Vielä kerran

Syntymäpäivälahjaksi ollaan hankkimassa linkin kuvan kaltaista hydraulihalkaisijaa tuttavalle.

Hinta 250 euron paikkeilla, lisäksi hankittava jalka ja ristikkoterä.

http://www.puuilo.fi/cat/product_details.php?p=878

Nuo ei kovin hintavilta vaikuta, pikemminkin halpoja... tiiä sitten.

Onko laitteet kuin hepposia, onko niistä vuosiksi kotitarvepuuhastelijalle hyötyä.
Mihin seikkoihin tulis kiinnittää huomiota, onko laitteet hitaita.
Jaksaako 5 tonnin kone puristaa ristikkoterällä puun neljäksi.

Tuollaistakin ajattelin, kun päivän painelee niitä tiukkoja käynnistysnappuloita, saako tuosta käteen lihasrampin.
2697
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kunnon jalat/pöydän se kaipaa, sopivalle korkeudelle.
Metrisiä halkoja jos tahtoo pilkkoa, ei onnistu!
Joku voi kokea hitaaksi, mutta ainakin pilkkominen kevyempää on kuin kirveella.
Ja kyllä siinä voimaa on halkomaan halkaisijaltaan isompikin puu.
Tosin tuo halkaisukiila on sen verran matala, että joskus iso puu saattaa jumittua, jolloin sitä joutuu pyörittelemään ja halkaisemaan useammasta kohdasta, mutta ei isokaan ongelma.
Sitten siinä on kaksi käyttökahvaa (turvatekijä), mutta niitä voi painaa yhdellä kädellä samanaikaisesti, kun ottaa suojapellin pois.
Eikä laita sitä vapaaksi jäävää kättä sen halon kanssa terän eteen.

Mutta miten sinä aiot ristikkoterän tuohon saada?

Äänestä
  • Ristikkoterä on yleismalli, eli lisävaruste ja se asennetaan jo olemassaolevan päälle, takasivusta ruuvilla kiinnittäen.
    En muista hintaa..

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pilkekone kirjoitti:

Syntymäpäivälahjaksi ollaan hankkimassa linkin kuvan kaltaista hydraulihalkaisijaa tuttavalle.

Hinta 250 euron paikkeilla, lisäksi hankittava jalka ja ristikkoterä.

http://www.puuilo.fi/cat/product_details.php?p=878

Nuo ei kovin hintavilta vaikuta, pikemminkin halpoja... tiiä sitten.

Onko laitteet kuin hepposia, onko niistä vuosiksi kotitarvepuuhastelijalle hyötyä.
Mihin seikkoihin tulis kiinnittää huomiota, onko laitteet hitaita.
Jaksaako 5 tonnin kone puristaa ristikkoterällä puun neljäksi.

Tuollaistakin ajattelin, kun päivän painelee niitä tiukkoja käynnistysnappuloita, saako tuosta käteen lihasrampin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu