Poikarakkaus 70-luvulla?

Annanpa pikkuvinkin:
tämän hetken uutispommi tosielämästä
Jörg Haider
Siis
heittäydy kirjailijaksi.
Lue alkuverryttelyksi vaikkapa hesarin Kirja lehdykästä juttu
kirjailija I. Remeksen päiväkirja, ja matki työskentelyään.
Kaiva ensin faktat esiin Haiderista ja kasaa lopputulokseksi fiktiokirja.

Luultavasti et sitten kuitenkaan ole ainoa, joka tämän ilmiön romaaniksi rakentaa.
Näkyy varmaankin buumina jo vuoden kahden sisällä.
Juuh.

Siitä se lähtee. Helppoa...hkoa, eikö vain!

Kirjoitakirjoitakirjoita!

Riippuu aivan siitä kenelle haluat kirjoittaa. Kirjoitatko setalaisille vaiko suurelle yleisölle? Asenteet ovat muuttuneet homomyönteisemmiksi Suomessa jopa siinä määrin että televisiossa aihe sinänsä ei juuri hätkäytä. Itse en ole homo mutta aiheesta on ollut esillä hyvin vähän mitään tuoreita näkemyksiä. Jos lukija ei ole homo, ongelmana on ratkaista palveleeko teksti tirkistelyä vai antaako se heterolukijalle mahdollisuuden "aitoon" samaistumiseen. Näennäisestä vapaamielisyydestä huolimatta Suomessa jylläävät tabut ja rajanvedot. En ole törmännyt tekstiin, jossa käsiteltäisiin "luonnollisesti" esim. vanhemman homon suhdetta nuoriin mutta silti täysi-ikäisiin poikiin (vrt. esim. surmatun lainlaatijaprofessorin hengailua puolta nuorempien diskokundien kanssa). Tai esimerkiksi alaikäisten homopoikien ensirakkautta. Nabokovin "Lolita" olisi tuskin voinut nähdä päivänvalon Suomessa. Se mikä suvaitaan yhdelle ei välttämättä tarkoita, että kaikkea suvaitaan. Esim. tosipohjainen romaani, jonka päähenkilönä on Suomen kansan ihailema ja rakastama taiteilija, jolla on tunnetusti ollut suhteita nuoriin mallipoikiin saattaisi onnistua mutta vaatisi erittäin taitavan kirjoittajan. Kuvattu suhde voisi saavuttaa suuren yleisön helpommin jos suhteen osapuolet olisivat täysi-ikäisiä sen sijaan että lukija leimaa vanhemman osapuolen kättelyssä pedofiiliksi. Nyt kun luen tätä voin vain todeta, että tietyt aihepiirit ovat vaikeita kuvattavia jos tarkoitus on saavuttaa suuri yleisö eikä palvella jonkun suomalaisen "hillbillyn" päiväunia. Luulen, että ratkaisevinta on kuitenkin kirjoittaa erittäin hyvin ja niin vilpittömästi että kirjoittaja voittaa lukijan puolelleen oli aihe mikä tahansa. Jos kysymyksessä olisi dekkari tai rikosromaani, aran aiheen myönteistä kuvausta voisi tasapainottaa poikarakkauden harrastajan tekoon nähden saama ylimitoitettu rangaistus teoksen lopussa (niin että homovihamielinen lukijakin tuntisi sympatiaa murhatun / tapetun puolesta). Rakkausromaani voisi onnistua helpommin. Taitava ihastumisen, rakastumisen ja suhteen myönteinen kuvaus voisi tavoittaa suuren yleisön helpommin koska tunnetasolla rajoja ei välttämättä ole vaikka aihepiiriin liittyvä naturalistinen anatomian kuvaus voisikin saada voimakkaan kielteisen reaktion heterolukijoissa. En tiedä miten määrittelet poikarakkauden mutta esim. "Crying Game" saavutti mielestäni hyvin myös heteroyleisön taitavan kerronnan ansiosta. Johonkin rock- tai yleensä viihdekontekstiin sijoitettu tarina voisi onnistua koska siellä rajojen ylitystä tai sekoittumista pidetään jotenkin selvyytenä. Yksi hyvä mahdollisuus olisi kuvata poikarakkautta esim. heteron ja homon välillä mutta pitää suhde platonisena vaikka tarinassa voisi olla kutkuttavia läheltä piti tilanteita tai hetken horjahdus, josta taitava kirjoittaja voisi kehitellä mitä tahansa. Rajat ovat huomattavasti väljemmät lesboilun kuin poikarakkauden kuvauksessa johtuen heterolukijoiden (miesten) suosimista saaneista fantasioista. Tsemppiä! Kuten niin monesti on sanottu, jos uskoo itse aiheeseensa, ei pidä antaa periksi...:)