Kokeilivat Start-ohjelmassa Audi A3 1.4 pikkuturbo sporttiselkää kaksoiskytkin vaihteistolla ja kulutus sekalaisessa ajossa oli reilu seitsemän litraa.
Luvattu oli 5,8 litraa.
Näkisin että polttoainetaloudella kyseistä kompinaatiota ei ainakaan tarvi perustella, ellei sitten aio tosi varovaisesti nytkytellä muun liikenteen tukkona.
Ohjelman lyhyen koeajon aikana kyseisessä vaihdelaatikossa oli jo vikaa ja Audi oli jäänyt risteykseen huudattamaan moottoria vapaalle vaikka D-vaihde oli silmässä. Taisi olla sitä kuuluisaa audilaatua joista moni muukin on saanut kärsiä.
Osaako joku kertoa miksi oli tehty monimutkaista paskaa josta ei mitään käytännön hyötyä? Tarkoitan pikkuturboa joka ei käytännön tasolla ole tehokas eikä taloudellinen.
Taitaa olla tarkoitus viilata apinaa linssiin.
Luvattu oli 5,8 litraa.
Näkisin että polttoainetaloudella kyseistä kompinaatiota ei ainakaan tarvi perustella, ellei sitten aio tosi varovaisesti nytkytellä muun liikenteen tukkona.
Ohjelman lyhyen koeajon aikana kyseisessä vaihdelaatikossa oli jo vikaa ja Audi oli jäänyt risteykseen huudattamaan moottoria vapaalle vaikka D-vaihde oli silmässä. Taisi olla sitä kuuluisaa audilaatua joista moni muukin on saanut kärsiä.
Osaako joku kertoa miksi oli tehty monimutkaista paskaa josta ei mitään käytännön hyötyä? Tarkoitan pikkuturboa joka ei käytännön tasolla ole tehokas eikä taloudellinen.
Taitaa olla tarkoitus viilata apinaa linssiin.
Vastaukset 14
Vanhimmat
et varmasti ymmärrä. Tuo moottori on osoittautunut todella hyväksi, taloudelliseksi ja suorituskykyiseksi.
Toyotan MMT-vaihteistot ovat osoittautuneet paskaksi. Yksinkertainen rakenne mutta ovat aina rikki. Täyttä paskalaatua.
erimieltä kanssasi vaikka en itse ole Audimies.
Kulutuksen ero mitattuun johtuu koeajajan ajotavan erilaisuudesta verrattuna autonvalmistajan vastaavan henkilöön. Voisin lyödä vetoa siitä että Audia on poljettu reippaasti ja sitten ihmetellään suurta kulutusta.
Tehokas ja taloudellinen ei toteudu samassa autossa jos sitä käytetään ainoastaan tehokkaasti.
Nimenomaan tästä on kyse että standardoitu kulutusmittaus ja normaali reipas ajo liikenteen mukana eivät Audin tapauksessa eivät antaneet läheskään samoja kulutuslukemia. Moni muu merkki pääsee käytännöntasolla lähemmäs EU-kulutusta.
Tässä tapauksessa on vain todettava että pikkuturbo ei käytännöntasolla ole pienikulutuksinen.
Siitä taas voi vetää johtopäätökset että ei kannata ostaa mitään monimutkaista paskaa jossei siitä ole mitään hyötyä.
Aurikseen. Tässä Auriksen ja Tojotan paskalaadusta tietoa:
http://keskustelu.suomi24.fi/autoilu_show.fcgi?category=95&conference=565&posting=22000000038891472
Ota Auris tuolla hyytyvällä dieselillä ja hajoavalla MMT-laatikolla heh heh!
Sulla taisi lähteä kauhea spekulaatio millä itse ajan. Voin kertoa että vikaan meni.
On siitä monimutkaisesta p*skasta se hyöty että tojota katsoo nätisti Audin perävaloja tuolla liikenteessä.
Ai siitä on sellainen hyöty, no sitten sen on pakko kannattaa. Paljoko sillä audilla sitten pieksee sellasen korollan? Meinaakko mennä viivalle korollamiesten kans?
Aurisin menestys Euroopassa? Oli tälläkin palstalla hirveä hehkutus vähän ennen kuin Auris tuli markkinoille, kuinka se valtaa Euroopan markkinat, on hyvä ajaa sekä laadukkaasti sisustettu? Mitenkäs kävi, myynnistä tuli täysi floppi, ajettavuus on surkea ja sisustus halpamateriaalia kuten mm. Teknikens Världkin kertoi.
...kun ne idän ihmeet sammuilee edessä ja tukkii risteykset.
tuo moottori, tosin Golfin keulalla ja vastassa on Auris 2.2 D-4D. Luulisi jopa Corolla-kuskin ymmärtävän.
"liikenne jyrää yhtenäisenä virtana. Mutta Golf GT työntyy mukaan vaivatta. TSI-moottorin jyhkeässä vedossa on yllättävää keveyttä. Auto sulautuu ruuhkarytmiin kuin ajatus – vaihteita pienemmälle reuhtomatta.
Pitää oikein hämmästyä. Onko keulan alla todellakin – joskin kahden ahtimen avittamana – vain 1,4-litrainen ottomoottori?
Kaasua koetellessa kone murahtaa kuin isompikin. Vääntöä riittää kaikille vaihteille. TSI-moottori reagoi kaasuun kuin kuumaverinen ori."
"Testissä käy heti ilmi, että Toyotan voimadiesel ei omaa Golf GT:n sujuvuutta. Pitkät välityssuhteet aiheuttavat taajama-ajossa päänvaivaa.
Kaaliin ei tahdo mennä, että vaihteiston suurin eli kuutosvaihde ei sovellu kunnolla edes siirtymäajoon. Taloudellinen käyttö alkaa vasta 80 km/h tuntumassa. Siitä muistuttavat vaihtosuosituksia jakelevat nuolivalot mittaristossa."
"Mahtavan vääntömaksimin tarjoava Toyota 2.2 D-4D jäi selvästi GT-Golfista suorituskyvyssä, mutta taloudellisuudessa diesel oli etevämpi."
"Mutta näilläkin eväillä VW:n 1,4-litrainen TSI on jyhkeälle turbodieselille yllättävän sitkeä vastus. Reagointikyky, joustavuus pienillä nopeuksilla ja liki loputtomiin venyvä käyntialue vievät TSI:n jo selvästi edelle.
Ero on kuin Davidin ja Goljatin kaksintaistelussa. Suppean käyntialueen diesel-Toyotassa talouden tavoittelu vie pitkiin välityksiin. Huippu-Auris hukkaa suuret voimansa, ellei riittävän pieni pykälä ole käytössä kuusiportaiselta vaihteistolta. Ajettavuus tuntuu kömpelöltä.
Urheilullisten ominaisuuksien täysipainoinen arvostelu – ajo-ominaisuudet ja ratakelpoisuus mukaan lukien – olisi nostanut GT-Volkkarin pisteissä selkeään voittoon. Toyotan kohdalla ominaisuudet painottuvat taloudellisuuteen ja ympäristötekijöihin. Urheilullisuus liittyy enemmän varusteisiin."
http://www.tuulilasi.fi/uudetautot/?subarea=vertailut&article=146883&page=1
"tuo moottori, tosin Golfin keulalla ja vastassa on Auris 2.2 D-4D. Luulisi jopa Corolla-kuskin ymmärtävän. "
Ei muuten kiinnosta kumpikaan mutta sen verran korjaan että kyseessä ei ole sama moottori vaan kyseessä on tupla-ahdettu 170hv 1,4 TSI.
Startia. Olisi luullut aloittajan ymmärtävän edes sen, että revittelevällä ajotyylillä ei päästä tehtaan ilmoittamiin lukemiin.
Ei ihme, että Audi pärjää vain äänestyksissä (silloin kun tulee uusi malli) eikä tutkimuksissa.
Juuri tästä syystä japanilaiset autot ovat laatututkimuksissa kärjessä. Ne toimivat.
laadun tuntua, jota autokaupoissa kusetettu audisti niin usein pyrkii ylistämään. Eli kinneri tuntui hintalapun perusteella varsin laadukkaalta, mutta onkin todellisuudessa kaukana siitä.
Selvennetään audisteille sen verran tekniikan saloja, että vaihteenvalitsimen ollessa D-asennossa, vähänkään laadukkaammat autot kulkee kaasua painettaessa eteenpäin...