Apua. 3 kk ikäinen lapparipoika söisi vaikka miten paljon... sanokaapas te jotka asiasta tiedätte eniten, että onko liian vähän jos annan turvotettuja pentunappuloita vajaa 3 dl 4 kertaa päivässä ja heitän siinä seassa piimää ja raejjuustoa. meneekö ihan metsään :(?
Paljonko antaisitte sitten 5 kk ja 7 kk ikäisenä pennulle evästä?
Kiva jos saan asiallisia vastauksia.
Paljonko pennulle ruokaa?
2
935
Vastaukset
- saaneet
Itse en ole ruokaa koskaan antanut mitan mukaan kasvaville pennuille, eli ovat saaneet sellaisen annoksen, kun ovat jaksaneet syödä. Jos ruoka on mennyt vauhdikkaasti kaikki, seuraavalla ruokintakerralla on saanut hieman isomman annoksen. Mutta tuo määrä minkä annat vaikuttaa ihan hyvälle oletuksella, että on kyse jostain eläinkaupasta ostetusta kuivamuonasta. Lisäksi voisi antaa raakaa jauhelihaa, aluksi pieninä määrinä, jos pentu siitä pitää. Toiset pitävät kypsytetystä, toiset mielivät raakaa. Myös porkkanaa voi lisätä ruokaan hienoksi raastettuna.
- jssa
enpä tiedä, kuulostaa vähän isolta määrältä jos neljä kertaa annat, meillä siirryttiin melko aikaisin ensin kolmen kerran ruokintaan, sitten kahden myöhemmin.
kannattaa seurata koiran syödessä sen mahaa, se ei saa muutta jalkapallon näköiseksi!!! meilläkin pentu söi niin paljon kuin vaan sai kuppiinsa.
ruuan annostelussa kannattaa katsoa vähän pussin ohjeistusta, kuinka paljon koira kuluttaa, ja kannattaa myös tunnustella kylkiä, jos ei kylkiluut tunnu, liian paljon ruokaa, jos ne törröttää niin ruokamäärää kannattaa nostaa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2454402Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1232859Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412612Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?861585Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161508- 491229
- 851164
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En1921030- 45996
- 59993