Onko jollain sattunut samantapaista kokemusta, eli tullut äkillinen sydänpysähdys.
Elvytettiin 27 min, vasta sitten alkoi sydän toimimaan.
Sitä ennen aloitettu jo kotielvytys. Koko ajan täysin tajuton.
Kiidätettiin sairaalaan, jossa kylmähoitoon vuorokaudeksi, eli kehon lämpötila alennettiin.
Sen jälkeen kun myös lopetettiin nukutuslääkkeet, ei tullut tajuihinsa. Hengittää nyt jo itse ja sydän lyö ok, aivoissakin näkyy toimintaa.
Nyt ollut täydellisessä tajuttomuudessa (ei reagoi mihinkään) noin puolitoista vuorokautta. Eli ei pysty itse heräämään.
On noin 70 vuotias, muuten hyväkuntoinen.
Tuntuu että vastauksia ei oikein saa hoitohenkilökunnalta. Sen ainoastaan, että ei kovin hyvältä nyt näytä, mutta ei ole aivokuollut, ei periaatteessa edes koomassa (koska aivan ok hengitys ilman laitteita), syvä tajuttomuus kylläkin.
Voiko herätä, jos herää, onko mahdollisuuksia että toipuu?
Please, kaikki joilla jotain samantapaista kokemusta tms, olen todella kiitollinen, jos vastaatte!!!!

Vastaukset 3
Vanhimmat
Hei,
Tilanne kuulostaa ikävä kyllä erittäin vakavalta. Koska sydän on ollut lähes puoli tuntia pysähtyneenä, on se tehnyt merkittävää vahinkoa mm.aivoille.Sydämen pysähdyksen kestolla on suurta merkitystä siihen, selviääkö ja toipuuko ihminen enää koskaan.
Syvä tajuttomuus (en tosin tiedä Glasgowin pisteitä) on myös erittäin huono ennusmerkki.
Ymmärrettävistä syistä hoitohenkilökunta ei ota asiaan kantaa, sillä toivon antaminen olisi julmaa.
Toivotan sinulle paljon jaksamista ja voimia.
Onnea on ollut kun noin pitkän ajan jälkeen sydän on kuitenkin lähtenyt käyntiin.
Isääni (50v) elvytettiin 45minuuttia, eikä hän enää herännyt.
Hei
Tunnut tietävän aiheesta, joten voinko kysyä sinulta?
Oma isäni sai äkillisen infakrtin, alle 60 v. Elvytettiin melkein tunti, kaikki mahdollinen tehtiin mutta ei saatu elvytettyä. Itselläni on jäänyt vaivaamaan mieltä, että entä jos sydän olisikin saatu käyntiin melkein tunnin elvytyksen jälkeen, kuinka suuri aivovaurio-riski olisi ollut? Ts olisiko aivovaurio tullut varmuudella? Ainoastaan se tässä lohduttaa, ettei näin käynyt vaikka kuolemakin oli kauhea vaihtoehto.