vaalit !

nivelrikko *

Heippa ehdokkaat!
Tänään oli erään puolueen liput korkealla,
ei enää pitkiä jonoja terveyskeskuksiin ,leikkauksiin ym.
Olen leikkausjonossa,mutta n.kaksisataa (200) on ennen minua.
Kyselen vaalien jälkeen miten hommat on hoidettu !
Mutta eihän he mitään luvannetkaan,minä vain kuvittelin. Sehän oli oli vain vaalijuliste*.
Terveisin Savotar #

5

231

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • he taittoivat

      indeksimme alaspäin

      ja käänsivät itse säästämämme eläkkeet virtaamaan valtion kassaan
      kaikkien maksamiemme verojen lisäksi.

      En löydä äänestettävää.
      Aion nukkua sikeästi huomenna.

      • 11 senttiä korkeat,

        aivan ohuet korot mustissa kengissään,
        etkös edes niihin ihastunna


      • muistelo

        Jo 80-luvulla oli jonot, niistä ei vain puhuttu mitään, ennenkuin yksi ihminen paljasti julkisuuteen jutun. Se julkaistiin iltasanomissa.

        Ihan heti ei asiasta tiedetty, mitä ajatella, koska lehdistö ei ollut tätä asiaa ennen käsitellyt, eikä poliitikot kaiketi olleet tippaakaan tietoisia.

        Mutta sossujen valta ei tilanteeseen tuonut muutosta. Yksityisin voimin alettiin purkaa jonoja. Silloin oli kallista, kun sydämen ohitusleikkaus maksoi 60 000 markkaa yksityissairaalassa. Leikkaamassa oli HYKSin kirurgi sielläkin. Miten hän ei tehnyt HYKSissä kaikkia jonoleikkauksia, vaan meni Mehiläiseen tekemään isommalla rahalla, sitä ei tiedä kukaan.

        Mutta jonotus jatkuu .... Tieto lisäsi vain tuskaa.


    • puolueiden mainospuheet.

      Nämä vaalit ovat kuitenkin kunnallisvaalit.
      Suurin osa kunnan rahoista menee tietysti lakisääteisiin menoihin, mutta loppujen rahojen käytöstä päättävät tavalliset kuntalaisten valitsemat tallaajat.

      On kai puolueilla sielläkin eroja, mutta tutkimusten mukaan eroja on yllättävän vähän, olipa sitten kunnan johdossa oikeisto- tai vasemmistoenemmistö.

      Porvarienemmistöisiä kuntia on muuten Suomessa paljon enemmän kuin sossuenemmistöisiä.

      Katsii kuitennii mennä äänestään se ku tekee kutaa mielelle.

      • säätyjen edustajia ?

        vaikkakin eri puolueiden nimikkeiden alla ?

        Joukosta taitaa uupua ainoastaan pappissäädyn edustajat ?


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1849
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      18
      1167
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      99
      1145
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      80
      997
    5. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      154
      879
    6. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      94
      874
    7. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      54
      771
    8. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      764
    9. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      56
      719
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      694
    Aihe