APUA!

Eli on yksi nuori mies, jonka olen tavannut pari kertaa ystäväni ja hänen ystävänsä kanssa. He ovat pyytäneet minua ja ystävääni ulos monta kertaa, mutta ikinä kukaan meistä ei ole mitenkään selventänyt että "kuka olisi kenenkin kanssa tai kuka tykkää kenestäkin". Aina kun ovat pyytäneet ulos ovat lähettäneet viestiä tai soittaneet jommalle kummalle ja kysyneet jos te haluasitte lähteä johonkin. Tänään sitten kävi niin että toinen miehistä, jonka luulin pitävän enemmän ystävästäni kysyi haluaisinko lähteä ulos tai kävelylle? Minusta vaan jotenkin tuntuu että hän kysyy minulta koska ystäväni ei ole kiinnostunut hänestä. Hän ei ole suoraan sanonut, mutta kun he puhuvat ystäväni ei kuuntele hänät kiiinnostuneena tms. Ajattelenko vaan omiani vai mitä? En tiedä menisinkö, pidän kyllä hänestä ja meillä on samoja intressejä, hänen kaveristaankin pidän kovasti, mutta ehkä vain ulkonäöllisesti. Apua siis tarvitsen!
1622
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

että tuo on vain vainoharhaisuutta. Minulla ainakin on usein käynyt niin, että mies jonka luulin oleen kiinnostunut kaveristani onkin pyytänyt minua ulos. Tosin olen näissä suhdeasioissa aikamoinen pessimisti, joten ajattelen aina pahinta, kuten juuri sitä, että olen se kakkosvaihtoehto. Mutta eihän sitä koskaan tiedä, ehkä tuokin miekkonen on ollut ensin kiinnostunut kaveristasi, mutta huomannut, että sinä olet sittenkin teistä kahdesta juuri se hänelle sopiva :) kannattaa mennä ulos hänen kanssaan, ties vaikka siitä kehkeytyisi vuosisadan rakkaustarina!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ihastunutkohanehkä kirjoitti:

Eli on yksi nuori mies, jonka olen tavannut pari kertaa ystäväni ja hänen ystävänsä kanssa. He ovat pyytäneet minua ja ystävääni ulos monta kertaa, mutta ikinä kukaan meistä ei ole mitenkään selventänyt että "kuka olisi kenenkin kanssa tai kuka tykkää kenestäkin". Aina kun ovat pyytäneet ulos ovat lähettäneet viestiä tai soittaneet jommalle kummalle ja kysyneet jos te haluasitte lähteä johonkin. Tänään sitten kävi niin että toinen miehistä, jonka luulin pitävän enemmän ystävästäni kysyi haluaisinko lähteä ulos tai kävelylle? Minusta vaan jotenkin tuntuu että hän kysyy minulta koska ystäväni ei ole kiinnostunut hänestä. Hän ei ole suoraan sanonut, mutta kun he puhuvat ystäväni ei kuuntele hänät kiiinnostuneena tms. Ajattelenko vaan omiani vai mitä? En tiedä menisinkö, pidän kyllä hänestä ja meillä on samoja intressejä, hänen kaveristaankin pidän kovasti, mutta ehkä vain ulkonäöllisesti. Apua siis tarvitsen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu