Kun tuo rokotuskeskustelu tuntuu käyvän kuumana
ja vinkkinä on aina :
"Vältä pennun kosketuksia tuntemattomien koirien
kanssa.."
Niin kertokaapa, miten pystytte näkemään mikä
koira KANTAA mahdollisesti vaikka penikkatautia
ja mikä koira taas ei?
Aika fakiiri pitää olla.
ja vinkkinä on aina :
"Vältä pennun kosketuksia tuntemattomien koirien
kanssa.."
Niin kertokaapa, miten pystytte näkemään mikä
koira KANTAA mahdollisesti vaikka penikkatautia
ja mikä koira taas ei?
Aika fakiiri pitää olla.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Ei sitä tosiaan voi tietää, mikä koira voi kantaa
pöpöjä, kun on nuuskaissut sairaan koiran kakkaa
tai leikkinyt jonkun koiran kanssa, jonka
tuttavapiirissä on sairas koira. Kyse on ainakin
itselläni siitä, että hyväksyn tietyt riskit
elämään kuuluviksi enkä ole kovin hysteerinen
pennun suojelemisen kanssa. Toki, jos liikkeellä
on epidemia, en pentua päästäisi tapailemaan
muita, mutta onneksi ei ole silloin ollut kun oma
koira oli pentu. Tiesin täysin mahdolliseksi,
joskin epätodennäköiseksi sen, että koira saattaa
sairastua ja pahassa tapauksessa jopa kuolla, kun
saa vapaasti tapailla muita koiria ennen
rokotuksia. En vain ymmärrä näitä nykyajan
hömpötyksiä, että sitä että joku koiranpentu
silloin tällöin kuolee tartuntatauteihin, ei
hyväksytä normaaliksi osaksi elämää. Steriiliin
lasikaappiin vaan pentu kasvamaan, niin
suojautuupa sairauksilta. Ja kaikki heiveröiset
elinkelvottomat pennut pääsevät jatkamaan
sukuaan, kun suojelemalla normaalielämältä ne
saadaan jotenkuten selviämään pentuvaiheen yli.
Ajatelkaapa, ennen ne ovat elelleet aivan ilman
rokotuksia eikä ole koirat sukupuuttoon tautien
takia kuolleet.
Olen AIVAN samaa mieltä kanssasi......
mutta mahdollisestihan rokottamattomat koirat
ovat todennäköisempiä tautien kantajia, kuin
asianmukaisesti rokotetut.
Vai kuinka on asian laita??
Mutta en silti missään nimessä väitä että KAIKKI
rokottamattomat koirat ovat taudinkantajia.
Osaako kukaan sanoa mitään sellaiseen asiaan,
että Miksi Kaikki Eivät Rokotuta Koiriaan??
Maksaahan se kyllä, mutta luulisi koiran
terveyden olevan se pääasia..
Vai onko ajatuksena "vaihtelu virkistää", eli kun
edellinen koira kuolee tauteihin niin uutta vaan
kehään?????
Sattuipa niin onnettomasti, että M****lla missä
asun, riehui n. 5-6v. sitten penikkatauti. Meillä
oli pieni sekarotuinen pentu, joka oli saanut
miolemmat tarvittavat rokotukset, mutta sen emää
ei ollut rokotettu, maalaiskoira kun oli.
Koiranpentumme sai haistella toisia koiria, jotka
vaan oli rokotettu. Kävi sitten niin, että eräs,
jonka kanssa pentumme oli leikkinyt, ja joka OLI
rokotettu, sai taudin. Omistajat tulivat
kertomaan meille heti tulokset saatuaan, ja me
veimme koiran oitis testeihin saadaksemme kuulla
koiralla olevan tauti.
Yritimme kaikki keinot, mitä vain oli, jotta
pentu siitä olisi selvinnyt, mutta jouduimme sen
sitten lopettamaan.
Pahin kuitenkin sattui, kun olin ulkoiluttamassa
reppanaa. Yritin aina mennä myöhään illalla tai
aikaisin aamulla, jotta ei oltaisi törmätty
muihin koiriin. Kakat keräsin pois jne. No, tuli
kerran eräs nuori nainen kultaisennoutajan
kanssa. Noutaja olisi luonnollisesti tullut
tervehtimään remmissä ollutta koiraani. Huusin
tytölle, että koiralla on penikkatauti, ja tämä
heikkopää katsoi kuin ei ymmärtäisi mitä sanon.
Jouduin ottamaan koiran syliin ja sanomaan
todella painokkaasti että koiralla on
penikkatauti. Ei mennyt perille, tyttö piti
koiran edelleen irti. Lopulta vaihdoin suuntaa.
Tämä kertomus ei ole provokaatio vaan ikävää
kerrottavaa ihmisten tietämättömyydestä.
Kevätilmoja
vastasin aiemmin rokotusasiaan ja kerroin
antaneeni koirani tutustua yhteen koiraan ennen
rokotuksia. kerrotaan nyt vielä että kyseessä oli
mummoni kultainen noutaja joka on (tai oli)
äärimmäisen arka,ei poistunut koskaan pihaltaan,
ei tavannut muita koiria,eläinlääkärikin kävi
kotikäynnillä. joten osasin olla suht varma että
tauteja ei ole...
Jokainen tuntematon koira on potentiaalinen
taudin kantaja joten mitään tuntematonta koiraa
ei pidä lähestyä eikä antaa pennun haistella
jätöksiä ennen kuin rokotukset ovat voimassa. Oma
piha ja oma lauma saa luvan riittää siihen saakka
varmuuden maksimoimiseksi.
Olen menettänyt uusien omistajien
piittaamattomuuden vuoksi yhden kasvatin parvoon
ja aikanaan penikkataudin riehuessa kaksi 12-
viikkoista pentua. Arvatkaapa suosittelinko näitä
ihmisiä heidän hankkiessaan uutta pentua
kenellekään kasvattajalle????
Kaksipiippunen juttu. Pentua ei saisi viedä
vieraiden koirien lähelle ennenkuin rokotukset
ok, mutta kuitenkin kehotetaan tutustumaan
vieraisiin koiriin jotta pentu tottuu...Mitäpä
siis pitäisi tehdä? "Oma piha riittää ulkoiluun
alkuvaiheessa" totesi joku.Entäpä kun asuu
kerrostalossa ja omaa pihaa ei ole? Ja sen verran
koiramaisessa paikassa asun että nelijalkaisia ei
voi välttää. Pentua hankkimassa loppukesällä/
syksyllä.
Moi!
Minulla on kaksi neitiä jotka ovat
saaneet vasta ensimmäisen rokotuksen.
Asumme Helsingissä alueella missä koiria
on todella paljon. Tässä lähiössä
on paljon ihmisiä jotka ei viitsi korjata
koiransa paskoja pois. Olisinkin kysynyt
voiko tartunnan ulosteista (luulen, että voi)
Kun niin on niin eihän ainakaan täällä voisi
käydä lapsukaisten kanssa ulkona ollenkaan!??
Olemme kuitenkin rohkeasti ulkoilleet ja
tutustuneet vieraisiin koiriin. Jotta tälläistä.
En ole valitettavsti seurannut sivujen
"rokotuskeskustelua" mutta vastaan siltikin
että.. Kannattaa käyttää tervettä järkeä.
Pentuhan saa emonmaidossa vasta-aineita, joiden
uskotaan riittävän 3 kk ikään asti. Ottaen
huomioon että emon täytyy olla rokotettu
ko.tauteja vastaan. Onko siis pennun
tulevaisuutta ajtellen eristää se muista koirista
heti sen tultua uuteen kotiin vai antaa sen
tavata esim. niitä koiratuttujaan, joita se tulee
aikusenakin tapaamaan. Järkevää ei tietysti ole
viedä sitä esim. koirapuistoon, jossa siellä
käyvien suurten koiramäärien vuoksi on vaara
saada muitakin pöpöjä esim. ulkoloisia.
Koirapuistoissa kun ulkoilee koiria jos
josjonkinlaisista olosuhteista, ja myös
välinpitämättömien omistajien koiria. Ylipäätänsä
koirien "joukkotapaamisia" tulisi välttää, mitä
ne sitten ovatkin: pentutapaamiset(koulutukset),
eläinlääkärillä (lattialla olo) jne.
who let the dogs out