rehumaissi

oilen ajatellut että vois joku vuosi kokeilla sellasella 10 ha:n alalla ja sit laittais sen apeen sekaan talvella. onko tietoa saako siitä enemmän mättöö ku nurmirehua hehtaarilta?
21428
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä oli isäni aikaan v. 1975 kokeilussa maissia, joku Kanadalainen rehumaissi ja silloin tulokset oli varsin masentavia, vaikka olikin hyvä kesä.
Joskus on käynnyt mielessä kokeilla uusia lajikkeita, josko niillä tulisi paremmin satoa.

Äänestä

vaativa kasvi. Etelään viettävä lämmin pelto, multa tai hietasavi lohko. Kärsii suomessa veden ja ravinteiden puutteesta. Pitäis kylvää aikaisin, mutta kärsii kylmästä joten yleensä kylvetään kesäkuun alussa, sitten jää kasvuaika lyhyeksi.

Sopivalla lohkolla sadettamalla ja "lohkokortteja väärentämällä" hyvänä kesänä saa hyvän sadon, mutta jos em vaatimukset ei täyty niin ei kannata (oma mielipide). Itse kokeilin, mutta ei ole kuin 1 sopiva lohko, ja sekin vaivaiset 5 hehtaaria.

Onnisuakseen tarvii erikoiskylökoneen (rakensin itse vanhasta yleisvannaskoneesta) ja maissisilppurin. Nykyisin jos teet joka vuosi, kannattaa varmaan ostaa jonkun urakoitsijan ajosilppuriin sopiva käytetty maissipää ulkomailta (saa pilkkahinnalla, kustannus tulee lähinnä rahdeista).

Erinomainen lisä monipuolistamaan rehustusta lypsy ja lihakarjalla, mutta menee monasti vaikeaksi ja tulee sitä kautta kalliiksi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


säätöseppo.. kirjoitti:

oilen ajatellut että vois joku vuosi kokeilla sellasella 10 ha:n alalla ja sit laittais sen apeen sekaan talvella. onko tietoa saako siitä enemmän mättöö ku nurmirehua hehtaarilta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu