Isokokoinen 5-vuotias bokseriuroksemme ei ole koskaan lentänyt, mutta nyt joulun alla tuokin tulee kokeilla. Olemme asuneet kolmisen vuotta Tanskassa, mutta tehneet muuton tänne kuten myös lomareissut Suomeen autolla. Nyt muutamme takaisin Suomeen, eikä muuta vaihtoehtoa ole kuin lentää. Lentomatka on 1,5 h.
Millaisia neuvoja antaisitte ylipäätään, jotta matka olisi koiralle mahdollisimman vähän epämukava? Miten isoa häkkiä lähden täältä hakemaan (yritän ostaa käytettynä, koska emme sitä luultavasti enää tuon matkan jälkeen tarvitse)?
Kaikki vinkit otetaan kiitollisuudella vastaan!
Ps. Koiramme on arka uusissa tilanteissa, ja varmasti pelkää jo häkkiäkin, yksinjäämisestä puhumattakaan..
Koiran kuljettaminen lentokoneella
11
1209
Vastaukset
- Sörö
Häkillä taitaa olla jotain IATA-vaatimuksia?
Yhtenä tulee mieleen että pyytäisitte eläinlääkäriltä jotain rauhoittavaa matkan ajaksi haukulle. Toisaalta toiset väittävät koiran saavan niistä krapulamaisia fiiliksiä...- Elle
Me kysyimme ennen ensimmäistä lentomatkaa eläinlääkäriltä tuosta koiran rauhoittamisesta, mutta hän ei missään nimessä suositellut sitä. Koira voi alkaa oksentaa pökerryksissään ja oksennus mennä väärään kurkkuun ja koira tukehtua.
Häkin on tosiaankin oltava sellainen lentoboksi.
- Elle
Häkin täytyy olla niin iso, että koira mahtuu seisomaan siellä pää ylhäällä. Kannattaa hankkia häkki hyvissä ajoin ennen muuttoa ja totuttaa koira siihen. Häkki laitetaan vaikka olohuoneeseen ja häkin ovi pidetään auki. Koiralle voi antaa puruluita ja laitetaan se syömään ne häkkiin. Häkin pohjalle tietenkin mukava pehmuste. Yritetään tehdä häkissä olo aina oikein ihanaksi ja mukavaksi tapahtumaksi.
Onneksi lentomatka on noin lyhyt, että kyllä koira selviää, vaikka hieman voi ollakin pelästynyt. Meidän koira on lentänyt monta kertaa ja se taitaa haukkua melkein koko lentomatkan siellä ruumassa, ainakin välilaskuilla haukkuminen on kuulunut matkustamoon asti. Eikä se ole mitään traumoja matkoista saanut.
Häkinkin saa varmasti myytyä hyvin matkan jälkeen.
Myös 4 viikon biotiinikuurin (apteekista) voisit antaa koiralle ennen matkaa, olen kuullut, että biotiini voisi hieman rauhoittaa hermostunutta koiraa.- Sörö
joo, itselläni toinen haukku reagoi ennen leikkausta annettuun rauhoitukseen oksentamalla, eli se kannattaa huomioida. Tuosta en tiedä, mutta tosiaan olen lukenut jostain, netistä varmaan, että myös krapulamaisen olotilan voivat aiheuttaa, siis lähinnä vaikutuksen loputtua.
Vuokraakohan kukaan noita häkkejä? - Salla
Sörö kirjoitti:
joo, itselläni toinen haukku reagoi ennen leikkausta annettuun rauhoitukseen oksentamalla, eli se kannattaa huomioida. Tuosta en tiedä, mutta tosiaan olen lukenut jostain, netistä varmaan, että myös krapulamaisen olotilan voivat aiheuttaa, siis lähinnä vaikutuksen loputtua.
Vuokraakohan kukaan noita häkkejä?Finnairilta saa ainakin ostaa kuljetushäkkejä, mutta muualta taitaa saada halvemmalla.
Tässä yksi ostopaikka: http://www.suomenelaintarvike.com/
http://www.suomenelaintarvike.com/
Vuokrapaikkoja en tiedä, kannattaisi varmaankin kysellä eläinkaupoista. - alkuperäinen
Salla kirjoitti:
Finnairilta saa ainakin ostaa kuljetushäkkejä, mutta muualta taitaa saada halvemmalla.
Tässä yksi ostopaikka: http://www.suomenelaintarvike.com/
http://www.suomenelaintarvike.com/
Vuokrapaikkoja en tiedä, kannattaisi varmaankin kysellä eläinkaupoista.että kuljetuslaatikko tulee ostaa heiltä. Täällä Kööpenhaminassa ison bokserin kokoiselle se maksaa 1000 dkr eli 133 €. Muualta ostettu boxi ei kuulemma kelpaa.
Rauhoitettu koiramme on ollut useita kertoja eläinlääkärillä jalkaongelmiensa vuoksi, eikä mitään sivuvaikutuksia ole ollut, paitsi se pöpperöinen olo jälkeenpäin. Olenkin ajatellut, että jos tuntuu siltä, että jotain rauhoitusta tarvitaan, on se vain jotain lievempää tablettimuodossa annettavaa "valiumia". Tällaisiahan valmisteita kai on - ainakin niitä on joskus joku eläinlääkäri suositellut meillekin laivamatkalle.
Kiitos vastauksistanne - kokemuksia ja lisää vinkkejä otan toki edelleenkin vastaan mielelläni! - lacey
alkuperäinen kirjoitti:
että kuljetuslaatikko tulee ostaa heiltä. Täällä Kööpenhaminassa ison bokserin kokoiselle se maksaa 1000 dkr eli 133 €. Muualta ostettu boxi ei kuulemma kelpaa.
Rauhoitettu koiramme on ollut useita kertoja eläinlääkärillä jalkaongelmiensa vuoksi, eikä mitään sivuvaikutuksia ole ollut, paitsi se pöpperöinen olo jälkeenpäin. Olenkin ajatellut, että jos tuntuu siltä, että jotain rauhoitusta tarvitaan, on se vain jotain lievempää tablettimuodossa annettavaa "valiumia". Tällaisiahan valmisteita kai on - ainakin niitä on joskus joku eläinlääkäri suositellut meillekin laivamatkalle.
Kiitos vastauksistanne - kokemuksia ja lisää vinkkejä otan toki edelleenkin vastaan mielelläni!minun koirani sai elainlaakarilta diapamia jota voisin antaa tarvittaessa. koirani lentaa matkustamossa pienessa pehmeassa kantokassissaan,jonka takia jannitin ensimmaista kertaa jos vaikka se rupeaisi hairitsemaan toisia matkustajia haukkumisellaan. en olisi antanut laaketta kuin ihan viimeisena keinona, eika onneksi tarvinnutkaan.
kun saisikin pitaa koiraa sylissa niin se olisi paljon levollisempi, mutta siella lattian rajassa vaan taytyy olla ja kuunnella pelottavia aania & katsella ihmisten jalkoja.
luulisin, etta sinakin saisit koirallesi elainlaakarilta valiumia.
ps. en ymmarra tuota finnairin rahastamista.
tama ei nyt tanne kuulu, mutta mina ostan lentoliput nykyaan orbitz.comista - Elle
alkuperäinen kirjoitti:
että kuljetuslaatikko tulee ostaa heiltä. Täällä Kööpenhaminassa ison bokserin kokoiselle se maksaa 1000 dkr eli 133 €. Muualta ostettu boxi ei kuulemma kelpaa.
Rauhoitettu koiramme on ollut useita kertoja eläinlääkärillä jalkaongelmiensa vuoksi, eikä mitään sivuvaikutuksia ole ollut, paitsi se pöpperöinen olo jälkeenpäin. Olenkin ajatellut, että jos tuntuu siltä, että jotain rauhoitusta tarvitaan, on se vain jotain lievempää tablettimuodossa annettavaa "valiumia". Tällaisiahan valmisteita kai on - ainakin niitä on joskus joku eläinlääkäri suositellut meillekin laivamatkalle.
Kiitos vastauksistanne - kokemuksia ja lisää vinkkejä otan toki edelleenkin vastaan mielelläni!Kyllä meidän kuljetusboxi on peräisin ihan muualta kuin Finnairilta ja se on aina hyväksytty koneeseen. Eihän ulkomaalaisillakaan ole Finnairilta ostettuja boxeja ja kyllä ne vain hyväksytään koneeseen. Onpa ihmeellistä, en ollenkaan usko tuohon!
- Sörö
Elle kirjoitti:
Kyllä meidän kuljetusboxi on peräisin ihan muualta kuin Finnairilta ja se on aina hyväksytty koneeseen. Eihän ulkomaalaisillakaan ole Finnairilta ostettuja boxeja ja kyllä ne vain hyväksytään koneeseen. Onpa ihmeellistä, en ollenkaan usko tuohon!
tuntuu oudolta...enemmän uskon että sen pitää olla Finnairin hyväksymä malli ja silloin taustalla on varmasti joku IATA-tason hyväksyntä, jota Finski vain toteuttaa.
Oiskohan joku vain ilmaissut väärin? - alkuperäinen
Sörö kirjoitti:
tuntuu oudolta...enemmän uskon että sen pitää olla Finnairin hyväksymä malli ja silloin taustalla on varmasti joku IATA-tason hyväksyntä, jota Finski vain toteuttaa.
Oiskohan joku vain ilmaissut väärin?Kuulostaisi järkeenkäyvemmältä, että laatikon tulisi "ainoastaan" olla lentomääräysten mukainen. Finnairin virkailija Suomessa minulle kyllä selvästi sanoi, että laatikko tulee ostaa heiltä (täällä Köpiksessä kylläkin SAS:lta, joka huolehtii täällä Finnairin rahdista). Tarkistan asiaa vielä uteliaisuudesta laatikkoa hakiessani, mutta tuo hintaa 133 € on mielestäni kohtuullinen, enkä jaksa siksi alkaa tekemään suurta työtä ja etsiä laatikkoa muualta. Asia kyllä kiinnostaa sikäli, että mielelläni myisin laatikon itse tämän lennon jälkeen, joka toivottavasti jää koiramme ensimmäiseksi ja viimeiseksi.
- zza
Etsi vaikka netin kautta joku koira yhdistys ja kysele neuvoja.Koiran lentokuljetuksesta sen verran että kannatta tarkistaa millä lentoyhtiöölä parhaimmat järjestelyt sillä esim.lentokuopan vaikutuksesta saattaa kori heilua tai sitten lentokoneeseen ja sieltä pois siirto vaiheesaa pudota.Onpa käynyt niin (ja kuulemani mukaan finnairilla)että koira ilmeisesti lentokoneesta pois oton aikana tipahtanut ja kallonmurtuma huomattiin vasta jälkeen päin eli tarkistuta koirasi ennen lentokoneeseen laittoa JA sen jälkeen että vahingoittuminen mikäli on tapahtunut niin huomataan heti eikä vasta päiviä myöhemmin jolloin lento firma kieltää vastuunsa.Brittiläisistä lentofirmoista hyvä kuva.Huolellisuutta niin onnistuu eikä jää koirallekaan mitään turhia pelkoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et siis vieläkään
Et ilmeisesti ole vieläkään päässyt loppuun asti mun kirjoituksissa täällä. Kerro ihmeessä sit, kun valmista 😁 tuskin k512274Hyvä että lähdit siitä
Ties mitä oisin keksinyt jos oisit jäänyt siihen, näit varmaan miten katoin sua.... 😘🤭😎💖251098Aavistatko että moni tietää
Vai ollaanko hyvin vedätetty pokerinaamalla. No kun vähiten odotat niin yllätämme sinut82992Yritin saada
Vastauksia mutta et voinut olla rehellinen ja kaiken kannoin yksin. Halusin kovasti ymmärtää mutta en voi enää ymmärtää.11914Koronarokotus sattui oudon paljon nyt sairaanhoitaja Tanja 46 istuu pyörätuolissa
Pitkä piina piikistä Kun Tanja Vatka käy suihkussa, tuntuu kuin ihoa revittäisiin raastinraudalla irti. Hän on kärsinyt54893- 68883
Olisitko mies valmis?
Maksamaan naisellesi/vaimollesi/tyttöystävällesi elämisestä syntyvät kulut, ruokailun, vuokran ja muut välttämättömät me126863Kronikat..
Mikä hele… on tää yks kronikat mikä suoltaa facessa kaikkea julkaisua ja AINA samoista firmoista imatralla??? Eikö ne mu10783vieläkin sanoa voin...
💖💛💖💛💖💛💖💛💖 💛 Beijjjbeh 💛 Kaks vuotta tänään täällä. Miten hitossa jotkut on jaksaneet kymmeniä vuos22773Täällä istun ja mietin
Miten paljon haluaisin katsoa sinua juuri niin kuin haluaisin katsoa sinua. Rakastavin silmin. Näkisit vihdoin senkin pu49759