Näin alkuun heti pahoittelu siitä jos valitan
täällä turhasta.
Mä en vaan yksinkertasesti osaa elää. No en mä
nyt mikään kaapissa kasvanu kuitenkaan oo, mut
oon 25 v. enkä oo saanu vielä mitään aikaseks,
ainakaan sellasta joka tuntuis miltään.
No opiskelu ajat oli ja meni, ja sillon olin
todella sekasin, eikä aina riittänyt pelkkä
viina, nyt sit saa maksaa noista hölmöilyistä.
Mulla on parikin ammattia ja tällä hetkellä olen
töissä, tosin enää pari kuukautta, sen jälkeen
pitäis lähteä taas opiskelemaan.
Nainenkin löytyy, tosi ihana sellanen, jonka
kanssa oon kohta seurustellut vuoden, mut joka
päivä pelkään että menetän hänet, ja sitä mä taas
en kestäis.
Oikeestaan ainoa asia mikä ton naisen lisäks
pitää mua täällä on musiikki. Ja kaikki on niin
hyvin aina kun saan olla tyttöystäväni kanssa,
mut sit kun joudun oleen yhdenkin illan yksin
himassa, niin tulee mieleen hirvittävän
itsetuhoisia ajatuksia, ja käsivarretkin on sen
näköset ettei paljoa viitti niitä muille näytellä.
Yksinkertasesti ahdistaa vaan niin helvetisit
olla yksin. Kavereita ei ole, ainakaan
samanlaisia punk/heavy-henkisiä, jotka tajuais
mua. Harrastuksia mulla on jonkinverran, lähinnä
joukkue uheilulajeja, mut niissäkin porukoissa mä
oon pelimatkoilla itekseen, koska kukaan ei
juttele mitään. Johtuuko kaikki vaan
yksinkertasesti siitä että on jotian lävistyksiä
ja tatuointeja? Kun en mä kuitenkaan muuten
mikään kovin kummallinen ole. Pelottaa vaan niin
helvetisti odottaa sitä päivää kun muijakin sanoo
ettei enää ymmärrä mua, toisaalta se on ehkä aika
helpottavaa, koska sillon mä voin lähtee rauhassa.
täällä turhasta.
Mä en vaan yksinkertasesti osaa elää. No en mä
nyt mikään kaapissa kasvanu kuitenkaan oo, mut
oon 25 v. enkä oo saanu vielä mitään aikaseks,
ainakaan sellasta joka tuntuis miltään.
No opiskelu ajat oli ja meni, ja sillon olin
todella sekasin, eikä aina riittänyt pelkkä
viina, nyt sit saa maksaa noista hölmöilyistä.
Mulla on parikin ammattia ja tällä hetkellä olen
töissä, tosin enää pari kuukautta, sen jälkeen
pitäis lähteä taas opiskelemaan.
Nainenkin löytyy, tosi ihana sellanen, jonka
kanssa oon kohta seurustellut vuoden, mut joka
päivä pelkään että menetän hänet, ja sitä mä taas
en kestäis.
Oikeestaan ainoa asia mikä ton naisen lisäks
pitää mua täällä on musiikki. Ja kaikki on niin
hyvin aina kun saan olla tyttöystäväni kanssa,
mut sit kun joudun oleen yhdenkin illan yksin
himassa, niin tulee mieleen hirvittävän
itsetuhoisia ajatuksia, ja käsivarretkin on sen
näköset ettei paljoa viitti niitä muille näytellä.
Yksinkertasesti ahdistaa vaan niin helvetisit
olla yksin. Kavereita ei ole, ainakaan
samanlaisia punk/heavy-henkisiä, jotka tajuais
mua. Harrastuksia mulla on jonkinverran, lähinnä
joukkue uheilulajeja, mut niissäkin porukoissa mä
oon pelimatkoilla itekseen, koska kukaan ei
juttele mitään. Johtuuko kaikki vaan
yksinkertasesti siitä että on jotian lävistyksiä
ja tatuointeja? Kun en mä kuitenkaan muuten
mikään kovin kummallinen ole. Pelottaa vaan niin
helvetisti odottaa sitä päivää kun muijakin sanoo
ettei enää ymmärrä mua, toisaalta se on ehkä aika
helpottavaa, koska sillon mä voin lähtee rauhassa.
Vastaukset 6
Vanhimmat
mene mielenterveystoimistoon juttelemaan nyt ja
heti. Kuulostaa siltä että kärsit
vakavanlaatuisesta masennuksesta ja tarvitset
terapeutin apua ja kenties lääkitystä.
Älä hyvä mies luovuta taistelematta. Mikäs punkkari
se sellainen on joka periksi antaa :-).Kesää
odotellessa, ehkä tavataan festareilla jossain?
Kuulutko bytheway Anarkistiliittoon, sieltä
saattais samanhenkisiä ystäviä löytää..?
mutta itsemurha on pysyvä ratkaisu väliaikaisiin
ongelmiin... sinulla ei kuitenkaan kuulosta olevan
ylitsepääsemättömiä ongelmia, masennus ja pahaolo
on voitettavissa...maailma jossa on 1 punkmies
vähemmän on taas köyhempi paikka. Avun hakemista
suosittelen minäkin. Et ole todellakaan ainoa
depiksestä kärsivä.Voimaa!!!!
elämässä on mukavia asioita
niinkuin minun pimpsa
siinen kun kuule pääsisit
käsiksi, et enää
viiltelisi itseäsi
pehmeä ja kostea
ajattele
Itsetuhoajatukset ovat merkki esim. vakavasta
masennuksesta. Mulla oli niitä ajatuksia
nuorempana ja viiltelin käsivarret tosi rumiksi.
Ryyppäsin ja kärsin paniikkioireista. Nukuin
päivät pitkät enkä halunnu tehdä oikein mitään.
Ahmin ruokaa vaikka ei olis vatsaan mahtunu, en
tosin oksentanu koskaan. En syöny lääkkeitä mut
kävin terapiassa jonka avulla pääsin jotenki ylös
ja tässä sitä nyt suunnitellaan elämää. Työssä
olen mutta ammattia en ole vielä saanut
hankituksi. Monet koulut jäi kesken! Opiskella
voi vaikka loppuelämänsä jos siltä tuntuu.
Terapiasta voi olla apua vaikka se tuntuisi
typerältä itsestä.
toi jenniinahan vähän omalta osaltaan sulle
vastas.
Mutta yleensä, miks tarttis olla jotain 'yleistä'
vastausta, koska me kaikki ollaan omia itsejämme,
ja meille on ihan omat vastauksemme. Mä oon sitä
mieltä, että sä voit kokee elämäs ihan hyväks kun
et vaan sekoile sen kummemmin vaan otat jutut
niin pelleilyinä kuin ne pohjimmiltaan onkin.
Tsemppiä vaan sulle niin pirusti!
Maailmassa on paljon ihmisiä jotak ovat käyneet
läpi samat tunteet ja ajatukset kuin sinä. Toiset
ovat yrittäneet selvitä siitä omin neuvoin, toiet
ovat turvautuneet ammattiauttajiin, ym. Mutta
varmuudella tiedän sanoa että on yksi asia joka
parantaa elämäsi lopullisesti. Itsemurha vie
sinut helvettiin ( olemassa oleva paikka
meinaan ). Ammattiauttaja voi auttaa päällisin
puolin. Mutta sinun sisäisen elämän voi eheyttä
väin elävä usko Jeesukseen. Oletko Hänestä
kuullut?
Hakeudu paikkakuntasi seurakuntaa ja pyydä heiltä
apua. Heillä on eräs auttaja joka on ihmisen
luonut ja siksi vain Hän voi sinua auttaa
parhaiten! Esim. helluntaisrk, tai vapaasrk, tai
abptistisrk...
Siunausta ja voimia! Ei elämää kannata tuhlata!
Itsemurha ei ole ratkaisu! Muista se!