Bat out of hell?

joo ja juu

Teemalla tuli tämä dokumentti Meatloafin Bat out of hellistä

Mutta omituista oli se että dokumentissä toisteltiin että levyn tekeminen oli aloitettu 1974 ja demoja oli lähetelty monelle levy-yhtiölle. Kukaan ei halunnut julkaista rock-opperaa tai tai rock-musikaalia.

Meinattiin että sillä on mahdoton pärjätä ja kukaan ei ostaisi yli 5 minuttista singleä etc.

Mutta dokumentissa ei mainittu Queeniä missään välissä tai sitä faktaa että Queen oli pärjännyt sillä tyylillä ja myynyt 5 minuuttisettia singlejä kuten "Bohemian rhapsody" ja "Somebody to love"

Jotenkin tuntui että Bat out the hellin merkitystä yritettiin korostaa unohtamalla Queen.
Todellisuudessahan BOOTH on lähes kuin ANATO3 ANATOlle ja ADATRalle

3

338

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Soul Brother

      Dokumentti kertoi Meat Loafista, ei Queenistä. Siinä selitys. Aina näissä klassikkolevydokkareissa korostetaan sitä, miten uusi ja erilainen juuri tämä kyseinen teos oli.

      Eipä ANATO-dokkarissakaan mainita, että ELO oli julkaissut vuonna 74 Eldorado-sinfoniansa, tai että Barcley James Harvest levytti ja kierteli jo 70-luvun alussa parikymmenpäisen klassisen orkesterin kanssa useammankin albumin tiimoilta. Päinvastoin, Queen-dokkareissa korostetaan vain sitä, miten erikoista oli, kun Queen yhdisteli klassisia elementtejä rock-musiikkiin, vaikka tätä oltiin harrastettu jo Beatlesin päivistä lähtien.

    • Huhhahhei

      pitää muistaa se, että Meat Loaf oli jenkkiläisellä (en nyt muista millä) levy-yhtiöllä ja nehän ajattelivat (ja ajattelevat yhä) kaikkea siltä pohjalta, mikä soi radiossa. Ja jenkkiradio ei soittanut juurikaan yli 3,5 minuutin biisejä.

      Queenin tilannehan oli täysin päinvastainen: Levy-yhtiönsä oli jo pitkään julkaissut monenlaista musiikkia, mm. paljon onanointiprogea viisi vuotta kestävine biiseineen. Ja englannissa meni ja menee perinteisesti paremmin läpi hiukan haastavampikin musiiki verrattuna jenkkeihin. Sinnehän ei juuri uppoa kuin valmiiksi pureskeltu paska.

      Bat out of hellin muuten teki Jim Steinman lähes yksin. Marvin Aday (Meat Loaf) vain lauloi, mikä ei tee siitä yhtään väheksyttävämpää, mutta ilman Steinmania ei Meat Loafilla ei olisi uraa.

    • Singer of Songs

      dokumenttisarjassa käyty vielä läpi mitään Queenin levyä, esim. A Night at the Operaa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      114
      1444
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      50
      960
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      746
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      146
      744
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      676
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      626
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      607
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      59
      596
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      540
    10. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      115
      520
    11. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      500
    12. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      488
    13. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      55
      478
    14. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      478
    15. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      477
    16. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      118
      466
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      457
    18. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      453
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      413
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      410
    Aihe