Olen aikuinen nainen ja miettinyt jo jonkin aikaa ns.vakipanon hommaamista.Miehiä on ollut aina kavereina ja ne miehet olen halunnut kavereina pitääkin.Yksi näistä kavereista alkoi kuitenkin tuossa pari vuotta sitten vonkaamaan.Ensin löin pitkään asian leikiksi.Pikkuhiljaa rupesin miettimään josko tästä se vakipano,tiedän sen hänelle sopivan koska ei halua todellakaan mitään seurustelua,enkä tällä hetkellä itsekään.Tyyppi ei kuitenkaan minuun juurikaan seksuaalisesti vetoa.Vaan kuinka ollakkaan kävi sitten kerran niin että kahdestaan iltaa istuessamme päädyimme punkkaan.Hän siinä aikansa ähelsi ja teki kyllä töitä,hoiti nuoleskelut ym.MUTTA itse en saanut mitään irti koko hommasta.Hän jälkeenpäin pahoitteli ettei suoritus häävi ollut,kiitos nautittujen juomien.Aikuisena ihmisenä ymmärrän sen oikein hyvin.Olen kuitenkin varma että hän ei ole vakipanoni selvinpäinkään.Sen jälkeen on jatkunut normaali tapaaminen muissa merkeissä.Vonkaaminenkin jatkuu,siis kuinka kerron hänelle että tää seksiosasto oli satunnainen hairahdus ja siihen jääkin? Helppohan se olisi sanoa täräyttää mutta en halua loukata häntä.Jatkossakin tulemme olemaan tekemisissä ja haluaisin että välimme olisivat sellaiset kuin ennen koko hemmetin hairahdusta.
Vonkamies
khyr
1307
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
valvoja eli jälkivarmistaja.