jorma k nykänen / koditon Sateenkaari väki!!

1960 luvun puolivälin jälkeen lopetettiin Kymen Seta ry:n toiminta, ei ollut sopivaa kokoontumis paikkaa ja meiksi oli hurahtanut uskomaan,jotta Jumala on!!
Sateenkaari väen asunnottomuus kerhotilan kohdalla jatkuu vieläkin,kokoonutaan kapakeissa tullaan hutikkaan,eikä löydetäkkään kaveria,jolloin syvä yksinäisyys ja homottelun kohteena oleminen päätetään lopettaa,narun,pyssyn,puukon tai riittävän yliannostuksen avulla!!!

Mun aktivisti aikana,eräskin gay kaveri saunan lämmössä päätti erota tästä kylmästä maailmasta narun avustuksella,eiköhän tuossa ole tulevalle valtuustolle "elämän kysymys",hankkia Sateenkaaren päähän vaikkapa pienikin tila,jotta porukkat veronmaksajina pysyisivät hengissä,eikä pokkatalon kustannuksella tuhkattavina!!??

jorma k nykänen
sit.vas. 139
alahovi
8486
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Marmatetaan vaalipuheissa asunnottomista suurta sääliä tuntien,vaan annas olla,valtuuston paikkajakojen jälkeen unohdetaan kauniit lupaukset!!

Minua henkilökohtaisesti närkästyttää kaupunkimme asuntopolitiikka jossa ei voida esimerkiksi kodittomalle Sateenkaari kansalle tilapalvelun kautta tarjota halpoja kerho tiloja ja vuokra asuntoja,kaapissa asumisen sijaan joka todellakin toivottomuuden myötä aika usein alkoholisoiduttaa ihmisen!!

Kodittomien kodittomuuden syitä pohdiskellaan kaikenmoisissa seminaareissa,kuuntelematta henkilöä josta nuijan kopautuksella päätetään!!

Äänestä
  • Useamman tuhotun asunnon kokemuksella en taatusti enää ota taloihini asumaan yhtään sosiaalitapausta.
    Ikinä

    Äänestä

  • Kun maksaa vuokrat ajallaan ei häiriköi humalassa tai huumeissa kyllä jokaiselle asuntoa tarvitsevalle se myös löytyy. Jos ei kykene asumaan vapailla asuntomarkkinoilla esimerkiksi juopottelun takia on sitten mahdollisuus mennä A. klinikan hoitokotiin tai tukiasuntoon. Nämä Kotkan asunnottomat on pääasiassa näitä alkoholisoituneita joilla on ollut montakin asuntoa, mutta kun sen viinan voima on niin kova,että rahat menevät kurkusta alas niin minkäs sille sitten voi. Jos joku on vailla asuntoa jonkun todellisen syyn siis ei itse aiheuttaman takia olisi mukava jos kirjoittaisit oman kokemuksesi? Eikö näillä sukupuolisesti poikkeavilla ole edes jollakin omaa kotia jonne perustaa kotiryhmän? Niinhän monet uskonlahkotkin kokoontuvat, eihän se vaadi kuin vähän suvaitsevaisuutta.

    Äänestä

  • karhuvuorelainen kirjoitti:

    Kun maksaa vuokrat ajallaan ei häiriköi humalassa tai huumeissa kyllä jokaiselle asuntoa tarvitsevalle se myös löytyy. Jos ei kykene asumaan vapailla asuntomarkkinoilla esimerkiksi juopottelun takia on sitten mahdollisuus mennä A. klinikan hoitokotiin tai tukiasuntoon. Nämä Kotkan asunnottomat on pääasiassa näitä alkoholisoituneita joilla on ollut montakin asuntoa, mutta kun sen viinan voima on niin kova,että rahat menevät kurkusta alas niin minkäs sille sitten voi. Jos joku on vailla asuntoa jonkun todellisen syyn siis ei itse aiheuttaman takia olisi mukava jos kirjoittaisit oman kokemuksesi? Eikö näillä sukupuolisesti poikkeavilla ole edes jollakin omaa kotia jonne perustaa kotiryhmän? Niinhän monet uskonlahkotkin kokoontuvat, eihän se vaadi kuin vähän suvaitsevaisuutta.

    Ihka oikein kirjoitit,vaan on heitäkin monta jotka haluaiskin pois kierteestä uudenlaiseen jopa työssä käyvään elämään (jos olis töitä)!!

    Mutta,mutta,se menneisyyshän ei katoakkaan muiden mielestä,Luojakin antaa anteeksi helpoimmin kuin suvaitsevaisemattomat kanssa kulkijat,lahkoineen päivineen!!

    Suvaitsevaisuus ja lähimmäisen jeesaamis haluinen rakkaus puuttuu,oikeessa olet!!


    jorma k nykänen
    sit.vas. 139
    alahovi

    Äänestä

  • jori p kirjoitti:

    Ihka oikein kirjoitit,vaan on heitäkin monta jotka haluaiskin pois kierteestä uudenlaiseen jopa työssä käyvään elämään (jos olis töitä)!!

    Mutta,mutta,se menneisyyshän ei katoakkaan muiden mielestä,Luojakin antaa anteeksi helpoimmin kuin suvaitsevaisemattomat kanssa kulkijat,lahkoineen päivineen!!

    Suvaitsevaisuus ja lähimmäisen jeesaamis haluinen rakkaus puuttuu,oikeessa olet!!


    jorma k nykänen
    sit.vas. 139
    alahovi

    Se menee minun mielestäni siinä järjestyksessä, että ensin pitää haluta pois kierteestä ja myös päästä ja pääsee jos todella haluaa, sitten kyllä asunto löytyy. Ikävä kyllä ammattitaidottomille kuin myös ammattitaitoisille ei ole tarjolla kun pätkätyötä, joka ei palkan pienuuden takia oikein kiinnosta. Joo kyllä ihmisten muisti on muiden edesottamusten suhteen hyvä, omasta elämästä muistetaan vain ne parhaat pätkät. Ehdotankin ,että menemme tahoillamme äänestämään Alberttia siinä on mies joka on kauan jaksanut pyrkiä valtuustoon eikä ole päässyt. Miehellä on kokemusta heikompiosaisena elämisestä ja varmaan ymmärrystä mitä on elää köyhänä, näin ollen myös pitää meidän puolta. Ollaan suvaitsevaisia ja lähimmäisenrakkaita ja eikun Albert Liukkonen valtuustoon! Tuskin sinäkään jori.p itseäsi äänestät koska se olisi itserakkautta?

    Äänestä

Alkais olemaan aika jo kypsymässä,jotta kirkoissakin puhutaan Homoista ihmisinä,eikä vain suurina syntisinä: pelastuskelpoisina!!!

Mielen ja tottumusten muutos ei tapahdu hetkessä,mullakin on vielä homma kesken 15 vuoden uskossa olon kokemuksesta huolimatta!!

Sinä päivänä kun seurkunnissa hyväksytään Homo tai Lesbo viereen istumaan ja opitaan Jeesuksen opetus- rakasta lähimmäistä,kuin itteäsi-saattaa alkaa se suuri herätys,jota julistetaan kurkku suorana,tekemättä parannusta omasta asenteesta!!

Ei muuta kuin Homot ja Lesbot kipin kapin kirkkoihih testaamaan pappien suvaitsevaisuus!!!

Äänestä

Missäs Jorma K Nykänen vaikuttaa nykyään? Hieno mies jo oli aikanaan edistämässä. Kotkan homokulttuirin näkyvyyttä ja hoito homojen asioita kuntoon.

Äänestä

Missä Jorma vaikuttaa nykyään?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


jori p kirjoitti:

1960 luvun puolivälin jälkeen lopetettiin Kymen Seta ry:n toiminta, ei ollut sopivaa kokoontumis paikkaa ja meiksi oli hurahtanut uskomaan,jotta Jumala on!!
Sateenkaari väen asunnottomuus kerhotilan kohdalla jatkuu vieläkin,kokoonutaan kapakeissa tullaan hutikkaan,eikä löydetäkkään kaveria,jolloin syvä yksinäisyys ja homottelun kohteena oleminen päätetään lopettaa,narun,pyssyn,puukon tai riittävän yliannostuksen avulla!!!

Mun aktivisti aikana,eräskin gay kaveri saunan lämmössä päätti erota tästä kylmästä maailmasta narun avustuksella,eiköhän tuossa ole tulevalle valtuustolle "elämän kysymys",hankkia Sateenkaaren päähän vaikkapa pienikin tila,jotta porukkat veronmaksajina pysyisivät hengissä,eikä pokkatalon kustannuksella tuhkattavina!!??

jorma k nykänen
sit.vas. 139
alahovi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu