Olen 13-vuotias tyttö ja ihan hukassa elämän suhteen. Vanhempani suuttuvat todella pienistä asioista turhan paljon, kuten jos myöhästyn koulusta.
Äitini on uhannut lyödä minua ja on tehnytkin niin monta kertaa. Isänikin suuttuessaan tönii ja repii vaatteista. En saa vanhemmiltani mitään tukea asioissa, vaan auttamisen sijaan he haukkuvat minua esim. idiootiksi muijaksi, joka sattuu. Valehtelen heille usein, koska en uskalla kertoa heille totuutta, sillä pelkään heidän satuttavan minua. Tilanne on ollut tällainen jo monia vuosia, mutta pahentunut huomattavasti. Kun olin ensimmäisellä luokalla ja olin myöhässä kotoa, koska olin hukannut avaimet isä oli todella vihainen ja löi minua vyöllä selkään. En uskalla puhua asioista ystävilleni, koska he eivät kuitenkaan ymmärtäisi ja en pidä isovanhemmistani. Toinen vaarini on tosi vanha ja hän ei enää ymmärrä tällaisia asioita ja toinen vaarini on joku pedofiili, koska hän oli ottanut valokuvia kamerallaan, minun ja ystäväni perseistä viime kesänä. Löysimme kuvat ystäväni kanssa hänen kamerastaan ja poistimme ne. En ole puhunut asiasta vanhempieni kanssa, he eivät kuitenkaan uskoisi. En jaksa tällaista elämää enää kauaa ja olen harkinnut itsaria jo kauan. Tiedän ettei se ole oikea ratkaisu, mutten keksi enää muuta. Koulussakin hymyilen ja olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Odotan vain joka päivä iltaa, että voin mennä nukkumaan ja unohtaa kaiken. Tää on vielä varmaan aika pientä, mutta se ottaa koville. Vanhempani aina selittävät, että he ovat vain huolissaan minusta, mutta ei sitä varmaan tarvitsisi näyttää lyömällä ja haukkumalla. Ei elämän tarvitse olla ruusuilla tanssimista, kunhan se olisi vain elämisen arvoista.
Äitini on uhannut lyödä minua ja on tehnytkin niin monta kertaa. Isänikin suuttuessaan tönii ja repii vaatteista. En saa vanhemmiltani mitään tukea asioissa, vaan auttamisen sijaan he haukkuvat minua esim. idiootiksi muijaksi, joka sattuu. Valehtelen heille usein, koska en uskalla kertoa heille totuutta, sillä pelkään heidän satuttavan minua. Tilanne on ollut tällainen jo monia vuosia, mutta pahentunut huomattavasti. Kun olin ensimmäisellä luokalla ja olin myöhässä kotoa, koska olin hukannut avaimet isä oli todella vihainen ja löi minua vyöllä selkään. En uskalla puhua asioista ystävilleni, koska he eivät kuitenkaan ymmärtäisi ja en pidä isovanhemmistani. Toinen vaarini on tosi vanha ja hän ei enää ymmärrä tällaisia asioita ja toinen vaarini on joku pedofiili, koska hän oli ottanut valokuvia kamerallaan, minun ja ystäväni perseistä viime kesänä. Löysimme kuvat ystäväni kanssa hänen kamerastaan ja poistimme ne. En ole puhunut asiasta vanhempieni kanssa, he eivät kuitenkaan uskoisi. En jaksa tällaista elämää enää kauaa ja olen harkinnut itsaria jo kauan. Tiedän ettei se ole oikea ratkaisu, mutten keksi enää muuta. Koulussakin hymyilen ja olen kuin mitään ei olisi tapahtunut. Odotan vain joka päivä iltaa, että voin mennä nukkumaan ja unohtaa kaiken. Tää on vielä varmaan aika pientä, mutta se ottaa koville. Vanhempani aina selittävät, että he ovat vain huolissaan minusta, mutta ei sitä varmaan tarvitsisi näyttää lyömällä ja haukkumalla. Ei elämän tarvitse olla ruusuilla tanssimista, kunhan se olisi vain elämisen arvoista.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Nyt voisit kyllä painella sinne kouluterkkarille! Hän on ammatti-ihminen ja osaa auttaa sinut oikealle ihmiselle, joka sitten puhuu sun kans ja voitte selvittää asiat. Muistan kyllä omilta kouluajoilta meidän terkkarin, eikä olisi tullut mieleenkään sille puhua, mutta nyt aikuisena tiedän, miten asiat toimii. Rohkeasti vaan, sitäpaitsi hoitoalan ihmisillä on vaitiolovelvollisuus, eivätkä he saa puhua vanhemmillesi ilman lupaasi.
Tuo sinun vanhempiesi toiminta on todella väärin, ja tiedät varmaan että siihen on lakikin keksitty, jonka mukaan kaikenlainen lapsen pahoinpitely on rangaistavaa.
Toivon tosiaan että saisit rohkeutta puhua asioistasi jollekin aikuiselle, joka ottaa sen vastuun, jota sinun ikäisesi ei vielä tarvitsisi kantaa!
Mene juttelemaan koulusi terveydenhoitajalle tai kuraattorille, tai vaikka omalle opettajallesi. Tiedän, että tuntuu vaikealta tehdä sellaista omien vanhempien "selän takana", mutta SINULLA ON SIIHEN OIKEUS. Minulla on 12-vuotias tytär, ja jos hän olisi samanlaisessa tilanteessa ja neuvoton, toivoisin, että hän menisi hakemaan apua ja puhumaan asioistaan tervydenhoitajalle tai kuraattorille.
Älä ihmeessä mieti itsaria tms. Äitisi on sinut 9kk kantanu ja synnyttäny tähän maailmaan, myös kasvattanu. Älä heitä hukkaan sitä, että teillä on varmasti mahdollisuus ehjään perheeseen. Tiedän miltä tuntuu kun menettää lapsen. Se sattuu enemmän kuin mikään muu asia maailmassa. Anna vanhemmillesi mahdollisuus ymmärtää sinua. Ja sinun pitää saada tilanteeseen joku ulkopuolinen, niin että vanhempasi joutuvat kohtaamaan sen, mitä sinulla on asiana. Mutta sinun on oltava valmis kuuntelemaan myös. Jos olet siihen valmis, teillä voi olla loistava tulevaisuus perheenä. uskon siihen!
Ota yhteys terveydenhoitajaan ja pyydä apua.