Linnunrata

Työreissun ohjelma muuttui ja minulle tuli mahdollisuus poiketa Itä-Suomessa mökillä. Pimeää on, mutta hieno tähtitaivas loistaa. Linnunrata näkyy hyvin. Tuikkukynttilät jää tänään laittamatta tuulen vietäväksi, kokeilen huomenna illalla. Mökin lämmitys on käynnissä, kohta pitäs päästä vällyjen alle. Aamulla lähdemme katsomaan, miltä syksyinen Varkaus näyttää.
3326
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

vaan Varkauteen ja kauniita unia. Ehdinpäs ennen Leidi D.tä.

Äänestä

Lämmintä yötä mökillä ja kauniita unia,kaunista huomenta ja elämä on kuin laineet jotka kulkee rantaan.

Äänestä

Torstai-iltana tuikut menivät tuulen mukana kauas järven selälle. Tähtitaivas oli komea. Perjantai-ilta taitaa kulua sään vuoksi löhöillessä takkatulen loisteessa. Täytyy ennen pimeän tuloa käydä vielä metsässä katsomassa, josko siellä olisi vielä lintuja. Päivällä parvi pyrstötiaisia pölähti pihaan häviten sitten yhtä nopeasti jonnekin metsän siimekseen. Lokkeja vielä lentelee; eivät ole aloittaneet muuttomatkaansa.

Kaksi viimeisintä Warkauden lehteä on luettu moneen kertaan. On tosi mielenkiintoista seurata, miten asiat täällä menevät. Kaupungilla kävellessä silloin tällöin tulee tutun näköisia henkilöitä vastaan, vaikka olemme muuttaneet pois yli 30v sitten. Ihan kokonaan dementian pauloissa en ole, sillä muistin jopa muutaman tutun näköisen henkilön nimen.

Saapa nähdä, kenetkä edustajat valitsette kunnallivaaleissa. Toivottavasti onnistutte valinnoissanne menestyksellisesti.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


* K.k * kirjoitti:

Työreissun ohjelma muuttui ja minulle tuli mahdollisuus poiketa Itä-Suomessa mökillä. Pimeää on, mutta hieno tähtitaivas loistaa. Linnunrata näkyy hyvin. Tuikkukynttilät jää tänään laittamatta tuulen vietäväksi, kokeilen huomenna illalla. Mökin lämmitys on käynnissä, kohta pitäs päästä vällyjen alle. Aamulla lähdemme katsomaan, miltä syksyinen Varkaus näyttää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu