Olen jo pitkään ajatellut kirjoittavani tänne ja nyt päätin tehdä sen..
Olen vanhin lapsista, 21-vuotias ja minulla on kolme pikkuveljeä 1,5-5 vuoden ikäerolla minuun. Vanhempani erosivat, kun olin 9 tai 10. En tarkalleen muista..Muutin isäni kanssa ja veljeni jäivät äidin luo..Pikkuhiljaa äiti alkoi ryypätä enemmän ja enemmän eikä jääkapissa hänen luonaan ollut pojille mitään ruokaa..voipaketti ja litra pari maitoa ja sixpack kaljaa..Äiti löysi mieleisensä miehen, joka tietenkin joi.."Mukavana" lisänä hän myös hakkasi äitiäni. Tämä suhde kesti vuosia, kunnes sain äitini päähän vihdoinkin, ettei hän tarvitse tuollaista miestä, vaan on jotain parempaakin..Sama meno kuitenkin jatkui..Eri miehen kanssa vain.. Tämä mies oli niin röyhkeä, että kehtasi tulla pyytämään minulta itkien anteeksi kun oli äitini ensimmäisen kerran hakannut..Toisella kerralla onneksi sattui vanhin veljistäni paikalle, kun tämä äijä äitiäni hakkasi ja hän sai viime hetkillä miehen pois äidin kurkusta..
Meillä alkoi äitini kanssa roolit kääntyä nurinpäin..Minä olin se huolehtiva osapuoli ja äitini käyttäytyi kuin pieni lapsi..Olin n. 15-vuotias, pahimmassa murrosiässä kuitenkin..Vaikka sitä ei oikeastaan edes päässyt tulemaan..
Jossain vaiheessa äitini menetti työpaikkansakin, kun ajeli kännissä useampaan otteeseen..
Taas oli äidilläni miehen vaihto edessä..Ja eikun ojasta allikkoon! Tämä mies (jonka kanssa hän edelleen on) on täysin hullu. Se tiedettiin jo ennen heidän "suhdetta". Se mitä hän on tehnyt, en edes kehtaa kirjoittaa tänne..
Minä tein silloin erittäin selväksi äidilleni sekä miehelle mitä mieltä minä olen. Ja siinä vaiheessa alkoivat veljeni muuttaa äidin luota isän luo. Ajattele, kuinka paljon voi nuorikin arvostaa ruokaa..Viikon isän luona asuttua, nuorin veljistäni sanoi, että "ihana tulla kotiin kun on ruokaa jääkapissa". Se saa minut itkemään edelleen.
Niin kauan kuin jaksoin äitiäni, kaikki oli "hyvin". Silloin ei nyrkit heilunut. Mutta kun ensimmäisen kerran meni välit äidin kanssa poikki, sai äiti selkäänsä..Vielä niin pahoin, että leuka murtui molemmin puolin. Ja se kusipää äijä kehtas vielä väittää että äiti on tippunu portailta. Pari viikkoa olivat erossa ja äitini sanoi jälleen kerran, että "kyllä nyt täytyy uskoa, että loppu tämä on" ja pian pian hän oli jo sen äijän luona taas, kun se on sitä "tosirakkautta", kuten äitini sanoo. En tiedä mitä se on, mutta tosirakkautta se EI ole! Sen tiedän omasta kokemuksestani.
Lopulta viime keväänä laitoin välini poikki äitiini. Oma mielenterveyteni kärsi aivan liikaa hänen murehtimisestaan. Viimeinen pisara oli se, kun hän sanoi "ei mulla oo enää lapsia. Ne on kaikki aikuisia". Se oli viimeinen pisara. Mä oon aina ajatellu, että lapset on ja pysyy, oli ne kuinka vanhoja tahansa. Niin ainakin muissa perheissä on ollut ja tulee mun lapsiani koskien olemaan. Viimeiset sanat, mitä mä olen äidilleni sanonut on "toivottavasti musta ei tuu ikinä yhtä huonoa äitiä kun sä oot ollu meille". Ja se oli totta joka sana.
Mä näin sen kerran tuossa kuukausi kaks sitten ja se oli mennyt todella kamalan näköiseksi. No miksei, jos itseään ravitsee vain keskikaljalla. Mun on nyt niin paljon parempi olla, kun mun ei tarvitse murehtia siitä enää. Tai toki mä murehdin joka päivä, mutta ei enää niin, että se itse sitä tietää. Mä odotan joka päivä puhelua, että joku soittaa ja kertoo, että se on kuollu. Se olis helpotus.. Ihan oikeasti..Törkeää sanoa näin, mutta niin se vain on.. Ehkä joku joka tämän omakohtaisesti on kokenut, niin tietää tunteen. Kun äidillä ei kerran ole itsellä minkään näköistä tahtoa toipua edes lastensa takia..Ai niin, mutta eihän sillä ollutkaan lapsia..
Olen vanhin lapsista, 21-vuotias ja minulla on kolme pikkuveljeä 1,5-5 vuoden ikäerolla minuun. Vanhempani erosivat, kun olin 9 tai 10. En tarkalleen muista..Muutin isäni kanssa ja veljeni jäivät äidin luo..Pikkuhiljaa äiti alkoi ryypätä enemmän ja enemmän eikä jääkapissa hänen luonaan ollut pojille mitään ruokaa..voipaketti ja litra pari maitoa ja sixpack kaljaa..Äiti löysi mieleisensä miehen, joka tietenkin joi.."Mukavana" lisänä hän myös hakkasi äitiäni. Tämä suhde kesti vuosia, kunnes sain äitini päähän vihdoinkin, ettei hän tarvitse tuollaista miestä, vaan on jotain parempaakin..Sama meno kuitenkin jatkui..Eri miehen kanssa vain.. Tämä mies oli niin röyhkeä, että kehtasi tulla pyytämään minulta itkien anteeksi kun oli äitini ensimmäisen kerran hakannut..Toisella kerralla onneksi sattui vanhin veljistäni paikalle, kun tämä äijä äitiäni hakkasi ja hän sai viime hetkillä miehen pois äidin kurkusta..
Meillä alkoi äitini kanssa roolit kääntyä nurinpäin..Minä olin se huolehtiva osapuoli ja äitini käyttäytyi kuin pieni lapsi..Olin n. 15-vuotias, pahimmassa murrosiässä kuitenkin..Vaikka sitä ei oikeastaan edes päässyt tulemaan..
Jossain vaiheessa äitini menetti työpaikkansakin, kun ajeli kännissä useampaan otteeseen..
Taas oli äidilläni miehen vaihto edessä..Ja eikun ojasta allikkoon! Tämä mies (jonka kanssa hän edelleen on) on täysin hullu. Se tiedettiin jo ennen heidän "suhdetta". Se mitä hän on tehnyt, en edes kehtaa kirjoittaa tänne..
Minä tein silloin erittäin selväksi äidilleni sekä miehelle mitä mieltä minä olen. Ja siinä vaiheessa alkoivat veljeni muuttaa äidin luota isän luo. Ajattele, kuinka paljon voi nuorikin arvostaa ruokaa..Viikon isän luona asuttua, nuorin veljistäni sanoi, että "ihana tulla kotiin kun on ruokaa jääkapissa". Se saa minut itkemään edelleen.
Niin kauan kuin jaksoin äitiäni, kaikki oli "hyvin". Silloin ei nyrkit heilunut. Mutta kun ensimmäisen kerran meni välit äidin kanssa poikki, sai äiti selkäänsä..Vielä niin pahoin, että leuka murtui molemmin puolin. Ja se kusipää äijä kehtas vielä väittää että äiti on tippunu portailta. Pari viikkoa olivat erossa ja äitini sanoi jälleen kerran, että "kyllä nyt täytyy uskoa, että loppu tämä on" ja pian pian hän oli jo sen äijän luona taas, kun se on sitä "tosirakkautta", kuten äitini sanoo. En tiedä mitä se on, mutta tosirakkautta se EI ole! Sen tiedän omasta kokemuksestani.
Lopulta viime keväänä laitoin välini poikki äitiini. Oma mielenterveyteni kärsi aivan liikaa hänen murehtimisestaan. Viimeinen pisara oli se, kun hän sanoi "ei mulla oo enää lapsia. Ne on kaikki aikuisia". Se oli viimeinen pisara. Mä oon aina ajatellu, että lapset on ja pysyy, oli ne kuinka vanhoja tahansa. Niin ainakin muissa perheissä on ollut ja tulee mun lapsiani koskien olemaan. Viimeiset sanat, mitä mä olen äidilleni sanonut on "toivottavasti musta ei tuu ikinä yhtä huonoa äitiä kun sä oot ollu meille". Ja se oli totta joka sana.
Mä näin sen kerran tuossa kuukausi kaks sitten ja se oli mennyt todella kamalan näköiseksi. No miksei, jos itseään ravitsee vain keskikaljalla. Mun on nyt niin paljon parempi olla, kun mun ei tarvitse murehtia siitä enää. Tai toki mä murehdin joka päivä, mutta ei enää niin, että se itse sitä tietää. Mä odotan joka päivä puhelua, että joku soittaa ja kertoo, että se on kuollu. Se olis helpotus.. Ihan oikeasti..Törkeää sanoa näin, mutta niin se vain on.. Ehkä joku joka tämän omakohtaisesti on kokenut, niin tietää tunteen. Kun äidillä ei kerran ole itsellä minkään näköistä tahtoa toipua edes lastensa takia..Ai niin, mutta eihän sillä ollutkaan lapsia..
Vastaukset 10
Vanhimmat
Luin tarinasi. Käyppä katsomassa http://www.al-anon.fi jospa omalta paikkakunnaltasi löytyisi Al-Anon ryhmä, jossa voisit käydä hakemassa itsellesi voimia, jotta jaksat elää omaa elämääsi. Itse olen juuri näistä ryhmistä saanut tukea ja apua ja mikä parasta olen löytänyt aikuisia jotka jaksavat tukea minua. Voit myös soittaa AA:n auttavaan puhelimeen 09 750 200 ja sieltä tiedustella ryhmäosoitteita. Voimia sinulle.
Tiedän kyllä kyseisistä vertaisryhmistä, sillä opiskelen viimeistä vuotta erikoistuakseni mielenterveys- ja päihdetyöhön..Ironista? Ehkä juuri siksi hakeuduin tähän ammattiin, sillä tiedän mistä puhun..
Tiedän että meidän paikkakunnalla toimii al-anon, mutta jostain syystä en tahdo mennä. Paikkakuntamme on pieni ja varmasti kaikki tietää kuka se nainen on, joka kaupan pihalla hoiperteli kännipäissään pidellen tukea mistä milloinkin ja varmasti kaikki tietää ketkä hänen lapsiaan on.
Hävettää ehkä juuri siksi mennä mihinkään vertaistukiryhmään..
Onnekas olen siitä, että minulla on muut perheestäni lähellä ja tukemassa. Ystävät kuuntelevat ja auttavat jos voivat. Samoin mieheni.
Kiitos ja voimia myös sinulle elämässä!
Melkein ku omaa tarinaa ois lukenu, tosin mä oon ainoo lapsi. Munkin mutsi on juonu aina, ja miehet on vaihtunu juopoista väkivaltasista toiseen..
Ainoo mihin siinä voi luottaa on se, että se valehtelee..
Mä yritin vuos sitten panna välit poikki siihen, tai no, ite se sen aiheutti. Vietin viikonloppua mökillä kavereiden kans, ku se yks aamu soitti kauhees kännis ja toivotti hyvää nimpparii. Kiitin, ja sanoin varovasti, etten haluu jutella sen kans ku se on humalas. Siitäkös meteli synty;väitti ettei oo juonu, haistatti vitut, uhkas tulla hakee mut pois(oon 19..) ja soittaa papalle! (oiski soittanu, ois saanu kuulla kunniansa) Se lähetti tekstareilla kaikkee paskaa ja itsesäälistä esim. se on nii huono äiti, ja sano ittensä irti vanhemmuudesta. En kommentoinu, eihän se koskaa kovin äidillinen ollukaa. Sen jälkee en oo käyny sen luona, enkä vastannu muutamaan kuukautee puhelimeen ku se soitti.
Jutellaa usein mutsin äidin(=mummo) kans, ja se ihmetteli meijän välirikkoo; mutsi oli selittäny sille et MÄ olin hirvees kännis ja loukannu SITÄ!
Ei mummo uskonu..
Tätä ennen olin aika kiltti mutsii kohtaa, en halunnu tuottaa lisää murheita. Nyt kuitenki oon alkanu sanoo suoraa, mut silti en voi olla huolehtimatta siitä. Vituttaa ku se soittaa mulle AINA kännissä, en muista millon viimeks selvänä. Haluisin niin kovasti et se lopettais ja vois olla mulle äiti, vaikka on aikasemmin epäonnistunu. Mummo kerto vähä aikaa sit et mutsi oli valitellu sille hirveitä vatsakipuja, ja et se on ulostanu useesti verta. Sisuskalut alkaa olla sil aika paskana. Huomautin asiasta; haluisin et se menis lääkärii et mun lapsl ois joskus mummo. Siihen se pastas et onks sil vitunkaa välii.. (Tää tapahtu tekstareil) Sit se soitti ja itki kuinka mä olin loukannu sitä. Hoh hoijaa, kukahan täs on loukannu ja ketä...
Ainakin oppii, millaseks äidiks en itse koskaan haluu.
..Joo, tosiaan unohdin mainita nuo tyhjät lupaukset ja häiriköinnin puhelimitse..
Mun äidillä oli tapana soittaa mulle niin änkyrä kännis, että sen puheesta ei saanu mitään selvää, se oli jo ihan tajuttomuuden rajamailla, sit seuraavana päivänä se väitti, ettei oo soittanutkaan. Tai sitte se soitti, et "tuu hakeen mut pois täältä j*****n(sen mies) luota, se heitti mut pihalle", -20'c pakkasessa ilman kenkiä, mutta olipa sentään känni päällä, ettei ihan kaikki jääny sisälle. Loppuaikoina, kun mä en enää vastannu sen puheluihin, se alkoi lähettelemään mulle tekstiviestejä, joita mä en aluksi noteerannu. Sit niitä viestejä alkas tulla öisinkin monta peräkkäin, vaikka mä en vastannut..Äiti haukkui niissä meidän isää ja sitä kuinka kauhean akan mun mies on ittellensä ottanu yms.
Ja raha on ollu meidän äidin elämän napa. Kun mun vanhemmat eros, se jäi yksin meidän omakotitaloon pitämään sitä yllä ja maksamaan lainaa ihan meidän isän suvun kiusaksi..Vaikka niitä ei paskaakaan kiinnostanu mitä se teki..Ne vain nauroi/nauraa sen tempauksille. Mutta se oli jostain saanu päähänsä, että ei myy taloa, että sittenpä näette..Niin mitä?!
Äiti maksoi työttömyyspäivärahalla ja poikien elatusmaksuilla ja lapsilisillä lainoja ja joi loput. Pari vuotta sitten äiti lopulta myi talonsa, "sano isäs mitä tahansa" ja osti osakkeen eri paikkakunnalta, vaikkakin se huhujen mukaan täällä vielä näkyy usein äijänsä kanssa. No, mä en oo ikinä siltä penniäkään pyytäny, en edes lainaan, vaikka olisin tarvinnutkin, koska tiesin minkä helvetin se siitä nostais. Viimeisissä viesteissä se alko jankata sitä, että me kakarat ollaan vain aina rahaa vailla. Sitte mä suutuin. Se on viimeisen 8-9 vuotta maksanu lainaa mun veljien elatusmaksuilla ja lapsilisillä eli periaatteessa se asuu tälläkin hetkellä mun veljien maksamassa osakkeessa. Ja äiti on vielä niin tyhmä että se myöntää tehneensä näin. Mulle on aivan sama, vaikka ei jättäisi mulle mitään kun kuolee.
Lopulta mä aloin uhata äitiä sillä, että teen poliisille rikosilmoituksen, kun se lähetteli niitä viestejä aina vaan ja uudelleen..Se tais tehota, sillä sitte ne viestit väheni ja lopulta lakkas.
Mua huolestuttaa kans mun äidin terveys. Siltä on nuoruudessa poistettu toinen munuainen ja sillä on korkea verenpaine, et se syö siihen lääkkeitä..Mun mielestä tuon yhdistelmän ei luulis enää kauan pätevän..On se pätenyt jo kymmenkunta vuotta..ihme kyllä..Mä vain toivon, että se kuolis ennemmin alkoholiin kun sen miehen nyrkkiin..
Itse olen äiti.Minulla on yksi tytär, joka on 15 vuotias. Olen naimisissa. puoliso ei juo eikä ole väkivaltainen. Mutta se, että äiti juo on tarpeeksi ahdistavaa sekä lapselle, että miehelle.
Olen ns. tuurijuoppo.
Mutta nyt olen tehnyt päätöksen. En juo. En enää ikinä.
Teen sen itseni takia, koska haluan, että oma lapseni kunnioittaa minua ja rakastaa minua.Ja haluan , että puolisoni voisi olla kanssani.Jos jatkan juomista menetän kummatkin.
Vielä ei ollut onneksi liiana myöhäistä herätä tajuamaan mitä olin menettämässä ja mille.
Kaksiviikkoa takana, mutta tämä päätös kestää.
Enää en petä tyttäreni luottamusta. Seison sanojeni takana ja olen ylpeä, että saan vielä olla äiti.
Toivotan kaikkea hyvää teille, joiden äidit eivät ole pystyneet tekmään päätöstä vaan ovat joutuneet tuon sairauden uhreiksi.
Syy ei ole teidän eikä äitienne vaan tuon sairauden nimeltä alkoholismi. Jotkut paranevat siitä toiset eivät. Itse haluan ja aion parantua.
Mutta jos en niin sitten en. Menetän vain niin paljon sitten. Hammasta purren ja sisulla eteenpäin. Kyllä tämä elämä on kuitenkin ihanampaa näin selvinpäin.
Itse tässä juuri mietin, että miten elämää eteenpäin. Seurustelin tässä 3 vuotta viikonloppujuomarin kanssa ja harrastin sitä itsekin. Luonani asuu vielä 10 vuotias lapseni josta olen yrittänyt pitää parhaani mukaan huolta, pahoin pelkään, että se paras ei aina ole ollut tarpeeksi.Minulla on ollut useita pitkiä suhteita ja aina olen ollut "tosissani", nämä ovat yhtä poikkeusta lukuunottamatta olleet joko selkeästi alkoholisteja tai siksi tulossa. Eilen miesystäväni poistui asunnostani ja aamulla on käynyt hakemassa tavaransa. Toisaalta helpottaa, tuntuu, että meillä asui ahdistus, toisaalta on hirveä ikävä ja pettymyksen tunne ettei tämäkään onnistunut. Kaiken tämän kruunaa se, että olemme samalla työpaikalla ja meillä on yhteiset työtoverit, jotka ostivat meille keväällä kihlajaislahjankin. Aikuiset lapseni asuvat jo omissa kodeissaan ja tuntuu,että heilläkin on aina välillä huoli meistä. Pelottaa ja on paha olla, toivoisin että jaksaisin olla edes äiti. Meillä on kuitenkin lapsukaisteni kanssa aika lämpimät välit, mutta kun minä aina sotken asiani.
Koskaan ei ole liian myöhäistä. Vielä voi "korjata" ne haavat joita on juomisellaan aiheuttanut lähimmilleen.
Ensin pitää kyetä antamaan itselleen anteeksi ja rakastaa itseään, vasta sen jälkeen riittää sitä rakkautta lähimmillekin.
Suosittelen sinullekin, että pidät pullot korkattuina. Muistan omani 10-vuotiaana, mikä ahdistus sieltä silmistä aina näkyi vaikkei sanonut mitään.
Tänään tyttöni tuli kotiin ja kysyi; -et kai sä taas oo kännissä-, ja oli hieno vastata; -en-.
Toivotaan, että saan luottamukseni takaisin ja jonakin päivänä ei enää kysytä;
-ootko sä nyt kännissä?-
lukea, että olette päässeet jo tuohon pisteeseen asti.
Minä en ole pitkiin aikoihin jaksanut enää edes surra omia vanhempiani - molemmat alkoholisteja, toinen nyt jo kuollut.
Nyt kuitenkin pääsi pikkuinen itku, kun muistin _yhden_ päivän lapsuudestani: yritin livahtaa kotiin tultuani eteisestä hiljaa omaan huoneeseeni, vanhemmat huusivat minut olkkariin. Olivat selvin päin! Minulle puhuttiin, pääsin syliin :-) Se hetki korvasi monta kurjaa kertaa, jolloin tilanne oli aivan toinen.
Lapsilla on käsittämätön kyky antaa anteeksi, tarjota uusia mahdollisuuksia. On upeaa että ymmärrätte arvostaa sitä.
Hei Anu;)) Olen pahoillani,, että lapsuutesi on
ollut aikuisten ongelmilla lastattu.
Toivon, että saisit itsellesi jonkun äistisi ikäluokkaa olevan "tukihenkilön".. ja samalla
siitä luotettavan ihmissuhteen.
Maailmassa on niin paljon asioita,, joita voi vanhemman kanssa pohtia.
Menestystä sinulle Anu... kirjoituksesi oli ajatuksia herättävä....jopa "äiditkin" ...osallistuivat.
Nämä synkät ja ahdistusta täynnä olevat kertomukset saavat miettimään (Olen miesjuoppo)
Miksi eräät naiset saavat alinomaan selkäänsä...vaikka vaihtaisivat miestä useaan otteeseen elämänsä aikana?
Tämä kysymus on joskus itseäni mietityttänyt.
Voisi tehdä päätelmän, että kyseinen nainen tuntee vetoa
väkivaltaisin "hulluihin" miehiin..ehkä tämä on seksuaalinen kysymys..jännityskö viehättää.
Tarvitseeko jotkut voimakkaita virikkeitä ?
Ja Holistit menettävät kontrollin joka johtaa puolitahallisiin ylilyönteihin... ?
Itse olen määrätietoisesti pidättäytynyt väkivallasta naista kohtaan.