Hei!
Meillä on vajaan vuoden ikäinen lapsi ja olen aivan väsynyt. En yksin lapsen vuoksi.
Minulla on todella huono itseluottamus, en luota itseeni missään asiassa. En koe olevani hyvä äiti tai vaimo.
Siivoan joka pvä, aina on puhdasta, mutta silti minun mielestäni joku häiritsee ja pakko pyyhkiä tuosta ja tuosta...
Suunnittelen tekeväni sitä ja tätä, mutta huomaan että loppujen lopuksi en saa mitään aikaan. Tiuskin miehelleni vaikka en haluaisi. En silti tiedä miksi teen niin. :( Iltaisin nukkumaan mennessä kiukuttelen kun unohdin tehdä jonkun asian ja se jää häiritsemään.
En usko mieheni kehuja ja joskus jopa suutun niistä. Miksi? En tiedä.. En usko hänen tarkoittavan tosissaan. Olen aina ollut kriittinen ulkonäköni suhteen ja raskauden jälkeen kaikki paheni. Näen ruman ja lihavan kotiäidin, joka oksettaa minua.
Käyn lenkillä 2 kertaa pvässä tunnin kerrallaan niin että tulee hiki. Jos en pääse lenkille (esim. sataa), olen pettynyt itseeni ja ajattelen, että nyt en ainakaan pääse raskuskiloista eroon. Vielä olisi jokunen kilo jäljellä.
On paha olla, itken monesti kun mieheni on töissä, jottei hän huomaisi. Lapsikin ihmettelee mitä äiti itkee. Väsyttää, en ole saanut ainuttakaan vapaapvää lapseni syntymän jälkeen. Ja kaiken kukkuraksi ei tee edes mieli lähteä kotoa mihinkään,en voisi olla muutamaa tuntia enempää erossa lapsestani. :(
Mitä minun pitäisi tehdä? Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt täytyy mennä.
Meillä on vajaan vuoden ikäinen lapsi ja olen aivan väsynyt. En yksin lapsen vuoksi.
Minulla on todella huono itseluottamus, en luota itseeni missään asiassa. En koe olevani hyvä äiti tai vaimo.
Siivoan joka pvä, aina on puhdasta, mutta silti minun mielestäni joku häiritsee ja pakko pyyhkiä tuosta ja tuosta...
Suunnittelen tekeväni sitä ja tätä, mutta huomaan että loppujen lopuksi en saa mitään aikaan. Tiuskin miehelleni vaikka en haluaisi. En silti tiedä miksi teen niin. :( Iltaisin nukkumaan mennessä kiukuttelen kun unohdin tehdä jonkun asian ja se jää häiritsemään.
En usko mieheni kehuja ja joskus jopa suutun niistä. Miksi? En tiedä.. En usko hänen tarkoittavan tosissaan. Olen aina ollut kriittinen ulkonäköni suhteen ja raskauden jälkeen kaikki paheni. Näen ruman ja lihavan kotiäidin, joka oksettaa minua.
Käyn lenkillä 2 kertaa pvässä tunnin kerrallaan niin että tulee hiki. Jos en pääse lenkille (esim. sataa), olen pettynyt itseeni ja ajattelen, että nyt en ainakaan pääse raskuskiloista eroon. Vielä olisi jokunen kilo jäljellä.
On paha olla, itken monesti kun mieheni on töissä, jottei hän huomaisi. Lapsikin ihmettelee mitä äiti itkee. Väsyttää, en ole saanut ainuttakaan vapaapvää lapseni syntymän jälkeen. Ja kaiken kukkuraksi ei tee edes mieli lähteä kotoa mihinkään,en voisi olla muutamaa tuntia enempää erossa lapsestani. :(
Mitä minun pitäisi tehdä? Voisin kirjoittaa vaikka kuinka pitkään, mutta nyt täytyy mennä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
...minulla on pian 9k vanha tytör ja tuo kuulosti melko pitkälti samalta kuin jos olisin sen itse kirjoittanut.ainut eroavaisuus on vain se etten käy noin pitkillä lenkeillä xD käyn ehkä 30min päivässä.
tuo siivous kuulosti niiiiiin tutulta!
minulla on kyllä ollut vapaapäiviä, mutta koen jotenkin huonoa omaatuntoa jos olen lähtenyt viihteelle ja jättänyt tytön hoitoon mummolle.
minusta tuntuu että kyse on masennuksesta sinun kohdallasi,ei ehkä pahasta mutta taidat olla melko riippuvainen lapsesi läheisyydestä.se nyt on normaalia, mutta tilanteesi ei parame mihinkään jollet tee asioille mitään.järjestä itsellesi OIKEASTI omaa aikaa, ja mielellään enemmän kuin pari tuntia viikossa :)
jatka ulkoilua, aloita joku harrastus.
voit myös mennä juttelemaan paikkakuntasi milenterveyskeskukseen.sinua ei siellä leimata, vaan nykyaikana katsotaan sellaisia äitejä hyvällä jotka itse ymmärtävät ongelmansa.
olet varmasti valtavan hyvä äiti, nättikin ja miehesi mielestä aivan ihana,vaikka välillä tuleekin tiuskittua!
Esikoiseni ollessa hiukan vajaan vuoden ymmärsin eräänä aamuna purskahtaessani itkuun ilman mitään järjellistä syytä, että olen masentunut.
Taustalla oli huonosti nukkuvan vauvan aiheuttamaa väsymystä, pettymystä siihen että lapsella oli vaikea ruoka-allergia, joka vaikeutti hänen hoitoaan ja teki hänestä itkuisen, pettymystä siihen etten voinutkaan lapsen allergioiden takia imettää kuin muutaman kuukauden, pettymystä itseen kun ei jaksanut ollakaan superäiti ja kärsivällisyyden perikuva...
Mieliala oli matala, itketti, koin arvottomuuden tunteita. Olin mielestäni huonompi äiti kuin lapseni olisi ansainnut. En nähnyt tulevaisuudelta mitään odotettavaa. Tuttua?
Koetin antaa itselleni anteeksi sen, etten jaksanutkaan lapsen päiväunien aikana tehdä suursiivousta. Otin yhteyttä neuvolaan ja sain mielialalääkityksen, jota käytin muutaman kuukauden. Lapsen allergiat helpottivat pikkuhiljaa ja öistä tuli hiukan ehjempiä. Sain äidiltäni lapsenhoitoapua niin että pystyin joskus viettämään muutaman hetken itsekseni, käymään kampaajalla ym. Muutaman kuukauden sisällä huomasin, ettei enää itkettänytkään vain sen takia että taas oli yksi päivä edessä...
minäkin siivoan jokapäivä. Voisitko lähteä lapsesi kanssa ulos talosta, jonnekin missä on muita äiteja pikkuisten kanssa?? Avoimeen päiväkotiin, perhekerhoon, puistoon, perhekahvilaan?? Jos saisit muuta tekemistä kuin ainainen siivoaminen ja saisit vaihtaa ajatuksia toisten pienten lasten äitejen kanssa??