Miten tämän aloittaisikaan, puhua tarvisi, mutta kenelle, no ehkä tänne. Asun ulkomailla mieheni ammatin takia, ollaan oltu jo useampi vuosi, kohta lähenee jo kymmenen täyteen kun vielä jatkon laskee mukaan. Olen ollut tämän ajan lähes kokonaan kotona ja sosiaaliset suhteet ovat jääneet aika pieniksi. Tällä hetkellä meitä on neljä. Mies on aamupäivät harjoituksissaan ja 2-3 iltaa viikosta peleissä, käytännössä koti, siivous ja lasten hoito jäävät minulle, vapa-aikaa en juuri saa. Nyt on tullut vaihe, että henkinen hyvinvointini on todella huonossa jamassa, en jaksaisi uutta päivää, kärsin unettomuudesta. Mieheni arvostus ja kiinnostus minua kohtaan ovat mielestäni kaverisuhteen tasolla. Hänelle tilanne on täydellinen, hyvä työpaikka ja arvostettu henkilö työssään. Kun sanon etten jaksaisi saan vaan vihaisen katseen hänen kasvoilleen, viimeaikoina on tullut tunne, että hän pitää minua täysin tyhmänä, kouluttamattomana ihmisenä jonka tehtävä on hoitaa koti ja ruokaa jääkaappiin. Itse olen luopunut omista haaveistani hänen uransa takia, vuodesta toiseen olen haaveillut omasta ammatistani ja tunteesta, että minua arvostettaisiin ammatissani, mutta mitä kauemmin olen ollut kotona sitä kauemmaksi haaveen toteuttaminen tuntuu jäävän. Ikääkin on jo kertynyt ja kahden pienen lapsen äitinä opiskeluhaaveet ovat jäämässä, lasten hoito kun täällä ei ole niin yksinkertaista kuin kotona Suomessa. Äidit ovat kotona pääasiassa. Minulle sanotaan toistamiseen, etten saa tilanteestani valittaa, talous on turvallisella pohjalla ja meillä on täällä asiat niin hyvin. Tuntuu,ettei minulle ole ymmärtävää persoonaa, olisi kiva kuulla onko täällä kohtalotovereita ja miten olette jaksaneet, vaihtoehtona minulla ei ole muuta kuin jaksaa ja kaikkein eniten haluan sitä lasteni puolesta, he ovat minulle niin rakkaita ja joutuvat välillä kärsimään vointini vuoksi, kiitos ajastasi jos jaksoit lukea tunteitani, minulle teki hyvää kirjoittaa niistä
kun en vaan jaksaisi enää
urheilijan vaimo
5335
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Voitko tulla Suomeen lasten kanssa muutamaksi viikoksi?
Eri paikassa nukkuminenkin vaikuttaa ajatuksiin selventävästi.
Onko sukulaisia Suomessa? Varmaan on, niin eikun tänne hetkeksi, niin taas osaa/ jaksaa pyörittää arkea ja olla tyytyväinen OMAAN KOTIIN!!
Kyllä IHMINEN tarvitsee välillä tuuletusta.
Jos ei hyvää sukulaispaikkaa, niin suomessa on hyviä KYLPYLÖITÄ, johon voi sitten vanhoja ystäviä kutsua käymään ja itsekin satunnaisesti vierailla jossain. Ja jos on ongelmia, niin suomessa ottaa yhteyttä johonkin hoitavaan tahoon?
MUTTA NYT ON KYLLÄ HOIDETTAVA ITSEÄ!
Kun rahallisestikkin tuntuu asiat olevan KUNNOSSA.
Sen jälkeen pitää olla jokin kodin ulkopuolinen tekijä/ harrastus, vaikka ITSENSÄ opiskelu.
Pitää realisoida tavoitteensa ja odotuksensa keskustelemalla niistä muiden kanssa.
Pitää oppia hyväksymään omat tavoitteet.
Avioliitto ja perhe KANNATTAA hoitaa kuntoon ja säilyttää ! !
...viikossa, jotta pääsisit tekemään ihan mitä haluaisit. On se sitten vaikka lenkille, kahville, elokuviin, punttisalille tai aloita vaikka haaveilemasi ammatin iltaopiskelu/nettiopiskelu jos mahdollista.
Tiedätkö, että palat pian loppuun. Henkisesti. Miellyttämisen halusi on ilmeisesti suuri tai sitten haluat vain pitää kulissit pystyssä??? Eihän miehesikään kysyle sinulta lupia tekemisilleen tai ammatilleen vaan menee ja tekee sitä missä on hyvä.
Lapsista kannat liian suurta huolta, lapset sopeutuvat aina tilanteisiin. Asiat ovat vain järjestelykysymyksiä niin käytännössä kuin mielessäsikin. Suhteenne saisi varmasti uutta potkua, kun saisit myös sisältöä elämääsi muuta kautta kuin kotoa.
Olen ollut samantapaisessa tilanteessa ulkomailla. Kun alkoi tuntua siltä, että seinät kaatuvat päälle, lähdin kartoittamaan, millaisia iltaopiskelumahdollisuuksia minulla olisi. Löysin useammankin opinahjon ja valitsin niistä sopivimman. Noista opinnoista oli hyötyä myöhemmin työelämässä. Kun poikamme oli pari vuotta vanha, aloitin osapäivätyön. Minulle se oli tärkeä henkireikä, mutta olisin varmaan pärjännyt ilman sitäkin. Omaa aikaa otin siis opiskeluun ja liikuntaan. Nämä tunnit olivat yleensä sellaiseen aikaan, jolloin mieheni ei ollut töissä. Ja jos oli, niin hankin sitten meille hoitajan.
Tsemppiä sinulle "sinne jonnekin".
Nyt vaadi itsellesi opiskelu mahdollisuutta.
kieltäydy ajattelemasta että et voi enää tehdä sitä.