Tilanne tämä: Sain neljä viikkoa sitten tk-lääkäriltä reseptin Nexium-kuuriin. Lääkäri sanoi, että oireet helpottaa HETI ja kuukauden päästä sitten lisätutkimuksia jos ei lääke ole auttanut.
'
No, ei ole auttanut. Olen 26-vuotias nainen. Oireina edelleen jatkuva kurkkukipu ja -särky (toispuoleista, säteilee korvaan), jatkuva röyhtäily (röyhtäilen heti aamusta vaikken olisi syönyt mitään 12 tuntiin) ja syömisen vaikeus. Hotkin ruokaani ja niellessä tuntuu kuin ruokatorvessa olisi niin paljon ilmaa, ettei ruoka sen takia pääse alas. Ei kuitenkaan kipua ruokatorvessa tai niellessä (ruuan nieleminen ei satu kurkkuun kuin harvoin, tyhjän nieleminen sattuu). Kamalimmat oireet ovat tuo kurkkukipu ja tuo kauhea ilmantunne ruokatorvessa- Röyhtäilyn kanssa voin elää, ja röyhtäily helpottaa paineentunnetta rinnassa. Lisäksi oireena on jatkuva kurkun selvittely, limaa nousee kurkkuun ja joudun rykimään ihan tauotta.
Olen yrittänyt syödä hitaammin mutta en osaa. Syön aivan liian nopeaa. Kahvin jätin pois mutta tupakoin edelleen, olen tilanteen takia niin stressaantunut etten pysty lopettamaan. Stressi on ihan hirveää tän refluksin kanssa, nyt soitin lääkärille ja laittoi mut verikokeisiin, nyt odotellaan niiden tuloksia ja sitten tähystykseen, ja sekin pelottaa niin etten öisin saa nukuttua. Mulla myös paha paniikkihäiriö.
Miksei Nexium ole auttanut??? Eikö tämä mun vaiva olekaan refluksia? Lääkärin oli sitä mieltä, että Nexium auttaa kaikille!! Miksei minulle? Mitä tämä sitten on?
Tuntuu että oon pimeässä tunnelissa ilman ulospääsyä....
Miksi Nexium ei auta?? Refluksi...
22
11365
Vastaukset
- kokemusta on
En tiedä kannattaako välttämättä uskoa
noita lääkärien helpottaa heti-juttuja.
Ainakin minulla meni useita kuukausia
enen kuin alkoi ruokatorventulehdus
rauhoittumaan ja oireet helpottumaan.
Eli voi olla että lääkkeitä joutuu syömään
pitenpääkin, olettaen että oireesi tosiaan
johtuu refluksista.
Lisäksi jos nexium ei auta voit
kokeilla muitakin happosalpaajia.
Mulla nexium itse asiassa huononsi
oloa, teki kurkun entistä kipeemmäksi.
Mutta kyllähän sun kannattais ehdottomasti
opetella syömään hotkimatta. Kyllä
siihen ajan kanssa tottuu. Ota pienempiä
annoksia kerralla ja pureskele kunnolla.
Älä syö liikaa yhdellä kertaa.- huolissaan7658
Mikä lääke sinulla auttoi? Ihmettelen miksi läkäri ei ehdottanutkaan muuta happosalpaajaa, kun tämä ei kerran auta....
Onko sulla ylärefluksi vai se tavallinen? Mä luin jostain engl.saitilta että ylärefluksin paranemisaika olis paljon pitempi, jopa 8 viikkoa....eli hätiköinkö mä vaan nyt? Vai pyydänkö suosiolla jotain toista lääkettä? Tähystyksene on luoja ties kuinka pitkä odotusaika ja näiden oireiden kanssa en jaksa enää olla...itkettää vaan, kun tää tuntuu maailmanlopulta...;( - E407 aiheuttaa tulehdusta
huolissaan7658 kirjoitti:
Mikä lääke sinulla auttoi? Ihmettelen miksi läkäri ei ehdottanutkaan muuta happosalpaajaa, kun tämä ei kerran auta....
Onko sulla ylärefluksi vai se tavallinen? Mä luin jostain engl.saitilta että ylärefluksin paranemisaika olis paljon pitempi, jopa 8 viikkoa....eli hätiköinkö mä vaan nyt? Vai pyydänkö suosiolla jotain toista lääkettä? Tähystyksene on luoja ties kuinka pitkä odotusaika ja näiden oireiden kanssa en jaksa enää olla...itkettää vaan, kun tää tuntuu maailmanlopulta...;(http://www.ehponline.org/members/2001/109p983-994tobacman/tobacman-full.html#conc
- kokemusta on
huolissaan7658 kirjoitti:
Mikä lääke sinulla auttoi? Ihmettelen miksi läkäri ei ehdottanutkaan muuta happosalpaajaa, kun tämä ei kerran auta....
Onko sulla ylärefluksi vai se tavallinen? Mä luin jostain engl.saitilta että ylärefluksin paranemisaika olis paljon pitempi, jopa 8 viikkoa....eli hätiköinkö mä vaan nyt? Vai pyydänkö suosiolla jotain toista lääkettä? Tähystyksene on luoja ties kuinka pitkä odotusaika ja näiden oireiden kanssa en jaksa enää olla...itkettää vaan, kun tää tuntuu maailmanlopulta...;(Lääkärit kai usein pitävät nexiumia
tehokkaimpana happosalpaajana. Jos
sulle ei siitä tuu huonompi olo niin
kannattaa varmaan syödä pitempään ihan
rauhassa ja katella auttaako. Mulla
refluksiin kuuluu vaihtelevasti oireita,
eli ehkä on oikeastaan sekä ylä-
että "tavallista" refluksia.
Onko sun oireet mielestäsi enemmän
ylärefluksiin liittyviä? - kokemusta on
huolissaan7658 kirjoitti:
Mikä lääke sinulla auttoi? Ihmettelen miksi läkäri ei ehdottanutkaan muuta happosalpaajaa, kun tämä ei kerran auta....
Onko sulla ylärefluksi vai se tavallinen? Mä luin jostain engl.saitilta että ylärefluksin paranemisaika olis paljon pitempi, jopa 8 viikkoa....eli hätiköinkö mä vaan nyt? Vai pyydänkö suosiolla jotain toista lääkettä? Tähystyksene on luoja ties kuinka pitkä odotusaika ja näiden oireiden kanssa en jaksa enää olla...itkettää vaan, kun tää tuntuu maailmanlopulta...;(Näiden vaivojen kanssa saa myös
ikävä kyllä varautua siihen, että
varsinkin yleislääkäreiden tiedot
refluksitaudista saattaa olla aika
vähäiset. - Helpottunut.
huolissaan7658 kirjoitti:
Mikä lääke sinulla auttoi? Ihmettelen miksi läkäri ei ehdottanutkaan muuta happosalpaajaa, kun tämä ei kerran auta....
Onko sulla ylärefluksi vai se tavallinen? Mä luin jostain engl.saitilta että ylärefluksin paranemisaika olis paljon pitempi, jopa 8 viikkoa....eli hätiköinkö mä vaan nyt? Vai pyydänkö suosiolla jotain toista lääkettä? Tähystyksene on luoja ties kuinka pitkä odotusaika ja näiden oireiden kanssa en jaksa enää olla...itkettää vaan, kun tää tuntuu maailmanlopulta...;(Minulla oli kova närästys ja mahavaivat.Terveyskeskus lääkäri määräsi Nexsumia
40 mg.Söin 4-5 pak.Ei auttanut.Menin yksityiselle
lääkärille.Hän määräsi Zantac 300 mg pore tb.Ne auttoi.Menin uudelleen lääkäriin ,vaihdoin koviin tb.Olen 2vuotta ollut oireeton. - Anonyymi
Osta Nexium - https://onlinecheappills.com/nexiumfi.html Nexium 40mgX2 päivässä on ollut tehokkain!!! Somacit ym. myös testattu, mutta parhaimmistoon meni nexium!
- Laryngo
jos lääke ei auta kuukaudessa, se ei ole mitenkään outoa - tällä palstalla pikemminkin sääntö!!. Jos kuulut "lieviin",
kuukausi voi ehkä auttaa. Pyydä päästä myös kurkkulääkärille, jotta voi kurkata pikaisesti sun kurkkuun (voi punertaa refluksin vuoksi) -
hän voi kertoa myös tästä ylärefluksimuodosta enemmänkin.
Jos sinulla
on kurkkurefluksia (laryngofaryngeaalista refluksia), hoitojakso saattaa olla
3-6 kk (toisilla kokeillaan 2 kert. lääkitykselläkin). Itsellä helpotti vasta runsaan 3 kk
kuluttua (lisäksi tiukka refluksiremppa!!).
Jos haluat pikaisesti maallikkolisätietoa,
lue Seura-lehdessä (9.10.2008 ilmestynyt) ollut artikkeli
(asiantuntijana ylilääkäri Grönfors, V-SHHP Turunmaan
sairaala). Melko hyvä artikeli, jossa perusasiat kerrottu.
Nyt ei auta muu kuin opetella syömään hitaasti!!
Lue lehteä, aterimet joka suupalan jälkeen
pöydälle ym. Se on yksi "must" tämän homman kanssa. Kello vaikka viereen, jotta opit hitaan syömisen. Sinulla on mahdollisuus tehdä jotakin
asialla - älä jatka enää refluksia pahentavaa linjaa!! Tähän hommaan sinulla on mahdollisuus vaikuttaa - alku on hankala ja tuskainen (!!) mutta mahdollisuus oireiden helpottamiseen motivoi. Aseta aikajana tarkastelussasi pitemmäksi - pari kolme kuukautta ??
Röyhtäily on tietyssä määrin normaalia
ilman poistumista mahasta mutta ideana on
saada se todella minimiin (voi provosoida refluksia, koska "portti" auki monta kertaa).
Röyhtäilyn aiheuttama paine on kuin "minihieronta" alueen lihaksille (ja tietenkin paineen lasku mahalaukussa helpottaa), joten sen takia tuntuu hyvältä. Mikä sun normaali röyhtäilymäärä on, selviää vasta kun olet päässyt rauhalliseen syömiseen ja tutustut uudelta kantilat omaan ruokavalioon (ja ehkä kannattaa samalla myös vähentää erityisesti kaasun aiheuttajien syömistä).
Tähystykseen voit yksityisellä mennä "nukutuksessa", jos tämä tieto mitenkään sinua helpottaa. Sen saa myös kunnallisella puolella - mainitse se paha paniikkihäiriö! Muita tutkimuksia (jos et voi mennäkään tähystykseen) on myös esim ruokatorven varjoainekuvaus (valkoisen mömmön syömistä röntgeniä = harmiton!!). Ei vastaa tietenkään tähystystä mutta antaa kuvaa tilanteesta (pyydä heitä myös tekemään refluksitestin = veden juontia pillillä eri asennoissa maaten ja kuvannusta samanaikaisesti).
Lima ja rykiminen on tyypillisiä oireita
myöskin kurkkurefluksille. Koita kulautella
pienen pieniä kulauksia vettä ja olla edes vähän
rykimättä - vaikeaahan se on!
Tsemppiä!! Se tunneli ei jatku ikuisuuksia!! - Mhmm
Minulla kesti n. 3 kk, ennen kuin Nexium alkoi auttaa, mutta ei se tietenkään poista oireita kokonaan, päivittäistä kurkkukipua täälläpäin, joskus lievähköä pahoinvointia. Jotenkuten pystyn olemaan pari päivää ilman lääkettä. Ilman lääkettä kurkkukipu pahenee, tulee oksettava olo ja vatsakin sattuu. Seuraava vaihe tuosta olisi varmaan oikein kunnon närästyksen tunne rintalastan takana ja siitä aiheutuva ruokatorven viiltelynomainen kipu.
- laryngo
huomattavsti herkemmin eli jos se aines nousee heti kurkun puolelle (eli närästystä ei ehdi tulla),
se aiheuttaa siellä kipua huomattavasti enemmin
kuin ruokatorven puolella.
Tuleeko sinulla ensinnä kurkkukipu ja sitten
vasta närästys (ruokatorvessa)? - huolissaan7658
laryngo kirjoitti:
huomattavsti herkemmin eli jos se aines nousee heti kurkun puolelle (eli närästystä ei ehdi tulla),
se aiheuttaa siellä kipua huomattavasti enemmin
kuin ruokatorven puolella.
Tuleeko sinulla ensinnä kurkkukipu ja sitten
vasta närästys (ruokatorvessa)?Kiitos kovasti asiantuntevista viesteistänne! Helpottavaa kuulla että muillakin on kestänyt kauemman aikaa Nexiumin vaikutuksen kanssa.
Minä itse olen aivan varma, että kohdallani on kyse ylärefluksista. Täällä http://www.gastrolab.net/welcomef.htm sivustolla kuvaillaan laryngofaryngeaalisessa refluksissa täysin omia oireitani.
Tk-lääkäri ei tuntunut tietävän siitä mitään, hän puhui vain "närästyksestä" (vaikka yritin sanoa, ettei minulla ole perinteistä rintakorvennusta ym. närästysoireita ollenkaan!) ja että kuukaudessa jos ei Nexium auta, niin ei auta ollenkaan.
Oireeni tosiaan keskittyvät kurkkuun ja röyhtäilyyn. Kurkku on aina kipeä, joskus on hyviä päiviä että todella vähän, mutta huonoja päiviä on enemmän. Jos olen juonut enemmän kuin yhden kupin kahvia, tai syönyt rasvaista ruokaa, on seuraavana päivänä kurkku todella kipeä. Röyhtäilyjen mukana tulee juuri juodut vedet takaisin kurkkuun.
Normaalia närästystä ei ole, en edes tiedä mitä se "korvennus ja polte rintalastan takana" on.
Haluaisin kysyä vielä teiltä, onko teille tuttuja tuo ilman tai paineen tunne tuolla ruokatorven tienoilla?
Itsellä kun tuntuu, että syöminen tai nieleminen on hankalaa, kun ruoka tuntuu menevän niin hitaasti alas, tai että ikään kuin ilma puskee ruokaa takaisin ylös. Röyhtäily alkaa jo syödessä.
Itse mietin, nielenköhän paljon ilmaa syödessäni? Voisi olla mahdollista, kun hotkin niin. Tänään yritin tarkkaan vahdata syömisnopeutta, mutta se on todella vaikeaa! Ihan huomaamatta lappaan ruokaa suuhun hirveää vauhtia, välillä kun sen huomaan, hidastan, mutta sekunnin päästä se unohtuu. Yritän noudattaa hyviä vinkkejänne kyllä! Sillä on varmasti suuri merkitys oireisiini.
Paniikkihäiriöisenä ja luulosairaana ihmisenä pelkään, että mulla on joku kasvain tuolla, joka aiheuttaa tuon nielemisen vaikeuden...:( - on useita
huolissaan7658 kirjoitti:
Kiitos kovasti asiantuntevista viesteistänne! Helpottavaa kuulla että muillakin on kestänyt kauemman aikaa Nexiumin vaikutuksen kanssa.
Minä itse olen aivan varma, että kohdallani on kyse ylärefluksista. Täällä http://www.gastrolab.net/welcomef.htm sivustolla kuvaillaan laryngofaryngeaalisessa refluksissa täysin omia oireitani.
Tk-lääkäri ei tuntunut tietävän siitä mitään, hän puhui vain "närästyksestä" (vaikka yritin sanoa, ettei minulla ole perinteistä rintakorvennusta ym. närästysoireita ollenkaan!) ja että kuukaudessa jos ei Nexium auta, niin ei auta ollenkaan.
Oireeni tosiaan keskittyvät kurkkuun ja röyhtäilyyn. Kurkku on aina kipeä, joskus on hyviä päiviä että todella vähän, mutta huonoja päiviä on enemmän. Jos olen juonut enemmän kuin yhden kupin kahvia, tai syönyt rasvaista ruokaa, on seuraavana päivänä kurkku todella kipeä. Röyhtäilyjen mukana tulee juuri juodut vedet takaisin kurkkuun.
Normaalia närästystä ei ole, en edes tiedä mitä se "korvennus ja polte rintalastan takana" on.
Haluaisin kysyä vielä teiltä, onko teille tuttuja tuo ilman tai paineen tunne tuolla ruokatorven tienoilla?
Itsellä kun tuntuu, että syöminen tai nieleminen on hankalaa, kun ruoka tuntuu menevän niin hitaasti alas, tai että ikään kuin ilma puskee ruokaa takaisin ylös. Röyhtäily alkaa jo syödessä.
Itse mietin, nielenköhän paljon ilmaa syödessäni? Voisi olla mahdollista, kun hotkin niin. Tänään yritin tarkkaan vahdata syömisnopeutta, mutta se on todella vaikeaa! Ihan huomaamatta lappaan ruokaa suuhun hirveää vauhtia, välillä kun sen huomaan, hidastan, mutta sekunnin päästä se unohtuu. Yritän noudattaa hyviä vinkkejänne kyllä! Sillä on varmasti suuri merkitys oireisiini.
Paniikkihäiriöisenä ja luulosairaana ihmisenä pelkään, että mulla on joku kasvain tuolla, joka aiheuttaa tuon nielemisen vaikeuden...:(useita syitä (ihan vaarattomiakin!!)... tyypillistä ok jutulle se,
että tyhjänä nieleminen hankalaa ja syödessä
suht ok. Sulla kuvauksen perusteella tuntuu ensisijaisesti se
johtuvan ilmajutuista ja ilman lisääntyminen hotkimisesta ... Ja tälle taudille on tyypillistä että oireet saattavat olla hankalat mutta se ei tarkoita vakavampaa tautia vaan ihan "normaalia"
refluksitautia! Oman lisän oireistoon tuo varmaan myös paniikihäiriötautisi/vaivasi - lisääkö/vähentääkö lääkityksesi mitenkään refluksioireita?
Jos syöt edelleenkin nopeasti (ja juot kahvia ja syöt rasv. ruokia ym), sanoisin, että oireet eivät
selvästikään aiheuta sinulle vielä tarpeeksi haittaa... sekin vaihe sitten tulee varmastikin eteen tällä menolla. Älä ajattele, että joudut luopumaan (kenties vain vähäksi aikaa) siitä, tästä ja tosta vaan ajattele, että jokainen juttu, mitä teet, voi vähentää refluksointia ja sitä kautta helpottaa oireita.
Pidä pää kylmänä ja ala taistelemaan voimakkaasti sinne tunnelin valoisampaan päähän! Kirjoita kehopäiväkirjaa
(ruoka keho-oire merkinnät)ja erikseen vaikka kipu(tai muu oire)päiväkirjaa, jos se auttaa kestämään hankalan alkuvaiheen. Googlaa perustietoja remonttiin ja ruokavalioon.
Kannattaa ehdottomasti lukea muitakin kuin Gastrolabin sivuja - minäkin aloitin niillä
joskus valovuosia sitten edellisessä elämässä (=n 3,5 v sitten) mutta jotakin sieltä puuttuu ...
Netissä on englanniksi todellakin paljon ylärefluksista
tietoa (hakusanoja: LPR, laryngopharyngeal reflux, symptoms of LPR jne). Jokaisen "voice and swallowing center":in sivustoilla esitellään
laryngofaryngeaalinen refluksi oireistoineen ym.
Tsemppiä!! - huolissaan7658
on useita kirjoitti:
useita syitä (ihan vaarattomiakin!!)... tyypillistä ok jutulle se,

Tsemppiä!!Itse mietin myös, että onkohan paniikkihäiriöni isokin osa tätä oirekuvaa. Äsken kun söin, ihan hysteerisesti seurasin nielemistäni ja syömisnopeutta, mitä enemän siihen kiinnitän huomiota niin sitä hankalammalta se nieleminen tuntuu. Nielaiseminen tuntuu hankalalta, ihan kuin kurkku olisi niin ahdas ettei ruoka mene alas. Sama juttu tyhjää niellessä. Vesi ja nesteet menee ihan ok alas....
Mä kehittelen tästä ihan selvästi nyt jotain kamalaa ahdistusta itselleni. Mulla on viikon päästä lääkärille soittoaika, kun saadaan verikokeiden tulokset (osan sain jo, perusverenkuva ja kilppariarvot kunnossa - TSH 1.05 ja T4V 12.4, vielä pitää odottaa jotain laktoosikokeita ja keliakiaa ja maksakokeita) ja sitten lääkäri aikoi laittaa mulle sen lähetteen tähystykseen. Luoja tietää kuinka kauan sinne pääsyä pitää odottaa ja sitä ennen mulla kyllä hajoaa pää. :(
Nyt on lisäksi alkanut tulla ihan kummallisia kipuja rintaan, niitä kipuja on ympäriinsä, vasemman rinnan kohdalla, oikean rinnan kohdalla, solisluussa jne...hartiat on aivan jumissa ja sen takia huimaa...
Eniten tässä pelottaa just jonkun pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus, kun Nexium ei kerran auta, jos nämä olisivat refluksista johtuvia niin olisihan ne nyt kuukaudessa ainakin vähän helpottaneet!
Ainoa helpotus on ollut se, että pahoinvointi on pikkuisen helpottanut, tai sitä tulee enää harvemmin. Samoin tuota nesteen palautumista kurkkuun röyhtäyksien mukana.
En tiedä...miks tää on niin vaikeaa, pelottaa vaan! ;( - jaazaa
huolissaan7658 kirjoitti:
Itse mietin myös, että onkohan paniikkihäiriöni isokin osa tätä oirekuvaa. Äsken kun söin, ihan hysteerisesti seurasin nielemistäni ja syömisnopeutta, mitä enemän siihen kiinnitän huomiota niin sitä hankalammalta se nieleminen tuntuu. Nielaiseminen tuntuu hankalalta, ihan kuin kurkku olisi niin ahdas ettei ruoka mene alas. Sama juttu tyhjää niellessä. Vesi ja nesteet menee ihan ok alas....

En tiedä...miks tää on niin vaikeaa, pelottaa vaan! ;(on ehdottomasti iso kuva sitä oirekuvaa, luin vasta nyt kirjoituksesi ja vaivasi on täysin identtiset mun vaivojeni kanssa, eli mulla myös paniikkihäiriö, joskus tulee kohtauksiakin ja nuo kurkkuvaivat, ihan samat kuin mullakin.
Nexium tai mikään muukaan happosalpaaja ei auta todellakaan heti, menee noin 2-6 kuukautta, ja voi olla ettei kovin paljon helpota oireita laisinkaan, ja ehdottomasti kannattaa kokeilla jotain muuta lääkettä.
Pahanlaatuista kasvainta älä pelkää, tähystys on epämiellyttävä mutta ei kivualias, ja kun se on tehty, helpottaa takuulla sinua.
Tsemppiä! - ----
jaazaa kirjoitti:
on ehdottomasti iso kuva sitä oirekuvaa, luin vasta nyt kirjoituksesi ja vaivasi on täysin identtiset mun vaivojeni kanssa, eli mulla myös paniikkihäiriö, joskus tulee kohtauksiakin ja nuo kurkkuvaivat, ihan samat kuin mullakin.
Nexium tai mikään muukaan happosalpaaja ei auta todellakaan heti, menee noin 2-6 kuukautta, ja voi olla ettei kovin paljon helpota oireita laisinkaan, ja ehdottomasti kannattaa kokeilla jotain muuta lääkettä.
Pahanlaatuista kasvainta älä pelkää, tähystys on epämiellyttävä mutta ei kivualias, ja kun se on tehty, helpottaa takuulla sinua.
Tsemppiä!En voi olla mainitsematta omaa ensimmäistä kokemustani tähystyksestä n.puoltoista vuotta sitten. Pelkäsin valtavasti mitä kaikkea sieltä mahasta löytyykään. Kun sitten tähystys oli ohi ja sain tulokset, vastaus oli ettei siellä näkynyt mitään oireita, ei myöskään ruokatorvessa. Mieleni keveni niin paljon ettei minulla kahteen viikkoon ollut minkäänlaisia oireita.
Mutta sen jälkeen on kyllä ollut vaikka muille jakaa. Kuukausi sitten kävin psykiatrilla ja aloitan terapian kaks kertaa viikossa. Mun pää ei enää kestä tätä tautia, lähinnä ahdistaa, masentaa ja itkettää koko ajan. Joten toivon, että kun saan pääni kuntoon lievittyisi oireetkin edes vähäsen. Kysyin psykiatrilta että voisiko hänen mielestään refluksitaudilla olla yhteys mielen ongelmiin. Niin hän sanoi että se voi hyvinkin pitää paikkansa, koska aivothan säätelevät kehon toimintoja. Mutta asiaa on erittäin vaikea tutkia,koska se on niin mahdottoman laaja alue ja monimutkainen tutkimusalue. - laryngo
huolissaan7658 kirjoitti:
Itse mietin myös, että onkohan paniikkihäiriöni isokin osa tätä oirekuvaa. Äsken kun söin, ihan hysteerisesti seurasin nielemistäni ja syömisnopeutta, mitä enemän siihen kiinnitän huomiota niin sitä hankalammalta se nieleminen tuntuu. Nielaiseminen tuntuu hankalalta, ihan kuin kurkku olisi niin ahdas ettei ruoka mene alas. Sama juttu tyhjää niellessä. Vesi ja nesteet menee ihan ok alas....
Mä kehittelen tästä ihan selvästi nyt jotain kamalaa ahdistusta itselleni. Mulla on viikon päästä lääkärille soittoaika, kun saadaan verikokeiden tulokset (osan sain jo, perusverenkuva ja kilppariarvot kunnossa - TSH 1.05 ja T4V 12.4, vielä pitää odottaa jotain laktoosikokeita ja keliakiaa ja maksakokeita) ja sitten lääkäri aikoi laittaa mulle sen lähetteen tähystykseen. Luoja tietää kuinka kauan sinne pääsyä pitää odottaa ja sitä ennen mulla kyllä hajoaa pää. :(
Nyt on lisäksi alkanut tulla ihan kummallisia kipuja rintaan, niitä kipuja on ympäriinsä, vasemman rinnan kohdalla, oikean rinnan kohdalla, solisluussa jne...hartiat on aivan jumissa ja sen takia huimaa...
Eniten tässä pelottaa just jonkun pahanlaatuisen kasvaimen mahdollisuus, kun Nexium ei kerran auta, jos nämä olisivat refluksista johtuvia niin olisihan ne nyt kuukaudessa ainakin vähän helpottaneet!
Ainoa helpotus on ollut se, että pahoinvointi on pikkuisen helpottanut, tai sitä tulee enää harvemmin. Samoin tuota nesteen palautumista kurkkuun röyhtäyksien mukana.
En tiedä...miks tää on niin vaikeaa, pelottaa vaan! ;(nexium kuukaudessa, joten älä sen takia
pelkää. Sun täytyy tutustua tarkemmin tähän tautiin, niin puolen vuoden päästä sua huvittaa
kun luulit tällaisia :-)!! Usko pois!
Musta tuntuu että, sulla nämä oireet on
pahempia sun paniikkiolotilan vuoksi.
Pyydä ihmeessä rauhoittavia ja lihasrelaksanteja, jos et kestä olla.
Refluksi ei näy verikokeissa.
Älä kiinnitä huomiota nielemiseen vaan ruokailun
kokonaisaikaan. Syö nestemäisiä
tai soseutettuja ruokia (vähemmän lihastyötä)- höyrytä vihannekset ja raasta hedelmät. Syö pienempiä annoksia kuin ehkä söit aikaisemmin. Itsellä oli aluksi nielemisvaikeuksia
syömisen kanssa, joten aloitin muutamalla lusikalla ja luin yhden sivun/puuhastelin keittiössä samalla.. ja jatkoin vaivihkaa siitä sitten eteenpäin. Kaikkein huonointa oli istahtaa pöytään lautasen kera, jossa tuntui olevan
miljoona haarukallista ruokaa. Pystyssäpäin
myös ruoka meni/pysyi fyysisesti alempana.
koita kestää! - tunteminen
---- kirjoitti:
En voi olla mainitsematta omaa ensimmäistä kokemustani tähystyksestä n.puoltoista vuotta sitten. Pelkäsin valtavasti mitä kaikkea sieltä mahasta löytyykään. Kun sitten tähystys oli ohi ja sain tulokset, vastaus oli ettei siellä näkynyt mitään oireita, ei myöskään ruokatorvessa. Mieleni keveni niin paljon ettei minulla kahteen viikkoon ollut minkäänlaisia oireita.
Mutta sen jälkeen on kyllä ollut vaikka muille jakaa. Kuukausi sitten kävin psykiatrilla ja aloitan terapian kaks kertaa viikossa. Mun pää ei enää kestä tätä tautia, lähinnä ahdistaa, masentaa ja itkettää koko ajan. Joten toivon, että kun saan pääni kuntoon lievittyisi oireetkin edes vähäsen. Kysyin psykiatrilta että voisiko hänen mielestään refluksitaudilla olla yhteys mielen ongelmiin. Niin hän sanoi että se voi hyvinkin pitää paikkansa, koska aivothan säätelevät kehon toimintoja. Mutta asiaa on erittäin vaikea tutkia,koska se on niin mahdottoman laaja alue ja monimutkainen tutkimusalue.lievempänä luulisi olevan
psykoloinnin tuloksena ... Oletko pystynyt
pitäytymään refluksiruokavaliossa ja elämänmuutoksissa oireistasi huolimatta?
Grönforsin (ylilääkäri Turun puolella)mukaan
psyyke ei ole merkittävästi refluksissa mukana.
Stressi hermoston kautta välillisesti kylläkin. - jaazaa
---- kirjoitti:
En voi olla mainitsematta omaa ensimmäistä kokemustani tähystyksestä n.puoltoista vuotta sitten. Pelkäsin valtavasti mitä kaikkea sieltä mahasta löytyykään. Kun sitten tähystys oli ohi ja sain tulokset, vastaus oli ettei siellä näkynyt mitään oireita, ei myöskään ruokatorvessa. Mieleni keveni niin paljon ettei minulla kahteen viikkoon ollut minkäänlaisia oireita.
Mutta sen jälkeen on kyllä ollut vaikka muille jakaa. Kuukausi sitten kävin psykiatrilla ja aloitan terapian kaks kertaa viikossa. Mun pää ei enää kestä tätä tautia, lähinnä ahdistaa, masentaa ja itkettää koko ajan. Joten toivon, että kun saan pääni kuntoon lievittyisi oireetkin edes vähäsen. Kysyin psykiatrilta että voisiko hänen mielestään refluksitaudilla olla yhteys mielen ongelmiin. Niin hän sanoi että se voi hyvinkin pitää paikkansa, koska aivothan säätelevät kehon toimintoja. Mutta asiaa on erittäin vaikea tutkia,koska se on niin mahdottoman laaja alue ja monimutkainen tutkimusalue.gastropuolen lääkäriltä ja hän sanoi - minkä jo itsekin olen kokenut - että stressillä ja ahdistuksella on seuraukset refluksitaudin hoidossa, eli mitä vähemmän ahdistusta, jännitystä ja panikointia, sen paremmin refluksitauti pysyy hallinnassa. Siis niillä jotka refluksitaudin lisäksi sairastavat myös psyykkisiä vaivoja.
Happosalpaajien lisäksi mulla myös lääkitys ahdistukseen, kun on ahdistusta, se pahentaa merkittävästi refluksitautia. - mielipiteitä tai
jaazaa kirjoitti:
gastropuolen lääkäriltä ja hän sanoi - minkä jo itsekin olen kokenut - että stressillä ja ahdistuksella on seuraukset refluksitaudin hoidossa, eli mitä vähemmän ahdistusta, jännitystä ja panikointia, sen paremmin refluksitauti pysyy hallinnassa. Siis niillä jotka refluksitaudin lisäksi sairastavat myös psyykkisiä vaivoja.
Happosalpaajien lisäksi mulla myös lääkitys ahdistukseen, kun on ahdistusta, se pahentaa merkittävästi refluksitautia.painotuksia tästäkin asiasta ...
Sinun lisäyksesi " siis niillä jotka refluksitaudin lisäksi sairastavat myös psyykkisiä vaivoja" oli hyvin muotoiltu tässä yhteydessä.
Jos kyse on psyykkisistä vaivoista eli siis muusta kuin ajoittain esiintyvästä stressioireista (jota pystyy torjumaan huolehtimalla säännöllisesti tietyistä perusasioista) luulisi, että
on monta muutakin psyykkisen alan tautia tai oireyhtymää, joka yhdessä esiintyessä pahentaa tilaa (tai mitä muuta tautia tahansa) ...
Omasta lähipiiristä 2 ystävällä paniikkihäiriö ( lääkitys) mutta he eivät kärsi refluksista (toisella sokeritauti, toisella astma). Toisella vaivaa myös hieman vakavampi "luulotautisuus", joten hänelle ei voi puhua mistään omista/kenenkään muun taudeista tai vaivoista - hän imee kuin sieni oireet, joita kuulee ja ne "ilmaantuvat" yleensä seuraavan parin viikon aikana (ja myöskin häipyvät kun tulee uusi tauti tilalle). Tv ohjelmat, jotka keskittyvät sairauksiin (esim. Teho-osasto, House ym), ovat katselukiellossa - samoin kaikki sairauspalstat netissä (lääkärin suosituksesta).
- kehon happamuus
Hei!
Vaivasi kuulostavat ikävän tutuilta. Minulla oli ihan jatkuvaa röyhtäilyä ja stressi vaan pahensi asiaa. Olen myös syönyt aiemmin Nexiumia, joka auttoi vähän. Nyt sain kuurin toista lääkettä, mistä ei ollut mitään apua.
Olen saanut valtavan helpotuksen vatsan hapan-emästasapainoa hoitavien luontaistuotteiden kautta ja suosittelen lämpimästi kokeilemaan! Minulla oireet hävisivät lähes välittömästi! Nyt käytän valmarinia (www.valmarin.fi), mutta alussa minulla oli lisänä myös jotain jauhetta, joka auttoi tasapainottamaan kehon hapan-emästasapainoa. Tuolta Valmarinin webbisivustolta löytyy lisää asiasta.
Toivottavasti tästä olisi hyötyä!- ..
Voiko 40 mg Nexiumin oma-aloitteisesti puolittaa, ottaisi toisen puolikkaan aamulla ja toisen illalla? Mulla on ilmeisesti kurkkurefluksia, tai siis on perinteistäkin korvennusta rintalastan takana, mutta kurkkuoireet selvästi inhottavampia. Olen ihan epätoivoinen, kun viikon Nexium-kuuri ei ole poistanut vaivojani...kunnes luin, että se on ihan normaalia. Siis Nexium kyllä auttaa, mutta vaikutus ei kestä koko vuorokautta, ja ihmekös tuo, jos vaikutusaika on kerran 16 eikä 24 tuntia... Lääkäri kehotti ottamaan lääkkeen iltaisin, mutta olen ottanut päivällä, kun apteekissa sanottiin, ettei ottoajankohdalla ole väliä, ja oireeni ovat suurimmillaan päivällä.
- *Emilie*
.. kirjoitti:

Pakkausselosteessakin lukee, että tabletteja ei saa rikkoa! Lääkeaine on rakeina ja ne rakeet ei saa rikkoutua. Juttele ennemmin lääkärin kanssa mahdollisuudesta saada 20 mg-resepti.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.3107221Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill662126- 1751817
epäonnen perjantain rikos yritys
onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä151337- 1121277
Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"
Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie81203Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa
- Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 181691200RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.
Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j541136Kirjoitin sinulle koska
tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j411071Martina pääsee upeisiin häihin
Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.2901009