nälkä(kö)

omistan noin viiden ja puolen kuukauden ikäisen mäyriksen, joka tietty rakastaa ruokaa yli kaiken. Annamme ruoan aamuisin seitsemältä ja iltaisin seitsemältä. Purina- Ruokapussin annossuosituksen mukaan, sille täytyisi antaa 75grammaa-145grammaa ruokaa per kuppi, annamme vähän reilu 100 grammaa. Koira painaa 8 kiloa, ei ole lihava, eikä laiha. Ovatko ruokamäärä ja aika hyvät? koska aina iltaisin joskus jopa viiden aikaan (harvemmin kylläkin) alkaa keittiössä palloilemaan kupin lähettyvillä ja joskus puoli seitsemän jopa jo haukkuu.. Käymme yleensä päivässä noin kahden kilsan lenkin, kun on vielä melko nuori mäykky. Pitäisikö mäykylle antaa jokin pieni välipala päivällä, vai?
5522
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

..tarvitsee enemmän ruokaa kuin jo täyteen kokoonsa kasvanut aikuinen.

Äänestä

vaikea ottaa kantaa tuohon ruuan annos-kokoon koiraa näkemättä, tuo ruokamerkki on minulle myös tuntematon. jokatapauksessa voin kertoa kokemuksesta, että mäyräkoirat ovat AINA nälkäisiä, siis hyvillä ruokahaluilla varustettuja. oma mäykkymme teki tuota samaa kerjäys-rituaalia alle 1 vuotiaana, liekö sitten meillä syynä ollut todellinen nälkä vai tekemisen puute... meillä koiran sai kuitenkin melko mukavasti unohtamaan tuon ruokakupin vahtimisen laittamalla vanhaan t-paitaan solmuja. solmujen sisälle laitoin sitten pieniä herkkupaloja, kuten frolic-koiranruokanappulan paloja, kuivatun maksan siruja, tms. kyllä siinä mäykyllämme vierähti ainakin tunti niitä solmuja availlessa, ja ruokakupin vahtiminen unohtui. samalla mäykky sai mieleistä puuhastelua ja oli tuon urakan jälkeen väsynyt, mutta onnellinen. "nenätyö" rauhoittaa muutenkin aktiivista koiraa.

Äänestä
  • tuota me voitaiskin kokeilla ;)

    Äänestä

Noin nuorelle koiralle voi kyllä antaa ruokaa kolmekertaa päivässä. Eli jaa tuo sama ruokamäärä kolmeen ateriakertaan.

Äänestä

Täyspitkäversio?

Koira on vielä nuori. Kannattaa katsella myös sinne emon ja isän suuntaan ja siitä ylöspäin josko koirasi yksinkertaisesti on suurta sukua.
Sitten se yksinkertainen testi on mitata rinnanympärys.
Ja mäyris kyllä syö mielellään ....

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hurttaa kirjoitti:

omistan noin viiden ja puolen kuukauden ikäisen mäyriksen, joka tietty rakastaa ruokaa yli kaiken. Annamme ruoan aamuisin seitsemältä ja iltaisin seitsemältä. Purina- Ruokapussin annossuosituksen mukaan, sille täytyisi antaa 75grammaa-145grammaa ruokaa per kuppi, annamme vähän reilu 100 grammaa. Koira painaa 8 kiloa, ei ole lihava, eikä laiha. Ovatko ruokamäärä ja aika hyvät? koska aina iltaisin joskus jopa viiden aikaan (harvemmin kylläkin) alkaa keittiössä palloilemaan kupin lähettyvillä ja joskus puoli seitsemän jopa jo haukkuu.. Käymme yleensä päivässä noin kahden kilsan lenkin, kun on vielä melko nuori mäykky. Pitäisikö mäykylle antaa jokin pieni välipala päivällä, vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu