Itselläni on aiemmin ollut suht menevä elämä, mutta parhaat ystäväni ovat kaikki pariutuneet nyt, ja vetäytyneet kotioloihin tai miestensä ystävien/menojen pariin. Olen baarissakin viimeksi ollut pari kuukautta sitten, ja olo aivan kuin lyödyllä, kun ystävät eivät enää pidä edes yhteyttä. Nyt pitäisi kuitenkin nähdä. Kysymys kuuluukin, voitteko te mennä pitkien yksinäisyyskausien jälkeen pirteänä viettämään aikaa niiden ns. ystävienne kanssa, ja unohtaa kaiken? Itse en tiedä, mistä ammentaisin jaksamisen...
kysymys
????
6516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 6
Vanhimmat
Mitäpä tuota liikoja miettimään. Joko menet heidän kanssaan tai et mene. On kuitenkin kaiketi syytä yrittää löytää myös uusia ystäviä. Oikeastaan minunkin kaverini ovat sinkkuja. Monesti seurustelu etäännyttää kaveruussuhteita.
niin silti niitä yksinäisiä hetkiä ja kausia tulee. Minulla on sekä seurustelevia että sinkkuilevia kavereita ja silti tunnen itseni silloin tällöin niin yksinäiseksi. Tuntuu välillä, että saan itse pitää yhteyttä. Ärsyttävää. Jos en pitäisi heihin mitään yhteyttä, en tiedä kuinka pitkän yksinäisen jakson viettäisin. Mutta, tosiasia on se, että näin "aikuisiällä" meno hellittää, ja kaikilla on välillä omat menonsa.
Ja kannattaa etsiä uusia ystäviä. Olen itse tutustunut netin kautta pariin ihanaan ihmiseen. Jos et halua olla yksin, lähde liikkeelle, etsi uusi harrastus tai lähde johonkin uuteen mukaan. Pahinta on hautautua yksin kotiin..ja odottaa yhteydenottoa..
aina niin onnellisia ole, vaikka ehkä näyttääkin, että niillä on joku mies ja parisuhde-jeejee.
Ehkä siinä yhteydenpidossa juuri prakaa se, että kaikki masistelee silloin ja tällöin, eikä aina kehtaa vuodattaa muille, että voi hitsi, kun masistaa ja muuta.
Ehkä silloin ei tarvi jaksaa esittää pirteää, jos oikeesti uskaltaa sanoa ystävälle, miltä tuntuu ja mitä kuuluu. Että "mulla on nyt oikeesti tosi vaikeaa, anteeksi, jos sua häiritsee, mutta mä en oikein jaksa. Kelpaanko tällaisena?" Jos kelpaat, niin olet kyllä löytänyt aivan loistoystävän!
oli ihan normaali elämä, mutta 3-4vuotta sitten meni elämäni pilalle ja olen tällä hetkellä mielenterveystoimiston asiakas ja lääkkeitä oon syöny siit alusta asti.. mä olen yksinäinen ja sinkku, koska mulla ei oo enää kavereita.. ite kai niistä halusi eroon. mutta kumminkin nyt sitä kaipailisi omaa kultaa ja myöskin jonkinlaisia kavereita.. mutta se taitaa olla liikaa pyydetty.... ei muuta tällä kertaa...
Moikka
ei varmasti kiehdo ..... on ensimmäinen tunne. Ettehän tekään enää lähde ...
." te ette tiedä miltä tuntuu viettää yksinäistä elämää "
yms yms. Pidä kiinni ystävistä joita on jäljellä. taidanpa tietää tunteesi melko hyvin. Olinn itse tosi aktiivinen sompailemaan kaverikekkereita ja pitämään yhteyttä ystäviin.Tuntui ja tuntuu tosi pahalta kun surffailen netissä ja luen näitä palstoja joissa kohtalotovereita tuntuu olevan .. syystä tai toisesta yksin eläviä ja ilman parisuhdetta olevia. ystäväsuhteensa kadottaneita.
Mutta! Jos et lähde nyt ulos kavereittesi kanssa voi käydä niin että vuoden päästä tilaisuuksia ei enää ole ja lähteminenkin muutuu vähän vaikeammaksi.
Kun tapaat ne ystäväsi jotka eivät enää pidäkään yhteyttä toivomallasi tavalla olet silti toisten kanssa, ja sinulla tulee olemaan kiva ilta joka antaa voimia taas vähän eteenpäin....
Muuten koeta lähteä yksinkin ulos, leffaan, likkumaan, näyttelyihin ihan mitä tahansa, toisten ihmsten läheisyyskin saattaa helpottaa oloon ja kotiin on moni kuollut !
( uusi tunne mulle myös tämä yksinäisyys ja vasta oepttelen sietämään sitä, tapoja jolla sulkea se mielestäni, tapoja joiden avulla jaksan eläää... )
Kiitos asiallisista ja kannustavista viesteistä, lämmitti sydäntä. Päätin sitten mennä mukaan, ja mukava ilta oli, vaikka kaikki ehkä varpaillaan, koska olin etukäteen varoittanut tunteistani. Sinänsä ei ehkä olisi kannattanut kertoa heille, mutta toisaalta tietävätpähän nyt tilanteeni, ja ehkä joku tosiaan soittaa nyt välillä minullekin, ettei itse tarvitse aina olla aloitteen tekijänä... Hetken helpotus siis, vaikka tuskin mikään radikaalisti nyt muuttuu.
Totta puhutte siinä, että paljon on itsestä kiinni, jääkö "uhriksi" vai ei. Itse yritän nyt entistä kovemmin rimpuilla yksinäisyyttä vastaan, vaikka helppoa se ei ole... Ensin pitää voittaa kaikki "hylkäystunteet" ja koota ylpeytensä uudelleen.