Kertavaipat ympäristöystvällisempiä tutkimuksen mukaan

miisuliini

Luimpa tuossa juuri meilenkiintoista tutkimusta briteistä joka oli yritetty pimittää jostakin kumman syystä. Siinä selvisi se ettei kestovaipat okekaan niin ekologisia kuin väitetään vaan niiden luontoon jättämä jälki on isompi kuin kertavaippojen. Itsekin yritin kestovaipoilla vähän aikaa mutta sitten tuli järki peliin kun alkoi laskemaan sitä pesurallia ja itsekin ajattelin että tämä ei voi olla mitenkään ympäristöystävällistä. Tutkimuksen mukaan kestovaipat on ympäristöystävällisempiä ainoastaan jos ne pestään alle 60 asteessa ja kuivatetaan aina ulkoilmassa auringossa (vähän mahdotonta...)Muuten niiden energiankulutus menee kertavaippojen ohi. Eli hyvällä omalla tunnolla voivat jatkaa myös kertavaippailijat. Fiksumpaa opettaa lapsi aikaisin potalle jos aikoo tehdä ekoteon. Minullakin tyttö on 9 kuukauden iästä lähtien käynyt potalla ja nyt jo kaikki isommat asiat saadaan sinne ja vaippoja ei 13 kuukautisella kulu montakaan päivässä.

13

1180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tutkimus kyseessä?

      Tai mistä luit? Itse en ainakaan ole kuullut.

      • kuullakaan

        Kunhan vain uskot ja lakkaat sen älyttömän energiaa kuluttavan pesu/kuivatusrallin.
        Tuntuu aivan älyttömälle että taannutaan sellaisista edusista jotka on saatu.
        Kertakäyttövaippojen tuoma kätevyys ja hygienia.
        Kestovaippapellet haluaa retroilla ja pestä varmaan kuukautis rättinsäkin. Misket siis laita kuuakautis suojaksi flanelli kangaslaskosta kuten oli isoäidilläsi teininä. Niitä sitten keiteltiin ja ne roikkui pyykkinarulla ja niitä ihailtiin.
        Ihmettelen kauheasti että miksi vain lasten vaippa-asioissa on tällaista taantumaa henkilökohtaisen hygienian sektorilla.
        Toki olen sitäkin mieltä että turhan usein vaihdtaan alushousuja kun on tullut hyvä pylly-hygienia, nythän ne mainostaa yhden palan paskapaperiakin.
        No kestovaippaperheessä ei vessassa olekaan paperia, ainakaan kaupasta ostettua siellä on sanomalehteä...ai niin ei niille hörhöille tule nykyään sanomalehteäkään kun lehden voi lukea netistä. HUH HUH kun menee vaikeeksi, mikä tässä nyt on enää hyvää ja mikä pahaa.
        Apuaaaaaa.


      • tulihan se sieltä
        kuullakaan kirjoitti:

        Kunhan vain uskot ja lakkaat sen älyttömän energiaa kuluttavan pesu/kuivatusrallin.
        Tuntuu aivan älyttömälle että taannutaan sellaisista edusista jotka on saatu.
        Kertakäyttövaippojen tuoma kätevyys ja hygienia.
        Kestovaippapellet haluaa retroilla ja pestä varmaan kuukautis rättinsäkin. Misket siis laita kuuakautis suojaksi flanelli kangaslaskosta kuten oli isoäidilläsi teininä. Niitä sitten keiteltiin ja ne roikkui pyykkinarulla ja niitä ihailtiin.
        Ihmettelen kauheasti että miksi vain lasten vaippa-asioissa on tällaista taantumaa henkilökohtaisen hygienian sektorilla.
        Toki olen sitäkin mieltä että turhan usein vaihdtaan alushousuja kun on tullut hyvä pylly-hygienia, nythän ne mainostaa yhden palan paskapaperiakin.
        No kestovaippaperheessä ei vessassa olekaan paperia, ainakaan kaupasta ostettua siellä on sanomalehteä...ai niin ei niille hörhöille tule nykyään sanomalehteäkään kun lehden voi lukea netistä. HUH HUH kun menee vaikeeksi, mikä tässä nyt on enää hyvää ja mikä pahaa.
        Apuaaaaaa.

        että tällainen "tutkimus" taas kerran. Ei sulla mitään tutkimuksia ole, kunhan oot just pentu keksiny kuinka tietokonetta käytetään. Tosi hauskaa, mutta sun nukkumaanmenoaika alkaa olla käsillä. Surkea jopa provoksi.

        Sun mielenterveydestä en edes ala puhumaan, se lienee jokaiselle selviö.


    • tällainen

      tutkimus on voitu jossakin julkaista, en kiistä.
      Rahoittajana takuulla joku kertakäyttövaippojen valmistaja =)

      Tutkimustulokset on NIIIIN helppo rukata itselleen edulliseen suuntaan.

      • hyvä logiikka

        Ja entäs jos julkaistaan tutkimus kestovaippojen ympäristöystävällisyydestä? Nieletkö sen sitten mukisematta?

        Ihan samaa mieltä kuin aloittaja.

        Tuskinpa minkään kertakäyttövaippafirman tarvitsee tuollaisia tutkimuksia rahoittaa, suurin osa ihmisistä sentään osaa ajatella järjellään eikä ole höyrähtänyt paskavaippojen pesemiseen.


      • vaan oikeellisuudella
        hyvä logiikka kirjoitti:

        Ja entäs jos julkaistaan tutkimus kestovaippojen ympäristöystävällisyydestä? Nieletkö sen sitten mukisematta?

        Ihan samaa mieltä kuin aloittaja.

        Tuskinpa minkään kertakäyttövaippafirman tarvitsee tuollaisia tutkimuksia rahoittaa, suurin osa ihmisistä sentään osaa ajatella järjellään eikä ole höyrähtänyt paskavaippojen pesemiseen.

        on monia näkemyksiäni tukevia tutkimuksia, joita en kuitenkaan sinällään niele. Kuten on tutkimuksia, joiden aiheesta olen ollut eri mieltä mutta tulokset perusteluineen kuultuani osannut miettiä myös toiselta kantilta ja jopa muuttanut kantaani. Ja kaikkea siltä väliltä. Vakuuttelu sellaisen tutkimuksen olemassaolosta, jonka mukaan kestovaippojen pesu olisi epäekologisempaa kuin kertakäyttöisen, muovisen (öljypohjainen materiaali) ja ulosteisen (hiilidioksidi, metaani) vaipan heittäminen kaatopaikalle (monta kappaletta vuorokaudessa) ei sitävastoin kuulu mihinkään noista, sillä mitään tutkimusta tai tutkimuksesta kertovaa lähdettä ei ole edes vaivauduttu antamaan.

        Eikö tuollaiseen tuoreeseen(?), uutisarvoiseen tutkimukseen tosiaan löydy AINUTTAKAAN netti/lehtiartikkelia jossa mainittaisiin lähdeviite? Just joo. Että jos vertailtaisiin eri tutkimustuloksia sitten kun annetaan jotain vertailtavaa.

        Niin, toiset höyrähtää paskavaippojen pesuun ja toiset tuntuu kovasti viihtyvän roskakatoksen aromien keskellä. Kuulun mielelläni ensinmainittuihin :)


      • kestovaippa pelle

        Yleensä tollaset tutkimukset on juuri niiltä lähtöisin jotka hyötyvät tietyn asian kulutuksesa. Ilmastonmuutoksen vastaisiakin tutkimuksia julkaistiin aikanaan ja julkaisijana olivat suuret hiilidioksipäästöje tehtaat tai esim. öljy-yhtiöt, mutta nykyään nekin jo on julkisesti toista mieltä ja kehittävät tuotteitaan ympäristöystävällisemmiksi!


    • ydinvoimaa lisää

      ...hommatkaa pata ja puita! Siinä sitten vettä keittämään ja vaippoja pesemään.

    • Suomessa...

      Tuo brittitutkimus taitaa olla se puutteistaan ja Suomen oloihin soveltumattomuudestaan kuuluisa. Briteissä pesukoneiden energiankulutus on hiukan eri luokkaa, kuin täällä meillä. Ne kuluttavat paljon enemmän energiaa. Tietääkseni tuossa tutkimuksessa myös vaippoja pestiin päivittäin - useimmitenhan kestovaippailijat pesevät pyykkiä joka toinen tai kolmas päivä. Kuivaurummun käyttö on tottakai energiaa tuhlaavaa, ja briteissä sen käyttö on monta kertaa yleisempää, kuin täällä. Tietääkseni suomessa suurin osa kuivattaa vaippansa ihan narulla - ei niiden vaippojen auringossa tarvitse kuivua suinkaan, kyllä ne ihan sisälläkin kuivuvat.

      Oliko tämä tutkimus se, jossa ei otettu huomioon kertavaippojen ympäristökuormitusta niiden päädyttyä kaatopaikalle? Melkoinen kardinaalivirhe kertisvaippojen kohdalla nimittäin, jos näin oli.

      Ulkomaalaisissa tutkimuksissa kestovaippojen ympäristökuormitusta kasvattaa myös se, että niissä usein käytetään epäekologisia pesuaineita ja huuhteluaineita ja mahdollisesti vielä hervoton määrä. Myöskin tavallisesti jätetään huomioimatta vaipan koko käyttöikä - monestihan Suomessa käytetyt vaipat joko myydään eteenpäin tai sitten ne jäävät perheen seuraavalle lapselle.

      Kestovaippojen ja kertavaippojen ympäristökuormitusta on tutkittu useasti ja hiljattain täällä Suomessakin erittäin hyvin. Edelleen niiden mukaan kestovaippa tulee ekologisemmaksi.

    • äippä-81

      Kertakäyttövaipoissa käytetään mm. superabsorbenttejä jotka on tampponeista kielletty 1985. Lisäksi ne sisältävät myös muita myrkkyjä jotka saattavat aiheuttaa myös lapsettomuutta ym. Jos olisin itse tämän ajoissa tiennyt en lapselleni olisi laittanut yhtäkään kertakäyttövaippaa ikinä! Valmistajat hyssyttelevät asiaa sillä,että myrkyt eivät muka pääse kosketuksiin lapsen iholle.. Niinpä niin ja hengityselimiinkin ne päätyvät!

      • Ekan kirjoittaja

        http://www.dailymail.co.uk/health/article-349236/Reusable-nappies-just-bad-disposables.html

        Jostain muusta brittilehdestä luin sen laajempana mutta en nyt muista mistä. Tässä kuitenin todistetta niille jotka eivät usko...


      • jep jep

    • metta

      Siihen, miten ympäristöystävällinen kestovaippa on voit vaikuttaa itse hyvin paljon:

      1) Pesemällä aina täysiä koneellisia (Kestovaipan kanssa voi pestä muutakin pyykkiä, esim. vauvan vaatteita, petivaatteita, mitä vain mikä pestää sen 60 asteen pesun).

      2) Käyttämällä ympäristöystävällistä pesuainetta (ja varmasti iso osa kestoilijoista näin tekeekin)

      3) Kuivata pyykki narulla eikä rummussa!

      4) osta kotimaista. Kuljetuskustannukset niin kerta- kuin kestovaipoissa vaikuttavat!

      Ja ottaen huomioo sen seikan, että kestopeppu yleensä oppii kuivaksi myös aikaisemmin kuin kertakäyttöisen vaipan käyttäjä.

      Itse en ole tuohon kyseiseen tutkimukseen tarkemmin tutustunut, mutta kuten laittamassasi linkin jutussa jo todetaan, että tulokset eivät ole täysin luotettavat. Monissa vaippatutkimuksissa on jäänyt joku tärkeä asia huomioimatta, tai esim. yhden kestovaipan käyttökerroiksi on laskettu vain n. 50 käyttökertaa, vaikka todellisuudessahan käyttökertoja tulee moninkertainen määrä yhdelle vaipalle. Myös vaippojen pesulämpötila (esim. osassa tutkimuksissa kestovaippojen pesulämpötilana näkee 90 astetta, vaikka 60 riittää) vaikuttaa tutkimustuloksiin.

      Tässä näin pikainen vastaus.

      Ja sanottakoon vielä, että se pyykkirumba ei todellakaan ole pahaa, siinä sivussa ne pesee kuin muutakin pyykkiä.

      nimim. reilu vuosi täysikestoilua takana

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      68
      3362
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1194
    3. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      22
      974
    4. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      970
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      810
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      744
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      34
      725
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      45
      709
    9. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      29
      663
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      647
    Aihe