Pakko hieman purkaa ajatuksia tänne, kenties joku osaa auttaakkin
Olen etä iskä 2 lle muksulle. Näemme säännöllisesti ja välit ovat hyvät myös ex än suuntaan joten lasten asioista voimme keskustella rakentavasti ja hyvässä hengessä, eli kaikin puolin kunnossa noilta osin.
Nyt kuitenkin oma tilanteeni on ollut jo vuoden siinä tilassa etten teidä kauanko jaksan pyristellä ellen jotenkin saa asioita kuntoon.. eli lyhyesti puhutaan minun elämästäni
Olen töissä (vakipaikka) asun yksin ja velkaa on alla vielä jonkin verran. Palkkani ei ole häävin suuri ja kun siitä lasketaan pois kulut, elatusmaksut(248e/kk kahdesta lapsesta), vuokra(418), lainanlyhennys(250) ei käteen jää juuri mitään :( Tässä kuussa n.100 euroa
ja mitään ylimääräisiä suuria menoja ei ole, kuten esim auto tms.. samoin lainan hoitomaksut on keskusteltu pankin kanssa ja tuon alle ei juuri nyt pääse
Elatusmaksut eivät ole liian suuret ja niistä en edes halua ruveta karsimaan Nyt kuitenkin pulaa on jopa ruuasta (loppukuusta) samoin mitään haraastuksia tai asioita jotka vaativat rahaa ei ole mahdollista tehdä.
Itse olen loppuun palanut, pettynyt ja epätoivoinen tämän tilanteen yhä vaan jatkuessa. Lapset osaavat vaatia ja pyytää kaikenlaista ja joka kerta joudun tuottamaan heille pettymyksen koska en hankintoihin kykene ja kohta lähestytään taas joulua joka tuo lisää vaatimuksia ja odotuksia lasten osalta
Mitään tukia en saa mistään koska yksin asuvana tulojat ylitetään.
Jaksaminen alkaa olla lopussa kun ei työn teolla näköjään pysty itseään elättämään
Liekkö muita samalaisessa tilanteessa ja miten selviätte..?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Itsekin olin joskus tosi tiukoilla. Tilanne oli kuitenkin väliaikainen.
Miten sinulla? Onko kyseessä väliaikainen tilanne? Ei ilmeisesti.
Mieleen tulee muutama ajatus.
Laita paperillae ylös kaikki tulosi ja kaikki menosi kuukaudessa. Myös ruokakulut tarkkaan eriteltynä. Se konkeritisoi tilanteen, ja voit katsoa olisiko joukossa kuitenkin joku meno, jota voisi pienentää tai poistaa.
Koska sinulla on hyvät välit exääsi ja voitte puhua asioista, kannattaisi elatusmaksuistakin puhua. Niiden pienentämisestä. Eihän ole mitään järkeä, jos et pysty edes kunnon ruokaa ostamaan lapsille tapaamisen aikana.
Hetkellisesti saatat saada apua seurakunnalta, EU-ruokakasseja pitäisi edelleen olla jaossa ja saanet sellaisen sieltä. Kummosta siinä ei ole, perusjuttuja kuitenkin: ryynejä, jauhoja, makaronia, näkkäriä, säilykkeitä.
Osaatko tehdä sämpylöitä? Helppoa, kannattaa opetella. Säästyy ruoka-leipäkuluissa, laita pakkaseen. Onhan sulla sellainen?
Hyödynnä tarjouksia ruokaostoissa.
Puuro on halpaa ja hyvää.
Tämän kummemmin en osaa neuvoa sinua, mutta toivottavasti tilaneeseesi tulee jonkinlainen helpotus.
Onpas tuttua tuo rahattomuus,eikä todellakaan meilläkään tunnu oikein helpottavan tilanne mitenkään.
En ole kehannut mennä sossuun hakemaan toimeentulo tukea koska olen töissä.
Mutta palkkani on pieni, ja sillä on pärjättävä.
Mutta olen tietenkin paremmassa asemassa kun sinä.
Saan kuussa n.1200 euroa palkkaa, ja siihen sitten elatustuki 3x118e ja sitten kolmesta lapsesta lapsilisät vanhimmasta en saa enään mitään koska on täyttänyt 18v,
Tämän lapsen isä on kuollut.
Mutta onhan noita menoja, lainanlyhennys 400e/kk
sitten kahdesta lapsesta hoitomaksu 230e/kk
toiselle pitää ostaa vielä vaipat.
Sähkölasku on iso kun meillä on sähkölammitys.
Auto on välttämätön kun muuten en voi kuljettaa lapsia hoidossa.
Lapsille pitää ostaa vaatteita,mutta onneksi niitäkin saa hyviä kirpparilta.
Meillä ei ole yhteyttä isään joten sieltä ei tule apuja.
Lapset ovat tottuneet siihen että meillä ei ole varaa ja eivät vaadi mitään mahdottomia.
Mutta tietenkin ruoka olisi hyvä asia jos rahat riittää edes siihen.
Mutta ei ollut tarkoitus ottaa omaa tilannetta esille,vaan se että voit saada apua tilanteesi.
Varaat ajan sosiaalitoimistoon lastensuojelu ihmiselle ja menet juttelemaan asiasta ja siitä että kuinka vähän sinulla jää rahaa elämiseen.
Kahdesta lapsesta maksat n.minimi elatusmaksun minkä minä saan kolmesta lapsesta.
Saan elatusmaksun suoraan sosiaalin kautta.
Jos on työtön voi saada vapautusta elatusmaksusta, ja maksaa sitten kun menee töihin ,mutta sitäkin voi tarkentaa.
Vanhimmasta en saa elatusmaksua enkä lapsilisiä enään ,asuu kuiten kotona vielä.
Mutta kahdesta seuraavasta lapsesta saan suoraan sosiaalitoimistosta elatusmaksun,koska lasten isä ei maksa sitä ollenkaan.On hänellä noita elatusmaksu rästejä jo 6vuoden ajalta.
Mutta sitten nuorin lapseni saa myös elatustukea kaupungilta ja hänen isä maksaa kuitenkin suoraan sosiaalitoimistoon 49e /kk koska hänellä on toinenkin lapsi josta maksaa elatusmaksua,ja rahat on vähissä.
Sosiaalitoimisto on tarkistanut hänen tulonsa ja tuon määrän hän maksaa.
Minä saan erotuksen sitten sosiaalitoimistosta, jotta saan tästäkin lapsesta sen minimi elatusmaksun.
Eli menet sinne sosiaalitoimistoon lastenvalvojan juttusille ja kerrot mitä tienaat ja mitä sinulla menee elämiseen, jos he katsoisivat mitä pystyt maksamaan.Ja voi olla että tulosi ovat niin pienet että sosiaali ihminen tekee sellaisen päätöksen että sinun ei tarvitse maksaa mitään lapsista jos tulosi pysyvät noin pieninä.Silloin kaupunki maksaa lasten äidille suoraan sen minimi elatusmaksun.
Rohkeasti otat yhteyttä sosiaaliin ja sitten käyt kysymässä kelalta voitko saada myös asumistukea.
Älähän lannistu ei kaikki ole niin mustaa vaan jostain löytyy myös valonpilkku,Jaksamista sinulle, ja muista että lapsille on tärkeintä se että niillä on rakastava isä, minun lapsilla ei sitä ole.
En oikeastaan voi tuoda tähän näkyviin nyt muuta kuin oman kertomukseni siitä miten opsieklija elää n80-100 eurolla joka kuukausi. Mulla ei tosin ole muita ruokittavana.. Mutta näin teen joka kuukauden alku:
nostan puolet ylijäävästä opintotuesta ja menen kauppaan. Etsin niin paljon säilykkeitä, makaronia, puurohiutaleita jne. halpoja tuotteita(joskus jotain broileria jos saa tarjouksessa päiväysvanhoja) että laskemoin pärjääväni niillä koko kuukauden. Tätä se on kun ei ole rahaa, aitten syödään sitä mitä on. Makaroni ja ketsuppi on ihan kiva, samoin makaroni ja tonnikala. Eli joka kuukausi mulla menee ruokaan se 50€, koskaan ei vielä ole loppunut ruuat kesken. Se loppuosa rahasta sitten. Jää aina n. 30-50 euroa, joka joka kuukausi menee säästöön. Yritän päästä mahdollisimman nopeasti kiinni omaan asuntoon, ja jo koko opiskeluajan tahdon sääsätää.
Tämä ei tosin varmasti ole se miten aikuinen ihminen tahtoo palkallaan elää. Mutta ylijäävillä summilla ostaa jo parin kuukauden päästä lapsille uuden talvitakin.
Tsemppiä sulle, sekä kaikille muillekin samaongelmaisille!
Eihän kellään liikaa rahaa ole ,mutta älä heitä "kirvestä" kaivoon.Tee virapeli hommia,osaathan sä jotain tehdä.Pääkaupunki seudulla niitä pitäis ainakin olla.Toisaalta tuntuu,kun lapset kasvaa,niin rahaakin palaa enemmän.Kysyin pojalta,mitä hän haluaa synttäri lahjaks? 8vuotias poika vastaa:litra maitoo ja iso leipä.Sen takia laihialaiset käyttää aurinkolaseja.Eli päivä kerrallaan ja kohta tulee veronpalautukset,niillä pitäis selvitä joulusta.tsemppiä.