Ostaessanne

kuten pienkoneita, työkaluja, jne. halpoja tai kalliita, koskee myös muitakin tuote sektoreita, niin olkaa uteliaita ja kysykää muistakin, ei erikoisliikkeistä, sillä tulette yllättymään. Kohdallani sattui juuri näin Lieksassa, että ostin vajaan kahdenkympin tuotteen ja katsos vaan, kuinka kävikään, menin toiseen liikkeeseen muille ostoksille ja huomasin aivan samanlaisen, sekä täysin riima tuotteen ja vieläpä saman valmistajan tekemänä, tuotteissa oli kuitenkin se hinta ero joka oli ” 145% ” halvempi tässä viimemainitussa kaupassa. Tämä on havaittu ennenkin, että siellä missä luulet tuotteiden olevan halpoja, ovatkin aivan muuta.
16948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Alennusmyynnit ja jäämävarastojen ulosmyynnit on ihan eri asia normaalissa liiketoiminnassa!
Kukaan yrittäjä ei ole niin hullu että möisi 145% alennuksella muihin nähden sillä silloinhan yrittäjä jo itse antaisi ilmaiseksi tavaran tai tuotten ja vielä maksaisi ostajalle tuotteen tai tavaran hinnasta yli 60%.

Älkää ny hulluja esitelkö sillä täälläpääs on peruskoulun matematiikka hallussa hyvin...miten lie kaupungin herroilla?

Äänestä
  • et viitsisi vääristellä selviä asioita. Kaksi kauppa liikettä myy sman tavaran eri hintaan, toisella se on tämä ja toisella tämä, joten kalliimpi on " 145% " kalliimpi, vaikka kuinka raudasta vääntäisi, eikä myöskään ollut kysymys mistään ale myynnistä kummassakaan myyntipisteessä. Asian voisi vielä käydä tarkistamassa kahdesta muusta eriliikkeestä, mihin se haitari niissä yltää. Tein myöskin nettikauppa kyselyitä ja niissä oli hinnat, tätä halvempaa esimerkkiä noudattaen. Näin Lieksassa.

    Äänestä

  • kuotale kirjoitti:

    et viitsisi vääristellä selviä asioita. Kaksi kauppa liikettä myy sman tavaran eri hintaan, toisella se on tämä ja toisella tämä, joten kalliimpi on " 145% " kalliimpi, vaikka kuinka raudasta vääntäisi, eikä myöskään ollut kysymys mistään ale myynnistä kummassakaan myyntipisteessä. Asian voisi vielä käydä tarkistamassa kahdesta muusta eriliikkeestä, mihin se haitari niissä yltää. Tein myöskin nettikauppa kyselyitä ja niissä oli hinnat, tätä halvempaa esimerkkiä noudattaen. Näin Lieksassa.

    Katohan..et mennyt lankaan ja ansaan vaan pysytkin kannassasi..hyvä niin sillä harvoin sinunlaisia tapaa!

    Moni kai miettii mikä on homman nimi kun peruskoulusta on pitkä aika!
    Jos haluat tietää,, montako propsenttia suurempi tai pienempi on jokin luku kuin toinen, lasketaan ensin erotus ja verrattaan erotusta alakuperäisseen.

    Otettakoot esinahkamerkkinä kuotan ostama lippis..joka makso vitosen .. montako propsenttia 5 e on suurempi kuin 2 e? Nimittäen naapurliikkees lippis oli 2e

    5 eikkaa - 2 eikkaa on 3 eikkaa.
    2 eikkaa    on    100 %
    3 eikkaa    on    mikäpä muukaan kun x

    3e x 100 %
    --------------- = x
    2e

    Elikkä jos ihan kaikki oikein meni niin x = 150 %, eli 5 e on 150 % suurempi kuin 2 e.

    Äänestä

  • Kuotta kirjoitti:

    Noinkin sen voi esittää. Tai sitten toisella tavalla.

    Otettakoot esinahkamerkkinä kuotan ostama lippis..joka makso vitosen .. montako propsenttia 2 e on pienempi kuin 5 e? Nimittäen naapurliikkees lippis oli 2e

    2 eikkaa - 5 eikkaa on -3 eikkaa.
    5 eikkaa on 100 %
    -3 eikkaa on mikäpä muukaan kun x

    -3e x 100 %
    --------------- = x
    5e

    x=-60% elikkä naapuri möi 60 rosentin alennuksella verrattuna 5 hintaan. Kaikkihan saadaan esitettyä ihan niin, kuin halutaan.

    Äänestä

  • laskin kirjoitti:

    Tai sitten nopeammin: 5-2 =3.
    3 jaettuna 5 on 0,6 eli 0,60.

    Tosin onhan vanha, asiakkaita houkutteleva kikka se että myy joskus alle sisäänostohinnan jollon myyjä todella maksaa osan tuoteesta jonka myy ostajalle.
    Hullulta se tuntua voi mutta on täyttä totta!
    Tietty erä erittäin halpaa houkuttele asiakkaita liikkeeseen ja siinä sivussa menee kaupaksi paljon normaalihintaisia tuotteita joiden avulla liikevaihto pysyy voiton puolella.

    Isommissa paikoissa jaellaan joskus jopa ilmaiseksi joitain eriä vaikkapa 100 ensimmäiselle ja sekös vetäkin asiakkaita.

    ... ainakin tuosta avauksesta, voi päätellä yhden asian hyvin selkeästi.
    Kirjoittaja(t) eivät ymmärrä koiranpaskan vertaa kaupankäynnin "nikseistä".
    Mielipiteitään kyllä esittelevät suurena totuutena.

    Että sellaisia "neroja"!

    Äänestä

  • kirjoituksista kirjoitti:

    ... ainakin tuosta avauksesta, voi päätellä yhden asian hyvin selkeästi.
    Kirjoittaja(t) eivät ymmärrä koiranpaskan vertaa kaupankäynnin "nikseistä".
    Mielipiteitään kyllä esittelevät suurena totuutena.

    Että sellaisia "neroja"!

    kauppaa tehdessään, joten älkää hyvät kauppiaat alentako heidän harkintakykyään, sillä ainahan virheitä sattuu ostosreissulla, laskevallekin asiaakkaalle, mutta vahinko tuskin toistuu ainakaan samassa kauppaliikkeessä. Näinkin pieni paikkakunta, kuin Lieksa, täällä kyllä asiat kulkevat suusta suuhun hyvinkin nopeasti, joten vielä lainaten, hyvä asia kertautuu kolme kertaa, huono asia taasen kaksitoista kertaa.

    Äänestä

  • aina kunkku kirjoitti:

    mutta ei se nyt välttämättä mikään suunniteltu juttu ole. Jos kahdella kauppiaalla on myynnissä samanlaista tavaraa, ei niiden hinnat lähtökohtaisesti ihan hirmu paljon erilaisia ole. Sitten voi sattua niitä, että toinen haluaa päästä tuotteesta eroon vähän aikaisemmin, ja alentaa tuotteen hintaa roimasti, jopa alle oman sisäänostohinnan. Tällöin niitä eroja toki syntyy.

    Ja sinulle, joka kovin asiantuntevasti puhut, liikevaihto ei ole voiton tai miinuksen puolella ikinä. Opettele termit ennenkö alat esitellä totuuksiasi muille.

    Ja sitten vielä siihen tappiolla myymiseen. Ei se aina todellakaan tarkoita sitä että jos myy suurella alennuksella myy automaattisesti tappiolla. Joissain tuotteissa on vain häikäisevän suuret kateprosentit. Hyvänä esimerkkinä kaveri, joka oli rautakaupassa töissä (ei Lieksassa), sai antaa pientarvikkeista vaikka 70% alennuksen ja vielä sai kauppiaskin katetta kuluilleen. Se on vain yksi keino tehdä sujuvasti kauppaa, että pidetään hintoja suhteellisen kovalla katteella ja sitten kun annetaan asiakkaalle vaikka 20 tai 30 prosenttia alennusta, niin johan syntyy kaupat.

    Äänestä

  • niinkin kirjoitti:

    kuusikymmentä lukua, ehkä vielä vähän sen jälkeistäkin, jolloin katteet olivat tosi korkeita. Nykyään ei katteilla rehvastella ja hinta haitarikin pyrkii olemaan lähes saman suuruisia, jopa niin samanlaisia, että epäillään kartellin olevan kyseessä. Kyseisessä hinta haarukka karusellissa on varmaankin iskenyt ahneus, tai muuten on palli pamahtanut.

    Äänestä

  • vielä vanhaa kirjoitti:

    ollut perillä katteista. Minä en tiedä 60 luvusta mitään, sen myönnän. Ovat voineet katteet olla silloin mitä hyvänsä. Sen sijaan 2000 luvun tilanteen tiedän varmasti melko laajasti, ja asiaan perehtyneenä voin kyllä sanoa, että katteet tietyillä tuotesektoreilla ovat todella törkeät. Tietenkin osassa tuotteista kilpailu on ajanut hinnat alas ja katteet ovat pieniä, joskus olemattomia. Mutta kyllä erikoistavarakauppa on edelleen aika hyväkatteista, ja niinpä monesti kaupanteon yhteydessä on hinnoissa sitä niin sanottua neuvotteluvaraa.

    Turha väittää muuta, voin kaivaa vaikka kuinka monta esimerkkiä ihan tällä hetkellä toimivista yrityksistä.

    Äänestä

  • ole koskaan kirjoitti:

    etteikö varsinkin erikoiskaupassa katteet ovat isoja, mutta ihan suoraan sanottuna puolestani olkoot. Jos joku oikeasti Lieksassa yrittäjänä myy jotain, niin kyllä pitää olla semmonen sissi, että saa vähän lieksalisää tuotteestaan ottaakin.

    Aloitus on mielestäni sikäli typerä, että jos tämä aloittaja vertaa nyt vaikka "Tuppuraisen saha ja kone" ja "euroopanlaajuinen halppisketju" nimisten yritysten tuotteita ja niiden hintoja, niin joutaakin moiselta ääliöältä ylihintaa ottaa.

    P.S Kuten Tunisia ja Marokko, niin myöskin Lieksa voisi käyttää yhtenä matkailuvalttinaan tinkimisen mainostamista :D

    P.P.S Henk.koht. kävisin mielelläni ja usein shoppailemassa Joensuussa, mutta jumalauta niitä bussilipun hintoja nykyään! Ja juna kulkee kerran-pari päivässä, eivätkä aikataulut sovi. Joten pakko tilata net... eiku ostaa Lieksasta.

    Äänestä

  • sitä kirjoitti:

    Suomennos:
    En yhtään kyllä epäile sitä etteikö varsinkin erikoiskaupassa katteet olisi isoja, mutta ihan suoraan sanottuna minun puolestani olkoot!

    Sitä en myöskään yhtään epäile, etteikö kirjoitustaitoni olisi hieman ruosteessa.

    Äänestä

  • edellinen kirjoitti:

    En siis millään muotoa tarkoittanut, etteivät Lieksan erikoisliikkeet saisi pitää haluamiaan hintoja. Ja paljon mieluummin maksan heille hieman enemmän, kuin vaikkapa keskieurooppalaiselle ketjulle vähemmän. Ostosmatkailuakaan Joensuuhun en suosi, ja yllättävän hyvin Lieksankin liiikkeisiin saa erikoisempia tuotteita tilaamalla.

    Tarkoitin vain yleisellä tasolla, että katteet ovat kyllä kohillaan tietyissä tuotteissa, mutta niinhän se vanha sananlaskukin menee, että ei se ole hullu joka pyytää vaan.. tai sitten että kauppa se on, joka kannattaa.

    Mutta ehkä tämä oli tässä.

    Äänestä

  • viestiä kirjoitti:

    minkäänlainen ostaja solidaarisuuttaan osta kalliimmalla, kuin on tarpeen, eikä kauppias solidaarisuuttaan myy halvemmalla, kuin on tarpeen, joten turha on hurskastella maksuvalmiuttaan pelkästään toisen eduksi.

    Äänestä

  • on, ettei kirjoitti:

    minkäänlainen ostaja solidaarisuuttaan osta kalliimmalla, kuin on tarpeen, eikä kauppias solidaarisuuttaan myy halvemmalla, kuin on tarpeen, joten turha on hurskastella maksuvalmiuttaan pelkästään toisen eduksi.

    etttei tuo fennian tv:3 mainos esitys, ylety tähän meidän Lieksalaiseen palvelus mentaliteettiin, vai ylettyykö?

    Äänestä

Tokmannikaan enään niin halpa ole.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

tuotteita kirjoitti:

kuten pienkoneita, työkaluja, jne. halpoja tai kalliita, koskee myös muitakin tuote sektoreita, niin olkaa uteliaita ja kysykää muistakin, ei erikoisliikkeistä, sillä tulette yllättymään. Kohdallani sattui juuri näin Lieksassa, että ostin vajaan kahdenkympin tuotteen ja katsos vaan, kuinka kävikään, menin toiseen liikkeeseen muille ostoksille ja huomasin aivan samanlaisen, sekä täysin riima tuotteen ja vieläpä saman valmistajan tekemänä, tuotteissa oli kuitenkin se hinta ero joka oli ” 145% ” halvempi tässä viimemainitussa kaupassa. Tämä on havaittu ennenkin, että siellä missä luulet tuotteiden olevan halpoja, ovatkin aivan muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu