60:n kriisi

Kaikki tapahtuu niin pikkuhiljaa, joten mitäs sitä kauhistelemaan..... Mukavaa elämää sitä riittää edelleenkin....

Onnea koko loppuelämäsi ajaksi!

sopeutumisprosessi on täälläkin jo käynnissä, vaikka aikaa on "vielä" 5kk: tta.

olet. Kyllä sinulla on liuta "kohtalotovereita". Mutta kuule, ei ikä ole mikään sairaus. Iän myötähän pitäisi viisastua (hah) ja kaikkea sellaista. Epäilen kyllä sitä, olen aivan yhtä hömppä nyt kuin sanotaan 20 vuotta sitten. Itsestään se on kiinni. Ja sitäpaitsi ikä on vain numeroita. Unohda numerot ja elä täysillä.

On ollut jonkinlainen 30-40 ja 50 kriisi.

Kun täytin 60v oli elämäni asettunut uomiinsa ja olin melko tyytyväinen elämääni.

Reilut neljä vuotta on ikäni alkanut kuutosella, tämä aika on ollut myös parasta aikaa koko elämässäni.

Kun tällaisena jatkuisi kauan, elämänhalua on, elämä on kivaa kun sen taidon viimein oppii.

Se olisi sitten ensimmäiseni, se 70 kriisi.

Oma elämäni on kulkenut ilman ikäkriisejä, juhlittu ei ole kymmeniäni, enkä usko että juhliin on tulevaisuudessakaan aihetta.

Murrosikä oli kai ensimmäinen aika jolloin oli pakko kysyä muutosten edessä, kuka olen ja miksi minulle näin tapahtuu.
Kun se elämänvaihe oli selvitty, oma keho hyväksytty, on elämä kulunut kymmenien ohi antamatta aihetta miettimiseen.

Muista kriiseistä viis, kunhan terveyttä riittäisi.

Toivottavasti seuraava kymmenkin menee ohi murehtimatta, tuntuu vain että nyt vuodet vaihtuvat nopeammin kuin nuoruudessa, vaikka askel on lyhentynyt ja yöt pidentyneet.

Taidan olla jotenkin jälkeen jäänyt koska joskus itsekin havahdun käsitteistöni epäjohdonmukaisuuteen.

Saatan todeta jostain 50/60 ikäisestä: Sehän on vanha papparainen. Ainakin 50:nen.
Tai vastaavaa.

Tuo elämäni sulostuttaja täytti kevättalvella 60v.
En ole havainnut mitään kriisejä normaalia enempää!

... vanheneminen joskus rassaa hermoja mutta se on ohimenevä ilmiö älä hätäile.

Minkä vuoksi täytyisi olla kriisi kun 60 rikkoo, elämää tämä on vain, 45vuotta töitä nyt ansaitulla eläkkeellä eikä kriiseillä?

täytti 20 samana vuonna, kun itse täytin 60. En ole edes ajatella mitään kriisejä. Koko ajan tapahtuu. Mieheni kuoli ollessani 61 v, pääsin osa-aikaeläkkeeltä eläkkeelle 63-vuotiaana. Muutin lopullisesti 64-vuotiaana asunnosta, jossa olin asunut 37 vuotta. Lapset ovat muuttaneet, olen autellut. Samoin hoidin kehitysvammaisen sisareni muuton. Suruajan jälkeen olen tavannut muutaman tosi ihanan miehen, osa ystäviä, yksi vähän enemmän juuri nyt. Sain kontolleni perikunnan metsien hoidon, suurin osa taimikkoa. Kävin raivaussahakurssin ja eilenkin olin 5 tuntia raivaamassa. En tosin sahalla, vaan voimasaksilla. Tänään pitää lähteä katselemaan löytyisikö uutta leninkiä lauantain juhliin. Toivottavasti löytyy muutakin kuin mustaa. Siinä onkin projektia, koluan ensin lähikaupungin, sitten Turun, tarvittaessa vielä Helsingin ja perjantaina Tampereen, koska olen sille suunnalle menossa. Älä tuijota kuusnollaa, vaan elä.

herättää kysymyksiä ,mutta kumma kyllä ihminen kaikkeen tottuu, kattelen aamuisin peilistä ja totean on se totta olen yli kuusikymppinen ja alan päivän hommat , porskuttelen eteenpäin niikuin ennenkin , että kyllä se siitä .

Sitten kun näkee ikäisiää joilla elämä on mennyt kuin kusi lautaa pitkin kohti hautaa niin ei hymyilytä.
Paskan itsekästä porukaa mutta luulot karisee jollei pysy visusti neljän seinän sisällä.
Kuuntele omia ja ukon horinoita ja katsele siitä pienestä lähiön ikkunasta maailman menoa.

ole, kyllä minäkin jonkunlaista kriisiä käyn läpi. Turha sanoa ainakin minulle että elä vaan täysillä. Eletäänhän sitä niinkuin ennenkin mutta kyllä mielenpohjalla kaikertaa, että näinkö nopeasti sitä tähän on tullut.Kun tuntee itsensä jos nyt ei nuoreksi, ei kuitenkaan vanhaksi. Mieli on ristiriitainen.

Nehän on vaan numeroita, ja mehän vanhenemme joka päivä.

Minusta on hyvä ikä aina, en edes mieti sitä.

Siinä huomaa kun lapsenlapsikin sai jälkikasvua, ettei tässä ihan nuoria olla.

Askel lyhyempi, pientä kremppaa, mutta eteenpäin vaan päivä kerrallaan.

Yks'lysti numeroista, elämähän on seikkailu, jokainen uusi päivä tuo jotain uutta.

niin on kuudenkympin kul....

Avasin juuri netin katsoakseni, onko kukaan vastannut viimeöiseen "huutooni". Ja ilokseni näen useita vastauksia, joista lämpimät kiitokseni jo etukäteen. Annan palautetta sitä mukaa, mitä ajatuksia kirjoittamanne herättävät ...

kyseinen tauti iski minuunkin. Mietin, että miten sellainen voi olla mahdollista, vastahan täytin 40. Kun elämän meno kuitenkin jatkui muuttumattomana, vähitellen totuin siihen lukuun ja kun täytin 65, en enää ikääni edes ajatellut.
Joka, syystä tai toisesta, joutuu jättämään työelämän kuusikymppisenä kokee ehkä toisin, toiset myönteisenä, toiset kielteisenä seikkana.

Ennen kaikkea olen kiitollinen siitä, että saan olla terve. Kävin kuukausi sitten paikallisessa terveyskeskuksessa hakemassa itsestäni vikalistan. Monenlaisia kokeita otettiin, mutta kun vikoja ei löytynyt, kehotti lääkäri tulemaan seuraavaan katsastukseen vuoden kuluttua.
Kaikille ei tämä lahja ole tasapuolisesti suotu, jotkut ovat vaivaiset jo syntyessään, toiset sairastavat ennemmin, toiset myöhemmin. Yhteistä meillä kaikilla on kuitenkin se, että kaikki vanhenemme, se on väistämättä meidän kaikkien edessä. Siksi ei meidän pidä murehtia sitä, että olemme näin vanhoja, vaan jokaisesta uudesta päivästä kiitollisina iloita siitä, että yhä olemme olemassa.

Ikähän on vielä ihan hyvä, kun ei jää keinustuoliin tai sohvarerunaksi.
Käy tanssimassa, metsässä muutaman tunnin metsälenkkejä päivittäin mieluiden ei poluilla, niin kunto on kuin 20 kymppisellä. Treeniä joka ei ole vastenmielistä ja paljon, siitä tulee hyvä olo.

heti kun täytin 60. Johtuu paljoltakin siitä, että samoihin aikoihin äitini kuoli. Tajusin olevani suvun vanhin (siis läheisen suvun). Ensi kuussa täytän 63 vuotta. Tunnen olevani ainakin kymmenen, viisitoista vuotta tuota ikää vanhempi. Ennen äidin kuolemaa tunsin olevani 10 vuotta ikääni nuorempi. Hakeuduin jo senioritaloon asumaan, tosin pääsen vasta keväällä. En tiedä miksi olen niin masentunut, että tunnen olevani ikäloppu! Enhän nyt muutamassa vuodessa voi vanheta 15 vuotta!

Et todellakaan ole ainoa. minä täytän marraskuussa 63 ja vasta nyt olen tajunnut että olen yli 60 ja iäkäs, ehkä jopa ikäihminen. Ei meidän sukupolvi ole iäkästä tässä iässä.Meillä on hvyä fysiikka ja virkeä mieli vielä.
Lisäksi en ole vielä kokenut edes rakkautta ja oikeaa parisuhdetta vaikka olinkin 32 vuotta naimisissa. Erosin 2 vuotta sitten, enkä ole löytänyt vielä uutta miestä. Nyt vasta tajuan että miehinkin löytäminen on kovan työn takana, jos ei ihan mahdotonta. Ei edes tilapäistä seksiseuraa ole helppo saada. onks sulla vastaavia kokemuksia, tai oletko aina ollut onnellisesti naimisissa, tai oletko onnellinen sinkkuihminen.