voi miten tuon ukon pään sais käännettyä vauvapuuhiin? :D ollaan aikasemmin puhuttu että sitten kun siltä tuntuu niin jätetään ehkäsy pois (mulla pillerit) ja tuntu jopa että ukko halusi silloin vauvvaa enemmän kun minä..
no aikaa kulu puoli vuotta...vuosi ja nyt minä sitte oon miettiny ja pohtinu vauvvaa mielessä ja kyllä se niin on etten saa sitä ajatusta pois isosta masusta ja pienestä vaavista :)haluan sen ihan todella ja olen valmis...kerroin sitten ajatuksista avopuolisolle ja sehän ei hyppinytkään riemusta kattoon vaan sano että ei vielä ja jotain muuta en edes muista mutta siihen tyyliin että ei edes lähiaikoina... :( ootteko te muut odotelleet kauan miestenne valmistautumista ajatukseen vauvasta saatikka sen yrityksestä? onko kenelläkään nyt samaa tilannetta?
no aikaa kulu puoli vuotta...vuosi ja nyt minä sitte oon miettiny ja pohtinu vauvvaa mielessä ja kyllä se niin on etten saa sitä ajatusta pois isosta masusta ja pienestä vaavista :)haluan sen ihan todella ja olen valmis...kerroin sitten ajatuksista avopuolisolle ja sehän ei hyppinytkään riemusta kattoon vaan sano että ei vielä ja jotain muuta en edes muista mutta siihen tyyliin että ei edes lähiaikoina... :( ootteko te muut odotelleet kauan miestenne valmistautumista ajatukseen vauvasta saatikka sen yrityksestä? onko kenelläkään nyt samaa tilannetta?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Hei,
Meillä oli sama tilanne useita vuosia. Jahkailua jahkailun perään ja aina puhuttiin ja sovittiin että ensi syksynä.. Nyt se syksy on koittanut, melkein kuin itsestään, molemmat tuntevat olevan valmiita ja olemme lähentyneet paljon. Vauvaa koetamme yhdessä, meistä tulee vanhemmat ei vain että minusta tulee äiti. Jos olisin aikaisemmin jättänyt pillerit pois, tavallaan vain omasta päätöksestäni, niin uskoisin tilanteen olevan kireämpi. Molempien on oltava valmiit elämänmuutokseen.
Joskus sitä joutui venymään aika paljon koska harmitti miksei voida aloittaa tekemistä jo nyt, ikää tulee lisää ja vauvan saaminen hankaloittuu. Nyt olen erittäin tyytyväinen parisuhteeseemme joka tuntuu vahvemmalta kuin koskaan, kuin meillä olisi yhteinen salaisuus. Olemme olleet jo 10 vuotta yhdessä. Tälle pohjalle on ihanaa koettaa rakentaa perhettä. Vauva olisi toivottu ja odotettu, kunhan vain tärppäisi..
Olen miettinyt aivan samaa, että miten miehen mielen saisi kääntymään. Meillä ainut ehto mieheltä tähän mennessä on ollut, että koulu on käytävä loppuun ja sitten voitaisiin alkaa miettiä. Nyt kun olen muistuttanut ettei koulua ole jäljellä vuottakaan, iskee miehelle paniikki. Haluaisin kovasti vauvan, mutta kaikki ovat sitä mieltä, että pitää olla työpaikka. Mies käynyt töissä ikuisuuden ja pelkään etten itse saa vakituista työpaikkaa koskaan.
Haluaisin saada lapset nuorena.
Olen yrittänyt saada miehen miettimään asiaa, mutta hän ei osaa kuvitella elämää vuottakaan pidemmälle.
Vaikuttaakohan miehen ystävät tilanteeseen, koska kenelläkään ei ole vielä lapsia?
Apua! Miksei vauvakuume iske ikinä miehiin?!
tosiaan..miksei vauvakuume iske myös miehiin? ja minä haluaisin myös lapset nuorena eli jotain 20 ja 30v väliltä..olen sitä juuri nyt :) Ei niiiin millään malttais enää odottaa..toki se ajatus tulevaisuudesta lapsen kanssa pelottaa itseäkin mutta hyvällä tapaa kuitenki. tai mulla lähinnä pelottaa se ettei se vauva ole aina vauva vaan kasvaa ja vaatii enemmän...kyllähän sitä kasvais tietenkin ite sen mukana :D ukko jääräpää on saatava luottamaan itseensä isänä...ja aionki alkaa tästä aiheesta säännöllisesti aina silloin tällön puhumaan...muita keinoja miettiessä... pillereitä en kuitenkaan salaa aio lopettaa...se ei olis reilua omasta mielestäkään...sitä tietysti vois kokeilla jossain vaiheessa että pyytäis miehen järjestämään ehkäisyn sillä mielin että jos ei käytä kumea nii tietää seuraukset ;) saas nähdä mitä tuleman pitää :D ja ei näitä mun kirjotuksia kannata ihan tosissaan ottaa kunhan puran ajatuksia johonki muualle kun miehen korviin ;)
Paljon onnea Kukkis yritykseen!!!!! toivotaan että pian tärppää :) jospa tuo sama tilanne olis joskus itelläki... siihen tuntuu vaan olevan ikuisuus..
Miehen pehmittämiseen meni vuosi. Tai miten sen pehmennyksen sitten ottaa. Lyhyesti stoori menee meillä näin: yhdessä ollaan oltu lukioikäisistä, ollaan niin yhteenhitsautunut pari kuin olla voi, on rakkautta ja yhteenkuuluvuutta. Vauvahaaveet eivät vain ole yhteiset, ts. mies ei halua lasta, minä haluan edes sen yhden. En halunnut lasta todellakaan 2-kymppisenä, halusin opiskella ja sitten luoda uraa. Nyt on ura luotuna, vakityöpaikka, oma asunto, 2 autoa jne. jne. Ja parisuhdekin kunnossa, muutoin kuin tuon lapsitoiveen osalta. Vuoden pinkituksen, kiristyksen, uhkailunkin ja pehmittelyn jälkeen on ehkäisy ollut 4 kk pois. Negaa on näyttänyt. Miehelle mahdollinen lapsi on edelleen iso kysymysmerkki, tod. näk. hänestä tulee joka tapauksessa ihana isä, ainakin 100 % varmaa on, että tulee auttamaan joka tapauksessa lapsenhoidossa (jos sellaisen joskus saamme), jo ihan velvollisuuden tunnosta. Taidan olla itsekäs ämmä, mutta todella haluan sen 1 lapsen ja haluan sen nimenomaan nykyisen mieheni kanssa. Saa kommentoida vapaasti.
Kiva kun joku muukin on suht. samassa tilanteessa kuin itsekin.
Jännä kun miesten mieli muuttuu niin nopeesti kaikessa :D Meilläkin oli noin puoli vuotta sitten sellainen tilanne että mies aivan tosissaan rupesi puhumaan vauvasta ja ehkäisyn pois jättämisestä. Sovimme kuitenkin yhteisesti niin, että sitten kun mulla alkaa olla vain lopputyö jälellä koulusta, niin sitten vois vauva olla tervetullut.
Meillä käy yleensä aina niin että kun toinen ehdottaa jotain, niin en itse heti innostu asioista, vaan mun täytyy saada miettiä sitä rauhassa vähän.
Joten nyt ollaan siinä tilanteessa että mä oon alkanu miettiä sitä aivan kauheesti, kun ei enää oo mitään hinkua edes lähteä mihinkään viikonloppuisin ja on oma yritys ja koulukin kohta ohi, että tahtoisin lapsen tai lapsia.
Mies on kuitenkin nyt hieman muuttanut mieltään. Tämä tietysti harmittaa vähän, mutta olen samaa mieltä muiden kanssa siitä että molempien täytyy olla varmoja.
Mies tietää että haluaisin lapsen ja se riittää minulle tällä hetkellä. Sitten kun myös hän on valmis ajatukseen, niin sitten voidaan katsoa asiaa uudellen :)
Sillä aikaa on kiva lueskella muiden kokemuksia yms. :):)
Vauvakuume täälläkin kovasti vaivaa. Aiemminkin vauvakuume on hieman vaivannut mutta on sitten jonkin syyn takia painunut taka-alalle. Ensin oli tarkoitus, että yliopisto opinnot pitää saada hyvään alkuun ja sitten lasta yrittämään. Sitten aattelin, että olisihan se hyvä ensin valmisttua. Eli vauvahaaveet jäi. Ja kun valmistuin niin 6v kestänyt suhde alkoi rakoilla ja lisäksi mietin, että olisihan se hyvä jos olisi työpaikkakin. Vauvahaaveet jäi taas taka-alalle.
Reilu 2 vuotta sitten löysin nykeisen mieheni. Olen erittäin onnellinen ja miestäni en vaihtaisi mistään hinnasta. Jo tutustumisvaiheessa sanoin, että haluan lapsen/lapsia ja aika pikaisesti. Mies tuntui sen hyväksyvän ja oli innostunut itsekin. Tiesin myös, että miehestäni tulisi mitä parhain isä (hänellä on jo ennestään 2 lasta, joiden kanssa on tekemisissä päivittäin).
Lapsesta puhuttiin melko paljonkin tulloin seurusteluaikana mutta sitten yhteenmuuttamisen jälkeen asia jäi. Puolileikillään puhuttiin mutta ei sillain tosissaan. Itselläni vauvakuume yltyi ja minun oli pakko saada todelinen keskustelu asiasta aikaiseksi. Aiemmin vastaukset olivat olleet miehen tasolta, että jos katsotaan vielä kevääseen/syksyyn/jne. Puhuttiin asiasta ja sovittiin jo ajankohtakin koska jätetään ehkäisy pois. Mieskin tuntuu olevan ihan iloinen päätöksestä, ei tosin pode sallaista vauvakuumetta kuin minä. Oloani helpostti kovasti kun saimme puhuttua asiasta ja aikataulusta ihan konkreettisella tasolla.
Meilla oli ihan samanlaista. Puhuttiin ja puhuttiin ja sovittiin uusia aikarajoja, jotka aina siirrettiin. Kumpikin on aina halunnut lapsia, mutta koska kaveripiirissa kaikki ovat sinkkuja tai deittailee, mutta ei vakavia suhteita, eika varsinkaan lapsia. Me ollaan oltu naimisissa yli kolme vuotta ja ian puolesta olisin valmis jos aidiksi (26v.) Pelottaa ja jannittaa kylla kovasti! Meian piti mahdollisesti aloittaa yrittaminen ensi kevaana, mutta kohtalo paatti toisin ja aiempi aikaraja (tama syksy) osui oikeaan. Pillerit olin jattanyt pois jo vuosi aikaisemmin, silla ne ei sopinut mulle ollenkaan ja oltiin paadytty kayttamaan perinteista kondomia ja pessaaria. Nyt rv11 ja suunnaton jannitys paalla. Meni suunnitelmat uusiksi, mutta tuntuu, etta aika on oikea. Mies tuntuu olevan myos onnellinen ja suhtautuu asiaan ihanasta. Kavereilla ja sukulaisille, kun on kerrottu, ei kukaan ollut yllattynyt (vaikka itse olin!) ja tuki on ollut mahtavaa.
Onnea kaikille yrittajille, uskon, etta kylla se mieskin siihen kasvaa.
Me ollaan 3-kymppinen pariskunta, ollaan oltu yhdessä 10 vuotta. Itse olen vauvakuumeillut 3-4 vuotta. Meillä homma menee sillain, että joka syksy mies lupaa, että keväällä voidaan alkaa yrittää lasta ja kevään tullen sitten siirtää aikarajan seuraavaan syksyyn. Tänä syksynä tosin ei ole ollut lapsesta enää juttua. En enää jaksa uskoa miehen "lupauksiin". Olen tavallaan alkanut jo sopeutua lapsettomuuteen.
Ollaan mieheni kanssa seurusteltu kohta 7 vuotta.. meillä on ikäeroa 10 vuotta. Minä olen aina ollut varma, että haluan lapsen/lapsia. Miehelleni oli tärkeää, että saan koulut käytyä ja vakituisen työpaikan, että on sitten mihin palata äitiysloman jälkeen...Sitten aina toitotin, että kun paikan saan niin ehkäisy lentää taivaan tuuliin :D Noh, tämä hetki kun koitti, että työpaikka oli ja kaikki muutenkin ok, niin mies rupesikin hannaamaan.. Oli pelko, että jos tärppää samantien.. En sitten jättänyt ehkäsyä pois, kun tuntui, että mies ei ollut kuitenkaan valmis.. Annoin aikaa kulua parisen kuukautta ja miehen sulatella asiaa vielä enemmän.. ja otin ehkäisyn lopettamisen taas puheeksi.. Sitten mieheni olikin valmis ja halukas saamaan perheenlisäystä!!! IHANAA.. nyt sitten odotellaan, että jospa se tärppäisi.. :) Mutta tsemppiä muille, jotka yrittävät käännyttää miestään vauvantekopuuhiin :) Kyllä se vielä onnistuu...