Selkätulehdus

Hei!

Voiko pahanlaatuinen selkätulehdus levitä alaselästä alaraajoihin? Itselläni on alaselkä aamuisin kipeä, jumissa/puutunut, jotenkin päivän mittaan helpottaa kunhan on liikkeellä. Sain selkäni aikanaan kipeäksi liiallisesta rasituksesta. Olen yhdistänyt tuon selkäoireen levinneeksi myös alaraajoihin, aiheuttaen sinne jonkinsortin kireyttä, etureidet ovat sormilla painettaessa kipeät. Takareidet tuntuvat myös jotenkin kireiltä, vaikkakin saan sormenpäät lattiaan suorilla jaloilla, joskus jopa kämmenet. Oire kun levisi sinne, samalla myös polvet alkoivat niksua ja naksua kun niitä naksuttelee.

Toivoisinkin kaikkia selkätulehduksesta tai vastaavista oireista kärsiviä jakamaan tietonsa; miten on kuntoutettu, lääkitys jne jne.
42054
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Tarkennan siis, että en osaa varmaksi sanoa että kyseessä olisi selkätulehdus. Mutta mikä oire selässä voi siis aiheuttaa tuon puutumisen tunteen ja alaraajojen kireyden?

Äänestä

vuosi sitten.fysikaalista 1xkk,ultraa ja lepoa särkylääkkeet,kylmäpussi sekä kotivoimistelu ohjeilla kuntoutuminen.reumaattisuutta jäi eli särkyjä.

Äänestä
  • Miten tuo romahdus selkärangassasi oikein sai alkunsa?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Selkätulehdus kirjoitti:

Hei!

Voiko pahanlaatuinen selkätulehdus levitä alaselästä alaraajoihin? Itselläni on alaselkä aamuisin kipeä, jumissa/puutunut, jotenkin päivän mittaan helpottaa kunhan on liikkeellä. Sain selkäni aikanaan kipeäksi liiallisesta rasituksesta. Olen yhdistänyt tuon selkäoireen levinneeksi myös alaraajoihin, aiheuttaen sinne jonkinsortin kireyttä, etureidet ovat sormilla painettaessa kipeät. Takareidet tuntuvat myös jotenkin kireiltä, vaikkakin saan sormenpäät lattiaan suorilla jaloilla, joskus jopa kämmenet. Oire kun levisi sinne, samalla myös polvet alkoivat niksua ja naksua kun niitä naksuttelee.

Toivoisinkin kaikkia selkätulehduksesta tai vastaavista oireista kärsiviä jakamaan tietonsa; miten on kuntoutettu, lääkitys jne jne.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu