Milloin olisi turvallisinta katkaista isosta pihakoivusta alimpia oksia, niin ettei puu saa mitään tauteja.
Pihakoivu
TDK
2274
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos ovat jo paksuja oksia, niin koivu alkaa helposti lahoamaan niiden katkaisusta.
Vaikka ei jättäisi paljoa tynkääkään ja suojaisikin katkaisukohtaa, niin tahtoo se oksanpaikka aikaa myöten lahota pois, niin että siihen tulee onkalo rungon sisään. Siellä puun sisällä laho sitten leviää.
Se on koivun robleema. Ei sellaista isoa puuta (rungon halkaisija yli puolimetrinen) kannata leikellä. Sellaiset ohkoiset koivunalut ovat tietysti erikseen, niitähän kyllä sopii leikellä, kunhan sitä ei tee keväällä mahlanjuoksun aikaan. Silloin puu kuivuu.
Mutta itse laitoin ison pihakoivun nurin, jossa oli oksankatkaisun jäljiltä lahoa hieman sisällä.
Parempi kaataa itse, kuin odottaa, että myrsky kaataa rakennusten tai sähkölankojen päälle.
Turha sellaisia koivuja on sääliä, sehän on yksi nopeakasvuisempia puita. Uuden kun laittaa, mittaa tulee metri/vuosi.
Taudeista en tiedä, mutta laho lähtee kyllä liikkeelle.
on sienitauti joka vaanii myöhäissyksyllä leikattuja katkaisupintoja...