaikka onhan ne jo pääosin muuttaneet. Joitakin vuosia sitten kaivoin kaivurilla maata joulukuun alussa pakkasella ja västäräkit tulivat etsimään ruokaa. Kaiketi maan rikkominen antoikin niille jotain. Hirvitti kyllä kun oli noin 15 astetta pakkasta.
Ja ne meidän viimeiset pääskyt lähtivät 17-20 syyskuuta. Sitä minä enemmänkin ihmettelin, mutta aika hyvin ne linnut tuntuvat ennustavan noita sääoloja, vaikka joskus ´menee niilläkin pielee.
Ei muuten ole täällä päin nyt näkyvissä västäräkkejä.
Ei kovin usein tapaa täällä näin myöhään syksyllä västäräkkiä, täysi touhu näytti olevan ruuan hankinnassa, sen sijaan vihervarpuset parveilivat juuri eilen ihan oikean aikataulun mukaisesti. Osa muuttaa vielä etelämmäksi osa jää Etelä-Suomeen talveksi, jos ruokaa riittää eli koivun tai lepän siemeniä.
västiksiä on koko talven.
Muutama jää kasvitarhalle asustelemaan kun kaverit lähtee muutolle.
Missäpäin ne viihtyvät talvenkin, muuttaahan niiden pitäisi aina Afrikkaan asti, kaukaisimpia tulokkaita aikaisin keväällä.
Muutamana vuonna talvehtineet.
Katseleppa Tiiran havaintoja talvella niin sieltä taas selviää montako tänne jäi.
..., että mitenkä ne pärjäävät kun kuitenkin ovat hyönteissyöjiä? Mutta kuten sanoit, kyllä niitä aina joku ainakin yrittää talvehtimista täälläkin.
Ne asustavat tomaattien seassa,tarhalla.
Käyvät sieltä sitten ulkoilemassa kun huvittaa.
Eli lämpöä piisaa ja ilmeisesti kaikenlaisia hörhiläisiä syötäväksi.
Hyvin ne pärjäilee.
Västäräkki on hyönteissyöjä, mutta syöttää ihmisten pöydiltä pullanmuruja poikasilleen, eli
on urbanisoitumassa kaiken aikaa ja ilmeisesti se pitkä muuttomatkakaan ei enää oikein miellytä kaikkia. MOTTONA: "hullu paljon työtä tekee viisas pääsee vähemmällä"