Eli löysin kesällä pienen patin kaulan ja leuan "liitoskohdasta". Sen sijainti on aatamin omenasta jonkin matkaa ylöspäin. Se on kasvanut parin kuukauden aikana noin etusormenpään kokoisesta peukalonpään kokoiseksi, tiedä sitten kuinka paljon sisäpuolelta. Lääkärille sain ajan ensi viikolle, mutta tekeeköhän terveyskeskuslääkäri sille mitään. Lääkäri antaa varmaan jonkun lähetteen erikoislääkärille, ja sit taas ootellaan jouluun ennenkuin päästään hänen vastaanotolleen ja tämä odottaminen on kaikkein ärsyttävintä ku luulot pyörii vaan jostain vakavasta syövästä. Olen vasta 17-vuotias, ja mummollani ja tädilläni on ollut rintasyöpä.
Itse patti ei ole mielestäni mikään röpelöinen, vaan soikea. Patti oli kuitenkin yhtenä iltana hieman arka sitä painellessa, mutta muuten ei yhtään kipeä. Mitään kuumeilua ei ole ollut, mutta tinnitusta esiintyy välillä tosin kestoltaan noin 10 sekunnin mittaisina pätkinä ja sit se vaan häviää. Aamusin kutisen, mutta johtuu varmaan siitä, että hikoilen öisin. Päätänikään ei ole juuri särkenyt.
Osaisko, joku kertoo tai antaa hyviä neuvoja etukäteen, että saisi mielenrauhan? Kiitoksia todella paljon vastauksistanne!

Vastaukset 1
Vanhimmat
En ihan varma, mut voiskohan se olla kilpirauhanen?
Muistaakseni se suurenee, jos on kilpirauhasen liikatoiminta. Ja siihen kuului just hikoilua yms. Siihen on hyvät lääkkeet, jos sulla sellainen todetaan.
MUt hyvä, et menet sinne tohtorille. Syöpä se tuskin on.