Kysymys naisille (vastata voi vielä joulunakin!)

Josefina

Tähän kysymykseen toivotaan vastausta asiasta jotakin oikeasti tietäviltä naisilta. Vastata voi vaikka kysymys olisi jo ikivanha.

Mitä tehdä noin luonnonmukaiselta kannalta, jos PMS alkaa mennä niin pahaksi että se kestää viikkokausia ja vie ihmisen läpi syvimmän helvetin hinkalon? Ei yhtään enää ihmetytä että jotkut tekevät murhiakin PMS-tilassa. Yöt menevät hikisenä sängyssä pyöriessä, päivälläkin kuumottaa ja pumppu hakkaa kuin viimeistä päivää, kädet tärisevät ja suusta tulee vain sekavaa sönkötystä. Voimakas kuvotus päivittäin ja ruokahalu nolla. Fyysiset oireet olisivat kuitenkin aina kestettävissä, mikäli henkisellä puolella ei menisi kahta kauheammin. Pohjana oleva alakuloisuus tekee tietysti oman osansa, mutta on se silti sietämätöntä, että olo on kuin päätä kutittaisi sen sisäpuolelta.

Voisi mennä parvekkeelle rääkymään, repimään tukkaansa ja pomppimaan tasajalkaa, jos siis olisi parveke millä pomppia. Koko maailman soisi poksahtavan, tai ainakin huvittaisi kovasti nähdä miten ulkona räjähtäisi edes pari autoa tiellä tai tippuisi lentokone alas.

Pahanlaatuisessa PMS-tilassa voisi myös kepeästi nyljetyttää vähällä päässeet pedofiilit, hirtättää hihhulit ja kivityttää kusipäät. Tällöin tietysti pitäisi itsekin asettua hollille kun alkaa kiviä lennellä.

PMS-tilassa pitäisikin varmaan mennä kököttämään savimajaan kädet sidottuna (ettei kurista ketään) ja kapula suussa (ettei tule sanoneeksi mitään peruuttamatonta). Järjettömyyden aste on sellainen, että jos sen valjastaisi energiaksi, sillä lentäisi varmaan raketti kuuhun alta aikayksikön.

Pöhköyksissään ehkä ajattelee jo että luonto teki virheen, ehkä olikin tarkoitus olla mies. Tällöin tietysti naishormonien vaihtelut kropassa aiheuttaisivat pahimmanlaatuisen myrkytystilan. Kun vähän sentapaista oloa on ollut murrosiästä asti, mikä tahansa teoria alkaa jo tuntua uskottavalta. Eihän esim. 50 – 60 päivää kestävä kuukautiskierto voi olla normaali... Entäs sitten kuuskajaskarikivut, joissa tuntee kuolevansa, ja särkylääkkeet eivät auta?

E-pillerit kuuluvat koululääketieteeseen, ja nekään eivät kaikkia auta, paremminkin päinvastoin. Mielen puolen terapia tuntuu typerältä ajatukselta, koska ongelma pääosin voi olla fyysinen. Kovasti löytyy selittäjiä, jotka mussuttavat siitä kuinka pitää oppia tuntemaan oma naiseutensa ja hyväksyä se. Spekula kourassa ihmetellään värkkejä, ja sen jälkeen onkin sitten kaikki muka toisin. Naiseus olisi helppo hyväksyä jos se ei, piru vieköön, olisi niin kivuliasta ja mielialoja rassaavaa!

Niin että kenelläkään varttuneella, kaiken nähneellä naisella mitään ajatuksia tässä asiassa? Vaikka olisi jo joulu, vastaa toki jos tunnet voivasi auttaa!

(Lääkärissä on jo käyty ja mitään ei selviä.)

Miesten ajatukset eivät nyt kiinnosta, koska heillä ei ole omakohtaisia kokemuksia asiasta. Heillä on tyrkyttää vain teoreettisia huuhaa-ajatuksia joista suurin osa perustuu vaatimukselle ”mikset sä nyt voi vaan olla kiva ja helppo, koska naisena sun pitää olla taipuisa, empaattinen, sympaattinen, pehmeä, lutusa ja lämmin”. (Onko nainen siis pehmolelu?)

Joistakin asioista tietävät vain naiset, eivätkä niistäkään ihan kaikki. Siksi toivon että vastaukset ”ei mulla vaan tommosta ole” jätetään väliin. Kiitos.

15

1018

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Bubuliina

      Koska Bubuliinaa on neidoksikin kehuttu rohkenen vastata, vaikka PMS-kokemukseni ovatkin rajallisia.

      Kuningatar Victoria käytti kannabista PMS-oireidensa lievittämiseen, ja ennen älyttömiä kieltolakeja ko. yrtin käyttö tähän tarkoitukseen oli yleistä.

      Kuvotukseen ja ruokahaluttomuuteen kannabis ainakin auttaa, mahdollinen kivunlievitys ja päänviirauksen tasoittaminen on enemmän yksilöllistä.

      Koska tietoni tästä asiasta on lähinnä teoreettista tein pikaguugelin ja ekana pomppas esiin tällainen linkki:
      http://www.cannabisculture.com/articles/1376.html

    • Josefina

      Täällä kun niin helposti vedetään herneitä nenukkiin, niin kaikille sellaisille jotka siellä kotonansa voihkivat että

      "nyt se akka vouhottaa täällä jo menssuistaankin"

      sanoisin että: ei tämä saitti, saati elämä niin pyhä ole, että pitäisi jatkuvasti pohtia syntyjä syviä että mitä voi sanoa ja mitä ei! Ymmärrän kyllä ysköksen että ei tänne kaivata "Josefinan päiväkirjaa". Mutta hieman liian vakavasti on täällä mielestäni asioita otettu, ehkä minutkin. Ja toki itsekin olen ottanut. Nyt alkaa jo helpottaa.

      Onneksi meikäläistä ei ole sentään paiskattu akateemisuuden painolastilla. Se nyt vielä puuttuisi. (Tsoukki!)

      • justiina

        Sinulla kun on noita pähkäily- ja kirjoituslahjojakin rohkenen ehdottaa naisellisuuteesi syventymistä. Tunnetko itsesi naiseksi? Haluatko tuntea niin? Mitä se tarkoittaa? Voitko nauttia siitä ja olla siihen tyytyväinen? Idea voi olla helvetin vaikea toteuttaa tuloksekkaasti, mutta kyl sulla tuntuu yritystä monen muunkin asian setvimiseen riittävän.

      • minä vuan

        "ei tämä saitti, saati elämä niin pyhä ole, että pitäisi jatkuvasti pohtia syntyjä syviä että mitä voi sanoa ja mitä ei"...Lyhentäisin tuon muotoon "ei tämä elämä niin pyhä ole, että pitäisi jatkuvasti pohtia syntyjä syviä".

        "siellä kotonansa voihkivat että 'nyt se akka vouhottaa täällä jo menssuistaankin'".

        Kuule, luuletko tosiaan että kiinnostaa? Lakkaa jo välittämästä mitä muut ajattelee ja ymmärrä, että tosi harva ajattelee sua ja sun kuunkiertoasi. Evvk.

    • Mielityinen

      joulua odotella, kun ongelma on ilmeisen akuutti. Ota tämä nyt vaikka sellaisena esi-yule-lahjana (?). :)

      Seuraavia olen suositellut ja itse käyttänyt ärtyisiin kuukautisvaivoihin:

      1. Kasvisruokavalio
      Kuulostaa hullulta, eikä tietystikään kaikkea lihaa tarvitse jättää pois ellei halua. Se mikä tässä on "se juttu" on soija. Soija sisältää paljon kasviestrogeeniä, joten se tasoittaa kuvailemiasi fyysisiä oireita ja mielialaa. Tätä on käytetty mm. Lähi-Idän alueella jo tuhansia vuosia, myös menopaussin aiheuttamiin ongelmiin. Paljon soijaa = paljon kasviestrogeenia.
      Helpoin tapa ottaa tämä sara haltuun lienee soijarouhe, jota turvotetaan veden kanssa ja käytetään (paistetun) jauhelihan tapaan. Muitakin soijatuotteita toki on roppa kaupalla, mutta osa niistä on merkittävästi kalliimpia.

      2. Neitsyt maarian hame
      Sitä ei tarvitse pukea päälleen, vaan tämä on vain toinen nimi kotoisalle poimulehdellemme. Poimunlehtitee tekee gutaa. Kannattaa aloittaa kuuri jo ennen menkkojen alkua, siis siinä vaiheessa kun PMS vasta varoittelee, että kohta lorisee. Annostuksesta on vaikea sanoa. Minulle riittää sellainen reilun 4dl vetoinen mukillinen maustettuna runsaalla hunajalla. Tehoa kannattaa odotella puolesta tunnista tuntiin. Ellei sittenkään vielä tunnu missään, niin sitten ei tunnu missään. Tai lisätä annostusta. Jostakin luin sellaisen ohjeen kuin 1 litra päivässä alkaen viikkoa ennen vuotopäivää ja koko lorinan loppuun saakka. Minä en ole juonut kuin virallisina hillopäivinä ja joskus edellisenä päivänä. (Selkä särkee muuten niin, ettei pysty nukkumaan...)

      3. Apilainen-papilainen
      Tuohon teehen voipi lisätä sitten puna- tai valkoapilan kukintoja. Yleensä ohjeissa mainitaan puna-apila, mutta minulle viisaammat ovat ohjeistaneet, että niiden lääkinnälliset arvot ovat samat, oli sitten punainen tai valkoinen, sarvi taikka muu apila kyseessä. Apilasta käytetään teehen kukinto. (Korjatkaa, jos olen väärässä)

      4. Kumina
      Parantaa sitä pahoinvointia ja taasen lisää ripauksen a)makua ja b)kasviestrogeenia. Syö leivässä, juo teessä tai mausta ruokasi. Ei merkitystä.

      5. Kamomilla
      Löytyy kaupanhyllystä siisteissä paketeissa, mutta myös kamomillasaunion muodossa pihamailta. Tämäkin juodaan teenä ja se vähentää pahoinvointia ja lisäksi rentouttaa.

      6. Pakollinen lisäys
      Nämä rohtoyrtit eivät suoraan vaikuta kuukautiskipuihin, mutta olen käyttänyt niitä, koska en halua yleiskuntoni laskevan verenmenetyksen ja pahantuulisuuden seurauksena. Olen siihen teekeitokseeni lisännyt nokkosta ja siankärsämöä.

      7. Ja sitä muuta
      Sitten kun niitä ylenmääräisiä kipuja on tyynnytetty sen verran, että voit jälleen seistä suorassa ja oleilla yleisesti itse vapaasti valitsemassasi asennossa, kannattaa kokeilla joogaa. Muutamat asanat auttavat kuukautiskipuun, koska ne venyttävät sen alueen lihaksia, jotka mielellään jäykistyvät kivun aikana. Niitä on kuitenkin hankalaa selittää ilman kuvallista ilmaisukeinoa. Suosittelen kirjastoa, joogasta on useampia hyviä kirjoja, joista osassa löytyy takaa "tähän vaivaan tällaista joogaa" -hakemisto.

      Toivottavasti joku noista helpottaa. Kaikki keinot eivät toki toimi kaikille, mutta vapaalla kokeilulla ja yhdistelyllä pääsee melko pitkälle. Parempia pakollisen verenvuodon hetkiä, ystäväni Josefiina!

      M

      • Josefina

        Olen todella ollut hätää kärsimässä sen yökötyksen takia, pilaa jo yöunetkin. Varsinkin tuo soija kuulostaa mielenkiintoiselta sikäli, että itämaillahan naiset eivät rähjää. Täytyy heillä olla joku muukin keino saada mielenmalttia, kuin pelkkä sisäinen hampaiden kiristely...

        Kiva kun täällä on vielä asiallisiakin ihmisiä jäljellä... Itse en ole jaksanut olla vitutusteni kanssa aina järin asiallinen, kun välillä tämä saitti on tuntunut ihan ihmeelliseltä noiden läsnäolevien viritysten kanssa. Ei silti viitsisi häntä koipien välissä lähteä, vaan haluttaisi nähdä paremmat ajat täällä ennen mahdollista poistumista.

        Hyvää Hulluweenia... Ja Yulea!

      • Mielityinen
        Josefina kirjoitti:

        Harvaa suostuu myöntämään kuinka suurta mielialan heittelyä ja muuta epämukavuutta sitä joutuu kestämään tämän perinaisellisen ihanuuden vuoksi. Meneepä itsellänikin tuolloin helpommin kuppi nuriin, ellei sitten suorastaan sinne vastakkaiseen seinään saakka. Eikä silloin auta hymistely, että ne on ne hormoonit, kun rationalismi ei yllä sen myräkän kirkkaammalle puolelle. ;)

        Koskapa sitä myrskyä kuitenkin haluaa vältellä, ainakin joskus, sitä on pitänyt kehittää tuollaisia konsteja. Niin ja ratsastuskykyisenä on hyvä säilyä. (Kun on se hevonen tullut joskus nuorena ja hulluna hankittua, niin onhan se hyvä pysyä väleissä hänenkin kanssaan. Vaikka se on tamma, se ei silti ymmärrä kuukautisia. Sillä on vain kesäisin tasaisesti kiima, eri asia, helpommalla pääsee sekin, mokoma... ;)

        Äh, äläkä sitä huoli, ellet joskus ole ollut aivan asiallinen. Kutsutaan ne kokonaan tähän syyllistymättömät kiviä nakkelemaan, niin voi olla varma, ettei montaakaan ole ilmassa. (Tai siis haluaisinpa nähdä palstallamme sen, joka olisi aina pitäytynyt täydellisessä ja hallitussa asiallisuudessa. ;)

        Parempia päiviä kohti. Suosittelen myös niitä heinäksistä keitettyjä teekupposia. Eivät ne järin houkuttelevalle maistu, mutta eivät ole mitään "pelkokerroin" -tasoakaan. Luonteistuotekaupat myyvät heiniä, mutta niitä ei kannata ostaa, hillittömän hintansa lisäksi niissä on yleensä väärät osat heinästä joukossa. (Hairahduin kerran ostamaan kultapiiskua, josta käytetään vain kukinnot, varsi ja lehdet taasen ovat haitallisia, niin purkissa oli rehun kaikki mahdolliset osat mukana, saattoipa olla jopa juuretkin. Suuri oli hämmennykseni tämän luonnon ihmeen edessä. ;) Koskapa enää niitä ei voi oikein kerätäkään tuolta ulkoa (siitä totuuden vierestä;) kannattaa etsiskellä lähin pakana, joka olisi kesällä poiminut yrttejä. Minulla on melkoinen varasto, mutta en tiedä, kuinka kaukana sinusta sijaitsen... Ehkäpä lähistöltäsi löytyy joku, jolla olisi ylimääräistä poimulehteä varastoissaan?

        Iloisia juhlimuksia myös teille! :) Muistakin säikytellä/lepytellä henkiä sopivasti samhainina. Ellei henkiä ole säikyteltäviksi, komeat asusteet säikyttävät myös naapurit ja siitäpä sitä riemua piisaa. ;)

        M

      • Josefina
        Mielityinen kirjoitti:

        Ainakin pääsen säikyttämään ukkokullan kun on vissiin perjantai tämä samhain... Onneksi en sentään PMS:llä, sillä se on silloin jo ohi...

        Joo, on tämä metkaa tämä naaraan elämä. ;D

    • Vilma

      Tuossa Mielityinen jo kirjoitti kasvisruokavalion avuista, ja en voi kuin yhtyä mielipiteeseen!

      Itselläni on aina ollut kauheat PMS-kivut ja vanhammiten ne on vain lisääntyneet (tämä on meillä siis sukuvika). Kaikkea olen kokeillut, mutta alkukesästä lopetin lihan syönnin (syön kyllä kalaa) ja sen jälkeen oireet ovat olleet huomattavasti lievemmät. Varsinkin henkinen tasapaino on ihan toista luokkaa kuin aikaisemmin. Myöskään naama ei kuki samallatavoin kuin ennen!

      Vierastan koululääketiedettä ja jos vain mahdollista, otan mieluummin lääkkeeksi jotain luonnonmukaisempaa. Olen kokeillut Frantsilan Harmonellaa, jolla on varmasti myös osaltaan vaikutusta helpompaan olooni - lihattoman ruokavalion lisäksi.

      Mutta kaikkea täytyy kokeilla kunnes löytyy itselle sopivin "troppi". Tsemppiä sinulle! :)

      • Josefina

        Jättäisin lihan pois vaikka heti huomenna, mutta olen aika allerginen monelle kasville ja hedelmälle.

        Onneksi on edes pitkä kierto, ettei tarvitse niistä v-tutuksista ja kivuista kärsiä harva se päivä, mutta sitten kun hollille osuu, niin ai-jai-jai.

        Huomasin muuten että kipuja näyttäisi ennaltaehkäisevän paastonpoikanen. Oli niin yrjö olo, etten saanut alas juuri mitään useaan päivään, ja olin ällikällä lyöty ettei tullutkaan kauheita tuskia. Joskus kun minulla oli vatsatauti, että kaikki tuli ylös tai ulos, oli sama juttu. Täytyy siis välttää syöpöttelyä stradegisina päivinä.

      • Ambrose

        Hei !

        Mitäpä jos kokeilisit luontaistuote kaupasta saatavaa Mensonorm nimistä lääkettä ?

        Joillakin tosin menee niin pahasti yli että kannattaa jo turvautua lääkäriin ja hommata pikkuinen serotoniini kuuri... mutta ensin kokeilla tuota Mensonormia.

        ( serotoniini vetää aivojen omaa serotoniinia takaisinpäin ja siten rauhoittaa kaikkia poikkeavuus tiloja, mutta sitä pitää syödä vuoden ajan ainakin... joka päivä )

        T; Ambrose

    • Joanna

      Hmmpph... Kipuiluun ainakin minulla auttaa kuumavesipullo ja Laventeli. Lisäksi asiaanhan kuuluu olla silloin K I P E Ä, ja kotona siis... Ja juoda yrttiteetä..

    • PMS

      lääke nimeltä Klotriptyl Mite (2-4 päivässä vaikeina PMS-aikoina, muina aikoina 1 päivässä tai kokonaan ilman).

      • ...

        Kirjoititkohan nimen oikein? Kaikkiin lääkkeisiin on yleensä löytynyt selostus Altavistan haulla.

        Millainen lääke on kyseessä?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      79
      1937
    2. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      19
      1733
    3. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      16
      1594
    4. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      20
      1326
    5. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1252
    6. En voi sille mitään

      Tulen niin pahalle tuulelle tästä paikasta nykyisin. Nähnyt ja lukenut jo kaiken ja teidän juttu on samaa illasta toisee
      Ikävä
      12
      1244
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      12
      1226
    8. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      45
      1203
    9. Miten joku voi käyttää koko elämänsä

      siihen että nostelee täällä vanhoja ketjuja ja troIIaa niihin jotain linkkiä mitä kukaan ei avaa? Ihmisellä ei ole mitää
      Tunteet
      10
      1192
    10. Annetaanko olla vaan

      Siinä se, tavallaan kysymys ja toteamuskin. Niin turhaa, niin rikkovaa. On niin äärettömän tärkeä, ja rakas olo.. N
      Ikävä
      29
      1181
    Aihe