Kandityö & sivuaineen merkityksellisyys

Kysymys kandityöhön ja pitkään sivuaineeseen liittyen; voiko kandityön tehdä aiheesta, joka luonnollisesti liittyy pääaineeseen muttei oikeastaan ollenkaan sivuaineeseen? Kysymys askarruttaa, sillä pääaine ei varsinaisesti anna "välineitä" tutkimuksen tekemiseen, jonka vuoksi sivuaineeksi on täytynyt valita esim. sosiologiaa, markkinointia, psykkaa jne. Ja nyt siis mielekkäältä tutkimuskohteelta tuntuisi aihe ja ilmiö, joka liittyy aivan muuhun sivuaineeseen kuin minkä itse olen valinnut.
2495
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kandintyö käsittelee (kuten myös gradukin) jotakin pääaineen aihetta, sivuaineilla ei ole mitään merkitystä siihen.

Toki viisaimmat osaavat valita omat sivuaineensa siten että ne tukevat pääainetta ja niiden tietoja voi sitten hyödyntää myös kandin työssä ja gradussakin.

Äänestä
  • Kiitokset vastauksesta, näin sen itsekin järkeilin, mutta mietin silti onko tähän jotain yleistä suositusta. Omasta mielestä tärkeintä on kuitenkin kuunnella itseään ja työstää aihetta, joka oikeasti kiehtoo ja motivoi.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


... kirjoitti:

Kysymys kandityöhön ja pitkään sivuaineeseen liittyen; voiko kandityön tehdä aiheesta, joka luonnollisesti liittyy pääaineeseen muttei oikeastaan ollenkaan sivuaineeseen? Kysymys askarruttaa, sillä pääaine ei varsinaisesti anna "välineitä" tutkimuksen tekemiseen, jonka vuoksi sivuaineeksi on täytynyt valita esim. sosiologiaa, markkinointia, psykkaa jne. Ja nyt siis mielekkäältä tutkimuskohteelta tuntuisi aihe ja ilmiö, joka liittyy aivan muuhun sivuaineeseen kuin minkä itse olen valinnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu