Taipalsaaren kirkonkylän kirjastorakennuksesta (= vanha kunnantalo) vapautuu pian tiloja uuden kirjaston valmistuessa. Monenlaista ajatusta on ollut ilmassa rakennuksen kohtalosta ja yksi mahdollisista vaihtoehdoista on jopa ollut rakennuksen purkaminen. Mielestäni tämän kauniin ja arvokkaan rakennuksen purkaminen olisi suuri virhe, etenkin kuin tilalle olisi todellista ja tarpeellista käyttöä.
Kirkonkylän nuorisotilat sijaitsevat nykyään koulun alakerrassa. Koululla näitä tiloja tarvitaan kuitenkin omaan käyttöön ja nuorisotilojen kohtalo on epävarma. Kirjastosta vapautuisi mitä mainioimmat nuoriso- ja monitoimitilat, jonka toimintana voisi olla mm. koululaisten iltapäivätoiminta, erilaiset kerhot ja nuorten avoin toiminta. Tilaa voisivat käyttää myös eri järjestöt ja seurat, kuten partio, sekä vaikka eläkeläiset tai perhekerhot aamupäivisin. Käyttömahdollisuudet ovat todella monipuoliset!
Kirjastorakennuksessa on monta erillistä ja helposti jaettavaa tilaa, myös kirkonkylän sivukirjasto voitaisiin sinne sijoittaa. Tällaisista monipuolisista nuorisotaloratkaisuista on toimivia esimerkkejä ympäri Suomea. Toiminnot täydentäisivät toisiaan.
Nyt vaalien alla monet ehdokkaat, itseni mukaanlukien, ovat maininneet nuoret ja heidän harrastusmahdollisuutensa yhdeksi tärkeimmistä teemoistaan, joten tahtoa toteuttamiseen luulisi löytyvän! Kun talon toiminta on hyvin organisoitu, aikataulutettu ja pelisäännöt sovittu kaikkien käyttäjien kesken, en usko, että mitään kahnauksia tulisi käyttäjien kesken.
Taipalsaaren nuorisotilat
11
811
Vastaukset
- Taipalsaarelainen
Luuletko oikeasti et kirjasto lopettaisi siitä talosta.Missä on kirkonkylän sivukirjasto sit?Kysyn vaan ehdokas?
- Timppafromhere
Nimenomaan se kirjasto on lähtemässä siitä rakennuksesta uuden valmistuttua Harjulle. Päättäjät haluaisivat purkaa rakennuksen ja antaa tontin yksityiselle palveluasumista (vanhukset) tarjoavalle yritykselle.
Jääkö kirkolle enää kirjastoa? En osaa vastata, mutta tuolle paikalle sitä ei enää suunnitella.
- Sanna Kahari
Kirjastorakennuksessa on monta erillistä ja helposti jaettavaa tilaa, myös kirkonkylän sivukirjasto voitaisiin sinne sijoittaa.
Eli tosiaan Saimaanharjun uuden kirjaston valmistuttua siitä tulee pääkirjasto, mutta kirjaston sivupiste jää kirkolle ja se voisi toimia entisissä tiloissa.
Rakennuksen purkamista on esitetty, vedoten rakennuksen huonoon kuntoon. Korjausta rakennus varmasti jossain vaiheessa vaatii ja kustannuksia myös, mutta kyllä kustannuksia vaatii myös uuden rakentaminen. Ja tosiasia on, että nuorisotiloja kirkonkylälle tarvitaan kipeästi.- ja jetsulleen
Mistähän arvon uusi valtuutettu tempaisee sen 500 000 euroa sen vanhan rottelon korjaamiseen? Et kai vaan ehdota että annetaan nuorille homeinen ja jopa romahdusvaarallinen talo käyttöön? Älä vaan käy ehdottamaan, että nuoret itse sen korjaavat :)
500 000 eurolla voidaan tehdä kokonaan uusi talo nuorten käyttöön. Vehkataipaleelle saatiin jopa liikuntahalli lähes samalla summalla. - Sanna Kahari
ja jetsulleen kirjoitti:
Mistähän arvon uusi valtuutettu tempaisee sen 500 000 euroa sen vanhan rottelon korjaamiseen? Et kai vaan ehdota että annetaan nuorille homeinen ja jopa romahdusvaarallinen talo käyttöön? Älä vaan käy ehdottamaan, että nuoret itse sen korjaavat :)
500 000 eurolla voidaan tehdä kokonaan uusi talo nuorten käyttöön. Vehkataipaleelle saatiin jopa liikuntahalli lähes samalla summalla.jostakinhan ne nuorisotilat on voitava osoittaa. Jos 500 000 euroa onnistutaan tempaisemaan uuden rakentamiseen, niin miksei sitten vanhan korjaamiseen. Tuollaisia summia tai virallista tietoa talon kunnosta ja korjaustarpeista en ole nähnyt, enkä usko että se sentään romahdusvaarallinen on. Tuskin siellä kirjastoakaan nyt olisi. Uskoisin myös, että uuden rakentaminen tulee kuitenkin kalliimmaksi. Sen lisäksi, että kyseessä on kaunis rakennus joka sopii nykyiselle paikalleen mielestäni paremmin kuin uudisrakennus, tilat ovat soveltuvia ja helposti jaettavia moneen eri tarkoitukseen ja eri harrastusryhmien käyttöön.
- Tertzi
Sanna Kahari kirjoitti:
jostakinhan ne nuorisotilat on voitava osoittaa. Jos 500 000 euroa onnistutaan tempaisemaan uuden rakentamiseen, niin miksei sitten vanhan korjaamiseen. Tuollaisia summia tai virallista tietoa talon kunnosta ja korjaustarpeista en ole nähnyt, enkä usko että se sentään romahdusvaarallinen on. Tuskin siellä kirjastoakaan nyt olisi. Uskoisin myös, että uuden rakentaminen tulee kuitenkin kalliimmaksi. Sen lisäksi, että kyseessä on kaunis rakennus joka sopii nykyiselle paikalleen mielestäni paremmin kuin uudisrakennus, tilat ovat soveltuvia ja helposti jaettavia moneen eri tarkoitukseen ja eri harrastusryhmien käyttöön.
Pidä vain nuorison ja vanhojen rakennusten puolta! Lappeenrannassa on tuhottu monia hienoja vanhoja rakennuksia ja tilalle on noussut rumia betonikolosseja. Enää ei ole muodissa vanhan säilyttäminen, vaan uuden rakentaminen. Se on väärin!
Eikä vanhan kirjaston tilalle ole kaavailtu mitään nuorisotilaa, vaan jonkinlainen vanhusten kaupallinen palvelutalo. Kyllä meidän nuorten pitää saada pitää joku paikka, jossa voidaan kokoontua.
Eikä varmaan olisi pahasta, jos paikkaa käyttävä nuoriso osallistuisi paikan korjaamiseen, maalaamiseen tms ylläpitoon. Siinähän ne kädentaidot kasvavat ja on tekemistä, eikä tarvitse Niivan tai päiväkodin seinään harjoitella maalaamista. - osoittaa
Sanna Kahari kirjoitti:
jostakinhan ne nuorisotilat on voitava osoittaa. Jos 500 000 euroa onnistutaan tempaisemaan uuden rakentamiseen, niin miksei sitten vanhan korjaamiseen. Tuollaisia summia tai virallista tietoa talon kunnosta ja korjaustarpeista en ole nähnyt, enkä usko että se sentään romahdusvaarallinen on. Tuskin siellä kirjastoakaan nyt olisi. Uskoisin myös, että uuden rakentaminen tulee kuitenkin kalliimmaksi. Sen lisäksi, että kyseessä on kaunis rakennus joka sopii nykyiselle paikalleen mielestäni paremmin kuin uudisrakennus, tilat ovat soveltuvia ja helposti jaettavia moneen eri tarkoitukseen ja eri harrastusryhmien käyttöön.
Oletkos koskaan kuullut sanontaa "tyhjästä on paha nyhjästä"?
Mutta mieluummin tehtäisiin uusi kuin korjataan vanhaa, josta ei edes tiedetä saataisiinko siitä kunnollista.
Olen nähnyt kuntotarkastusraportin, ja siinä todetaan että yläkerrassa todella on romahdusvaara. Tämä kun ei ole uskon asia vaan totisinta totta. - populismista
Tertzi kirjoitti:
Pidä vain nuorison ja vanhojen rakennusten puolta! Lappeenrannassa on tuhottu monia hienoja vanhoja rakennuksia ja tilalle on noussut rumia betonikolosseja. Enää ei ole muodissa vanhan säilyttäminen, vaan uuden rakentaminen. Se on väärin!
Eikä vanhan kirjaston tilalle ole kaavailtu mitään nuorisotilaa, vaan jonkinlainen vanhusten kaupallinen palvelutalo. Kyllä meidän nuorten pitää saada pitää joku paikka, jossa voidaan kokoontua.
Eikä varmaan olisi pahasta, jos paikkaa käyttävä nuoriso osallistuisi paikan korjaamiseen, maalaamiseen tms ylläpitoon. Siinähän ne kädentaidot kasvavat ja on tekemistä, eikä tarvitse Niivan tai päiväkodin seinään harjoitella maalaamista.Hyvä se on luvata yhtä sun toista, kun ei ole yhtään tietoa mistä raha saataisiin :)
Mutta tilat pitäisi saada, mitäs siitä että rahaa ei ole... - Sanna Kahari
osoittaa kirjoitti:
Oletkos koskaan kuullut sanontaa "tyhjästä on paha nyhjästä"?
Mutta mieluummin tehtäisiin uusi kuin korjataan vanhaa, josta ei edes tiedetä saataisiinko siitä kunnollista.
Olen nähnyt kuntotarkastusraportin, ja siinä todetaan että yläkerrassa todella on romahdusvaara. Tämä kun ei ole uskon asia vaan totisinta totta.Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet. Palvelut on siis turvattava tavalla tai toisella. Itse olen sitä mieltä, että kyseinen rakennus on arvokas osa Taipalsaaren historiaa ja se tulisi säilyttää.
Opetusministeriö jakaa vuosittain avustusta 20-50% nuorisotilojen peruskunnostus- ja uudisrakennuskohteisiin. Avustuksen saaminen on toki harkinnanvaraista, mutta asia kannattaa selvittää. - pöppöö
Sanna Kahari kirjoitti:
Nuorisolain mukaan nuorisotyö ja -politiikka kuuluvat kunnan tehtäviin. Kunnan nuorisotyöhön ja -politiikkaan kuuluvat mm. nuorten kasvatuksellinen ohjaus, toimintatilat ja harrastusmahdollisuudet. Palvelut on siis turvattava tavalla tai toisella. Itse olen sitä mieltä, että kyseinen rakennus on arvokas osa Taipalsaaren historiaa ja se tulisi säilyttää.
Opetusministeriö jakaa vuosittain avustusta 20-50% nuorisotilojen peruskunnostus- ja uudisrakennuskohteisiin. Avustuksen saaminen on toki harkinnanvaraista, mutta asia kannattaa selvittää.Ei se nuoriso mitää tiloja tarvii. Kotona ne istuu kuitekii vaa irkkaamassa mesettämässä ja naamakirjailemassa. Tää nykyajan nuoriso on nii saamatonta urpo porukkaa ettei niistä oo mihinkään.
Mielikuvitus on iha hukassa...pelataan vaa jotai konsoliskeidaa ja haistellaa butaania.
Toista se oli ennen, ei ollut muita tiloja ku niivan edusta ja bunkkerit...harvoilla oli ees tietokonetta kotona.
Jos ei muuta keksitty ni tapeltiin keskenään...
Mitä tää taipalsaaren ja saimaanharjun nuoriso ees tekee nykyää? Vätyksiä ovat prkl.
T: Entinen Saimaanharjulainen...
P.s. pitäs kai joskus tulla näyttämään esimerkkiä miten harjulla tai kirkolla käyttäydytään=) - ööpö
pöppöö kirjoitti:
Ei se nuoriso mitää tiloja tarvii. Kotona ne istuu kuitekii vaa irkkaamassa mesettämässä ja naamakirjailemassa. Tää nykyajan nuoriso on nii saamatonta urpo porukkaa ettei niistä oo mihinkään.
Mielikuvitus on iha hukassa...pelataan vaa jotai konsoliskeidaa ja haistellaa butaania.
Toista se oli ennen, ei ollut muita tiloja ku niivan edusta ja bunkkerit...harvoilla oli ees tietokonetta kotona.
Jos ei muuta keksitty ni tapeltiin keskenään...
Mitä tää taipalsaaren ja saimaanharjun nuoriso ees tekee nykyää? Vätyksiä ovat prkl.
T: Entinen Saimaanharjulainen...
P.s. pitäs kai joskus tulla näyttämään esimerkkiä miten harjulla tai kirkolla käyttäydytään=)tuo ei kyllä ole todellakaan totta jos meet niivalle ni aika paljon possee sielt löytyy bunul on sama juttu
T: Nykyinen Saimaanharjulainen...
muutenkin tilat ovat sitä varten ettei porukka ole joka paikassa kaljaa juomassa tupakkaa polttamassa tai vaan muuten Niival norkoilemas... :P
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.42437- 1161607
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill361346Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1561181- 521095
- 1131082
- 571041
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1051034Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.46909- 60882