Tälle palstalle varmaan aiheeni kuuluu..?
Aluksi, en ole vienyt lapselta isää. Jos sellasta kommenttia meinaa tulla.. Mutta ehkä omalta tulevalta lapselta "veisin" sitten kaikkien parasta ajatellen!!
Ongelma: Minä 30-vuotias nainen ja pahaa vauvakuumetta ollut jo useamman vuoden ja pari vuotta on mieskin jo haluaan vauvaan ilmoitellut, välillä liikaakin. Elämäni/talouteni kunnossa kaikin puolin. Mutta..
Miehelläni on lapsi. Esikoululainen nyt.
Alkuaikoina asuimme kaikki yhdessä, kun mies otti lapsen silloin luoksemme.. (äiti ulkomailla, ei pidä yhteyttä) Se ei vain sujunut(en halunnut äidin korvikkeeksi, mies halusi vihdoinkin olla "vapaa" lapsestaan) Joten väsyttyäni muutin pois ja sitten pian lapsi menikin kasvattiäidille isän tahdosta. Sai kaipaamansa äitihahmon ja turvallisen perheen mallin jne.
Asumme nykyään yhdessä asunnossani(annoin miehelleni vielä mahdollisuuden), jossa lapsi vieraileekin usein..
Sujuu käytännössä hyvin, välillä toki mies yrittää luistaa vastuustaan.. tulee menoja taikka ottaa ylitöitä. Silloin en lasta meille ota! Isäänsä tulee tapaamaan..
Jokseenkin tuntuu lapsen puolesta pahalta, jos vauva meille siunaantuisi. Koska mielestäni tässä asunnossa mahtuisi vallan hyvin asumaan vauvan kanssa jonkin aikaa..
Ja minulle on melko selvästi ilmaistu, että jos lapsen saan.. on miehen lapsen muutettava meidän kanssa yhteen. Kuulemma se "hoivavietti" riittäisi toisellekin lapselle ja miehen lasten tulisi asua samassa perheessä.. hmm. En usko, että vaikka minusta äiti tulisikin.. alkaisin vierasta lasta elättämään ja päävastuun hoidosta ottamaan.
(Miehen lapsi syntyi vahinkona, mies tunti olevan pakotettu vastuuseen. Oli kuitenkin läsnä ja yritti parhaansa mukaan. Kunnes "naksahti". Jäi yksin, lapsen ollessa reilu vuoden. Hänen ja sukulaistensa näkemys.)
Nyt kovasti höpissyt, miten toivoisi aikuistuneempana ehjää perhettä yms. Onnellista odotuksen aikaa. Mutta ei ole valmis sitten nykyisen lapsen täydelliseen huoltajuuteen?!!
Olen ehottanut, että mies vuokraisi itselleen ja lapselleen asunnon. Ainakin aluksi. Kokeilisi taas 100% isyyttä. Ajatus yh:na olemisesta ei tunnu kiehtovan. Taloudellisesti varmaan myös heikkoa, ulosotto vie suuren osan hänen palkastaan. Itsepä nuoruudessaan mokaillut.
Minulle se sopisi, asua vauvan kanssa kaksin ja silti jatkaa mieheni kanssa. Kunnes isomman kodin hankinta olisi edessä ja mies olisi oppinut olemaan isä aiemmalle lapselleen. Nykyään enimmäkseen vain leikkikaverina ja hauskan tekemisen keksijänä..
Ikävintä, että nyt viime aikoina.. olen huomannut välillä kiukun tunteita miehen lasta kohtaan. Katkera kyllä hiukan. Lapsi on syytön. Vaan ilman häntä ei tarttis miettiä.
Eikä minun tarvitsisi periaatteessa ajatella hänen tunteitaan. Mutta jos lapsi on vihainen ja mustasukkainen toisinaan lemmikeillekin, miten sitten vauvan kanssa. :O Onneksi mies sentään on vähentänyt esim. kissojen paijaamista lapsen ollessa meillä.. ei tarvitse yrittää kauniisti selittää, ettei eläimiin saa purkaa kiukkujaan.
Parisuhdettamme syö kantani olla lapseton nyt. Välillä tuntuu, että ero se lopulta tulee.. ja eihän nyt miehen unelmaa lapsesta pidä takiani jättää. Hän varmasti pian löytäisi naisen, joka pukkais lapsia heti kun mahdollista maailmaan..
Eikä minunkaan pitäisi suurinta unelmaani haudata. Myöhemmin olisin varmaan todella katkera lapsettomuudesta.
Kellään samankaltaista tilannetta, mietteitä ollut? Kuinka lopulta toimitte?
Aluksi, en ole vienyt lapselta isää. Jos sellasta kommenttia meinaa tulla.. Mutta ehkä omalta tulevalta lapselta "veisin" sitten kaikkien parasta ajatellen!!
Ongelma: Minä 30-vuotias nainen ja pahaa vauvakuumetta ollut jo useamman vuoden ja pari vuotta on mieskin jo haluaan vauvaan ilmoitellut, välillä liikaakin. Elämäni/talouteni kunnossa kaikin puolin. Mutta..
Miehelläni on lapsi. Esikoululainen nyt.
Alkuaikoina asuimme kaikki yhdessä, kun mies otti lapsen silloin luoksemme.. (äiti ulkomailla, ei pidä yhteyttä) Se ei vain sujunut(en halunnut äidin korvikkeeksi, mies halusi vihdoinkin olla "vapaa" lapsestaan) Joten väsyttyäni muutin pois ja sitten pian lapsi menikin kasvattiäidille isän tahdosta. Sai kaipaamansa äitihahmon ja turvallisen perheen mallin jne.
Asumme nykyään yhdessä asunnossani(annoin miehelleni vielä mahdollisuuden), jossa lapsi vieraileekin usein..
Sujuu käytännössä hyvin, välillä toki mies yrittää luistaa vastuustaan.. tulee menoja taikka ottaa ylitöitä. Silloin en lasta meille ota! Isäänsä tulee tapaamaan..
Jokseenkin tuntuu lapsen puolesta pahalta, jos vauva meille siunaantuisi. Koska mielestäni tässä asunnossa mahtuisi vallan hyvin asumaan vauvan kanssa jonkin aikaa..
Ja minulle on melko selvästi ilmaistu, että jos lapsen saan.. on miehen lapsen muutettava meidän kanssa yhteen. Kuulemma se "hoivavietti" riittäisi toisellekin lapselle ja miehen lasten tulisi asua samassa perheessä.. hmm. En usko, että vaikka minusta äiti tulisikin.. alkaisin vierasta lasta elättämään ja päävastuun hoidosta ottamaan.
(Miehen lapsi syntyi vahinkona, mies tunti olevan pakotettu vastuuseen. Oli kuitenkin läsnä ja yritti parhaansa mukaan. Kunnes "naksahti". Jäi yksin, lapsen ollessa reilu vuoden. Hänen ja sukulaistensa näkemys.)
Nyt kovasti höpissyt, miten toivoisi aikuistuneempana ehjää perhettä yms. Onnellista odotuksen aikaa. Mutta ei ole valmis sitten nykyisen lapsen täydelliseen huoltajuuteen?!!
Olen ehottanut, että mies vuokraisi itselleen ja lapselleen asunnon. Ainakin aluksi. Kokeilisi taas 100% isyyttä. Ajatus yh:na olemisesta ei tunnu kiehtovan. Taloudellisesti varmaan myös heikkoa, ulosotto vie suuren osan hänen palkastaan. Itsepä nuoruudessaan mokaillut.
Minulle se sopisi, asua vauvan kanssa kaksin ja silti jatkaa mieheni kanssa. Kunnes isomman kodin hankinta olisi edessä ja mies olisi oppinut olemaan isä aiemmalle lapselleen. Nykyään enimmäkseen vain leikkikaverina ja hauskan tekemisen keksijänä..
Ikävintä, että nyt viime aikoina.. olen huomannut välillä kiukun tunteita miehen lasta kohtaan. Katkera kyllä hiukan. Lapsi on syytön. Vaan ilman häntä ei tarttis miettiä.
Eikä minun tarvitsisi periaatteessa ajatella hänen tunteitaan. Mutta jos lapsi on vihainen ja mustasukkainen toisinaan lemmikeillekin, miten sitten vauvan kanssa. :O Onneksi mies sentään on vähentänyt esim. kissojen paijaamista lapsen ollessa meillä.. ei tarvitse yrittää kauniisti selittää, ettei eläimiin saa purkaa kiukkujaan.
Parisuhdettamme syö kantani olla lapseton nyt. Välillä tuntuu, että ero se lopulta tulee.. ja eihän nyt miehen unelmaa lapsesta pidä takiani jättää. Hän varmasti pian löytäisi naisen, joka pukkais lapsia heti kun mahdollista maailmaan..
Eikä minunkaan pitäisi suurinta unelmaani haudata. Myöhemmin olisin varmaan todella katkera lapsettomuudesta.
Kellään samankaltaista tilannetta, mietteitä ollut? Kuinka lopulta toimitte?
Vastaukset 5
Vanhimmat
Viestiäsi lukiessa minulle tuli mieleen ajatus, että oletteko ajatelleet asioita nykyisen lapsen näkökulmasta. Hän on nyt ilmeisesti asunut jo jonkin aikaa toisessa perheessä. Siellä hänellä vakaat elinolosuhteet ja ihmissuhteet. Olisiko järkevää irrottaa hänet niistä kun kouluikäkin alkaa olla käsillä? Elämä olisi aika sekavaa jos isä ja lapsi asuisi muualla, sinä ja toinen lapsi toisaalla. Lapsi ehkä kokisi, ettei hänellä ole kotia ja perhettä missään. Isän tunteet lasta kohtaan myös epäilyttävät. Jaksaisiko hän nyt olla tälle lapselle isä?
Mieti myös sitä, että kantaako isä todella vastuunsa tulevasta lapsesta. Onko hän nyt kypsynyt isäksi joka huolehtii lapsesta myös tulevaisuudessa? Vaikeita asioita, joihin ei voi neuvoa antaa sillä sinun itsesi on päätökset ja niiden seuraukset kannettava.
"Olisiko järkevää irrottaa hänet niistä kun kouluikäkin alkaa olla käsillä? "
TÄYSIN samaa mieltä! :) Mutta, on kai huomioitava lapsen nykyinen perhekin, missä pääosin elää. Ei heitä voi kukaan pakottaa lapsen perheeksi pitemmän päälle.. edes rahalla.
Kasvattiäidillä on välillä suhteellisen raskasta, kun kyse oli alunperin vain vuodesta ja lapsen kehityksen tukemisesta.
Lapsi rakastaa tätä perhettä, mutta samalla isäänsä.
Meillä ollessa, ei tunnu olevan kiire lainkaan KOTIIN. Käsittääkseni elää mielestään kahdessa kodissa.. voi ****.
Olet aivan oikeassa, en täysin luota 100% miehen vastuun kantoon.. mutta katson, että pystyn tulevan lapseni hoitamaan yksin ja läheisten avulla.. jos niin kävisi.
Eniten tässä harmittaa, että mies tuskin jaksaa olla isä ensimmäiselle! Kun itsekin sen on sanonut. Silti olen toivonut, että kokeillessa mieli muuttuisi.. toisaalta, se kokeilu epäonnistuessaan ei lapselle olisi hyvästä.
Eikä varmaan sekään, että hankitaan isompi asunto.. lopulta kaikki saman katon alla ja kuitenkaan isä ei saisi lapsensa kanssa elämiseen tarpeeksi tunteita kehitettyä ja jättäisi sitten kaiken minun vastuulle(mikä ei sovi!!) vauvan lisäksi.
Argh.. Ehkä sitten jään lapsettomaksi tai sitten vähät välitän sen lapsen tunteista/kohtalosta. En tiedä kumpi vaihtoehto tulee. :(
Jos nyt totta ihan puhutaan, mielestäni sinun kannattaa luopua miehestä ja etsiä sellainen mies, josta oikeasti on isäksi.
Lasta en tekisi miehen kanssa, joka luistaa vastuustaan ensimmäisensäkin kanssa (tai tuuppaa sinulle vastuun).
Haluat lapsen, se on selvää, mutta miksi ihmisen kanssa, josta olet jo heti alkuun noin epävarma? Parisuhde voi olla hienoa, mutta pikkulapsiaika on usein ihanuudestaan huolimatta parisuhteellekin se rankin koetinkivi. Kummankin on silloin jaksettava kantaa vastuunsa. Miksi yrittää lasta perheeseen, joka todennäköisimmin hajoaa? Yksinhuoltajuus ei ole ihan helppo pala, vaikka laskisitkin pärjääväsi. Sinulla on myös mahdollisuus perustaa perhe paremmin isyyteen sopivan ihmisen kanssa, jolloin perhe myös todennäköisemmin voisi pysyä ehjänä. Syntymätöntä ja toivomaasi lasta ajatellen, sehän hänelle kaikkein ihaninta olisi.
Jos sun miehesi ei jaksa edes viikonlopputapaamisilla kantaa päävastuuta lapsestaan, vaan lykkää hänen hoitoaan sinulle - mietipä vähän...
Jos tämä lapsi asuisi teillä, olisi tilanne kahta kauheampi.
En kyllä suosittele muutenkaan, että lapsi taas vaihtaisi kotia. Miksi hän ei voi jäädä kasvatusäidilleen asumaan ja vierailla teillä, vaikka teille syntyisi oma lapsi? Sitä en käsitä.
Selvitäpä miehellesi tasan tarkkaan omat tunteesi. Että jos et halua elättää ja hoitaa vierasta lasta edes tapaamisilla, niin mitenköhän kävisi kun lapsi olisi teillä 24/7?
Henkilökohtaisesti en hankkisi lasta ko. tilanteessa. Minua ei kiristettäisi tuossa tilanteessa entisillä lapsilla. Ymmärrän että et halua lähteä muuten toimivasta suhteesta, mutta kertakaikkiaan tilanteenne vaatii nyt selkeästi suoraa keskustelua.
Onnea päätökseesi.
Tuollaiset "isät" pitäisi viedä saunan taakse ...