Onko VHF:stä mitään iloa, kun kännykällä pystyy soittamaan melkein mistä vaan? Ulkomaille suuntaavat ja avomerellä purjehtivat ovat asia erikseen, heillä vekotin on välttämätön, mutta entä saariston suojissa seilaava?
Känny ei kestä vettä yhtä paljon kun meri-VHF, ja VHF:llä pystyy huhuilemaan lähistöllä olevia - edellyttäen, että heillä on VHF.
Kuinka monella on VHF? Kuinka paljon sieltä kuuluu liikennettä saaristossa? Mikä on todellinen kantama?
Känny ei kestä vettä yhtä paljon kun meri-VHF, ja VHF:llä pystyy huhuilemaan lähistöllä olevia - edellyttäen, että heillä on VHF.
Kuinka monella on VHF? Kuinka paljon sieltä kuuluu liikennettä saaristossa? Mikä on todellinen kantama?
Vastaukset 51
Vanhimmat
Käytetään ihan eri asioihin. Toki hätäkutsun voi jättää myös kännykällä, mutta muuten sillä vehkeellä ei ole mitään tekemistä merenkulun kanssa.
Kännykkä on kahdenkeskiseen liikenteeseen ja vhf:llä yksi puhuu monelle, mikä on etenkin hätätilanteissa merkittävä etu. Meripelastuksen mastot ovat myös sen verran korkealla, että yhteys syntyy kauempaakin ellei ole ihan katveessa. Molempi parempi, vaikka ilman kumpaakin tulee toimeen.
Ei mitään merkittävää hyötyä. Siellä missä kännykkä kuuluu, on se aivan riittävä pienveneilijälle. Onhan niitä ainakin roiskeveden kestäviä kännyköitä olemassa. Ja onhan niitä vedenpitäviä kännykkäpusseja myös.
Saaristossa ei juuri kenelläkään veneilijällä ole vhf:ää eivätkä reittiään ajavat laivat ala kanssasi läpättämään eli turha hankinta. Hommaa kunnon suojapussi kännykälle niin se on siinä.
Kahden matalan veneen välillä voi etäisyyttä avomerellä olla noin 20 km. Sitä kauempana alkaa maapallon kaareutuminen vaikuttamaan niin, ettei mitään enää kuulu.
"Saaristossa ei juuri kenelläkään veneilijällä ole vhf:ää eivätkä reittiään ajavat laivat ala kanssasi läpättämään eli turha hankinta."
Kummalta tuntuu, ettei muka juuri kellään olisi VHF:ää. Tunnen aika monta purjehtijaa ja jokaisella on VHF. Ilmankin pärjää, jos pysyttelee kännykkäverkon alueella ja huolehtii kännykän toimintakunnosta. DSC-VHF on varma turvallisuusväline. VHF ei ole mikään sellainen hankinta, jolla saaristossa liikkuessa ruvetaan "läpättämään" kenenkään kanssa! Läpättämiset ja juorujutut hoidetaan kännykällä, ei vhf:llä.
"Kahden matalan veneen välillä voi etäisyyttä avomerellä olla noin 20 km. Sitä kauempana alkaa maapallon kaareutuminen vaikuttamaan niin, ettei mitään enää kuulu." Entäpä yhteydenotto avomerellä siihen toiseen alukseen, jonka kiikaroit horisontissa? Helppo VHF:llä, mahdoton kännykällä (edellyttää sekä kenttää että numeron tuntemista).
Olin lukevinani, että kysyjä ei halua avomerelle keskustelemaan horisontissa näkyvän aluksen kanssa, mutta saatoin ymmärtää väärin.
Kännykkä toimii saaristossa varsin kattavasti. Toki joitakin katvealueita varmaan on, mutta ei VHF:kään niin kaikenkattava ole.
Merellä kuunnellut VHF:ää ja kerran joku ilmoitti ajaneensa reimarin väärältä puolelta ja tarvitsi apua. Siihen hommaan olimme liian kaukana, mutta seurattiin tapahtumia. Muu aika on ollut hiljaisempaa.
Meri-VHF ei maksa paljon, mutta hyöty on vieläkin vähäisempi saaristossa.
Eihän sammutinta, pelastusrenkaita, heittoliinaa, hinausköyttä yms turvallisuusvälinettä voi pitää hyödyllisenä, jos niitä ei juuri koskaan tarvitse käyttää?
Itse pidän meri-vhf:ää aina päällä, myös saaristossa. Varsinkin Ruotsin saaristossa liikkuessa vhf:stä on kiva kuunnella aluekohtaiset säätiedot ja ennusteet. Niitä ei kuule muualta.
Jos sinä olet vain yhden kerran kuullut viestin vhf:stä, ainoa päätelmä siitä on: olet liikkunut veneeelläsi aika vähän!
Nykyisin myydään sellaisiakin meri-VHF:iä, joissa on NAVTEX mukana. Joissakin myös gps.
Navtexilla saat merenkulun varoitukset ja säätiedotukset tekstinä näyttöruudulle, ilmaiseksi.
Jos kaikki menee hyvin, niin ei pelastusliivejä eikä palosammuttimia tarvitse koskaan.
Omasta turvallisuudesta huolehtiva veneilijä varustaa veneensä vhf:llä ja opettelee myös käyttämään sitä. Todellisessa hätätilanteessa on paljon helpompi painaa yhtä nappulaa, joka lähettää dsc-hätäviestin koordinaatteineen. Kännykällä soitteluun ei välttämättä ole aikaa (numeron valinta, vastauksen odottelu, tilanteen ja sijainnin kertominen jne.).
Vastaava väittelyä voidaan käydä tutkan tarpeellisuudesta. Ei sillä hyvällä säällä välttämättä mitään tee, mutta pimeällä ja sumussa hyvin hyödyllinen ja turvallisuutta lisäävä laite. Huono sää voi myös yllättää. Kyllähän ns. isot laivatkin pärjäsivät aikoinaan kokonaan ilman tutkaa ja nyt niillä on pakko olla niitä kaksi! Ihan vain turvallisuuden parantamiseksi.
Jotkut ovat valmiita panostamaan turvallisuuteen toisten luottaessa lähinnä hyvään onneen vain muutaman kymmenen tai ehkä sadan euron vuoksi. Järkevyydestä voi olla montaa mieltä...
Navtexhan onkin välttämätön saaristossa liikuskelevalle retkiveneilijälle.
Apua saa pyydetyksi kännykällä. 02041000 on rajavartiolaitoksen hätänumero. Märkä kännykkä ei toimi, mutta eipä lennä signaali pohjassa olevasta VHF-puhelimestakaan.
Tietenkin pitää olla pelastuslautta, epirp, yms. ja sitten on viisainta jäädä kotiin. Tosin tilastojen mukaan kotikin on pirun vaarallinen paikka eli parasta lienee heittää heti pyyhe kehään.
Minun puolestani saat kyllä liikkua ilman vhf:ä ja pelastusliivejä ym. turvavarusteita. Jos kuitenkin joudut merihätään, niin älä sitten valita, jos et saanut apua tai kävi muuten huonosti.
Itse en lähtisi kyytiisi, sillä tunnut halveksivan turvallisuutta. Ns. mökkiveneet ym. pienveneet ovat asia erikseen, mikäli niillä ajetaan lyhyitä matkoja. Oletan että puhut nyt kuitenkin VENEILYSTÄ saaristossa eli pidemmistä matkoista, yöpymisistä yms. Liikun pääosin saaristossa, mutta välillä aukeamillakin paikoilla (esim. matkalla Maarianhaminaan). Ei siellä mitää avomerta ole, mutta olosuhteet voivat olla haasteelliset.
Minä ainakin olen törsännyt vuosien varrella hätärakettien uusimiseen jo parin vhf:n verran rahaa, enkä yhtäkään ole tarvinnut. Ilmeisesti täydellisen turhia hankintoja nekin olleet.
Vai aliarvioitko sen kautta tulevia merisääennusteita ja varoituksia?
Mull ei oo vhf.ää, mutta ajatukseni on se, että jos sattuu hätä ja soitat kännyllä hätäkeskukseen niin he lähettävät sinulle apua, mutta jos huudat vhf.ään APUA ja kerrot sijaintisi saattaa apu olla lähimmän saaren takana.
Miksi ei laittaisi vhf-laitetta veneeseensä vaikka ei sitä omasta mielestä tarvitsisikaan. Sitten kun se "tilanne" sattuu päälle saattaa apu olla lähellä.
...alkaa olla vähän sellainen hämärä kysymys nykyään. Vaikkakin sillä on hätälähettimenä eräitä etuja (etenkin DSC-toiminnon kanssa) verrattuna kännykkään, niin ylivoimaiselle valtaosalle veneilijöistä lienee myös todellisuutta se, että hätätilanteessa kännykkää on helpompi käyttää. Kun VHF:lla ei ole arkipäivän käyttöä eli juuri sitä "juoruilua ja lätinää", jonka joku oli sieltä suorastaan kieltämässä, niin saattaapa olla osaamaton paikka hätätilanteessa. Mitenköhän monelta unohtuisi tosipaikassa jopa lähetystangentin painaminen?
Tietty se DSC-napin painaminen on helppoa, mutta silti...
Kanava 16 on totaalisen hiljainen, VTS-kanavalla sen sijaan on liikennettä. Totuus lienee, että suurin osa niistäkin veneilijöistä, joilla VHF on, pitää sen yleensä sammuksissa.
Kantama on hyvälläkin tsägällä 50 km.
...ja kännykällä kantama 0 mm.
Hyvällä tsägällä saattaa joku olla siellä avomerellä sen verran lähellä, että kuulee hätäviestisi.
Mutta kun toimii niin, ettei satu mitään, niin ei tarvitse mitään turvavarusteita. Onhan se niin, että vain tyhmät ja taitamattomat joutuvat pulaan...
Minulle ei ainakaan koskaan satu mitään.
Alunperin kyselijä kysyi, kannattaako laittaa vhf:ää saariston lähivesille. Ei kannata, jos kulkee kännykän kantaman alueilla. Joku mainitsi säähavainto ilmoitukset vhf:ssä. kyllä niitä ilmoituksia tulee pitkin päivää radiostakin, ei siihen mitään vhf:ää tarvita. Avomerelle ottaisin mielelläni mukaan satelliittipuhelimen. Mikä on aivan riittävä pohjanlahdelle. Jotenkin tuntuu, että vhf puhelimet ovat vanhanaikaista kamaa.
Mitä ihmettä sillä tekee? Laite on monin verroin kalliimpi kuin VHF.
DSC-VHF on nykyaikaa. Hätäviesti käynnistyy napin painalluksella, kaikki asemat vastaanottaa vhf-hätäkutsun. Todennäköisesti joku on niin lähellä, että viestisi vastaanotetaan. Suorita vhf-tutkinto!
Radiota voit veneessäsi tietysti kuunnella. Käytännössä tahtoo vaan olla niin, että merisää tulee juuri silloin kun ehkä sulla on joku manööveri on menossa tai unohdat kuunnella. Eikö olisi kiva, jos merisää olisi aina luettavissa vhf-navtexin ruudulta? Ei tarvitse hankkia navtexia erikseen, jos ostat yhdistelmälaitteen.
Miten Pohjanlahti mielestäsi poikkeaa Itämeren muista alueista?
Avomerellä on toisia veneitä. Ja laivoja. Jos ne näkyy, ne on VHF:n kantaman päässä.
Avomerellä on toisia veneitä. Ja laivoja. Jos ne näkyy, ne on VHF:n kantaman päässä.
Ja siksi toiseksi, jos on avomerellä, on menossa jonnekin. Usein vieraaseen maahan. Yhteys tulliin ja muihin viranomaisiin hoituu VHF:llä.
että kun lähtee esim Eestiin niin kännykkä ei toimi keskellä Suomenlahtea,minunkin vauhdilla (14 solmua) on melkein kahden tunnin aukko.
Jos liikkuu saaristossa ja sattuu hätä ja laskee sen varaan että kännykkä toimii on tapahtunut että hätänumeroon on jono joka voi kestää monta minuuttia. Ja merivartioston puhelin ei saa olla varattuna just silloin kun sinä soitat hätäpuhelun sinne.Mulla on aina VHF kuuntelulla ja sillä hoituu myös tuttavien ja kavereitten kanssa yhteydet mukavasti.Jos veneessä on VHF sen pitää myös olla kuuntelulla.
...Suomenlahdella on tuollainen aukko? Ainakin Stadi-Tallinna ja Porkkala-Tallinna -väleillä on katkeamaton peitto.
Siitä on joku vuosi sitten kun ylitin Lahden, olisiko GSM-verkot parannettu ja suunnattu mereen päin?
Kun lähdin Jussarösta Tallinnaan,ja Hangosta Hiiumaalle niin katkesi.
Nyt on eri asia jos seisot autolautan kannella 30m merenpinnasta tai huviveneessä 2m merenpinnasta.
Joo. Minäkin olin Tammisaren kansallispuiston ulkosaaresa Viron GSM verkossa.
...viimeisten 10 vuoden aikana olen ylittänyt Suomenlahden nimenomaan omalla veneellä vähintään kahdesti kesässä ja Viron rannikotkin on kierretty aika kattavasti. Joten puhun nimenomaan siitä "
skipiksi, eli säästä riippuva ilmiö. Se tapahtuu usein lämpiminä kesäilttoina ja täytyy olla tarkka missä verkossa on,voi tulla kalliiksi rupatella kaun Eestin verkossa.
On niitä muitakin viestintälaitteita kuin kännykkä ja VHF. Yllätys? On sulla turva huipussa kun huutelet siihen kantomatkan ulkopuolella olevaan lälläriisi.
Avomeresi taitaa sijaita ulommaisen saaren merenpuoleisella rannalla?
Minulla on VHF (tuo uudempi missä myös selektiivikutsu). Minulla se on päällä myös saaritossa. Ja aina enne lähtöä kertaan muulle veneväelle että jos tulee tilanne, että olen tajuttomana tai on hengenvaara niin painatte 6 cek tuota nappia niin merivartiosto tulee kysymään mikä hätänä. Silloin menee se oma paikka myös merivartiostolle. En ole ollenkaan varma, että 6 vuotias tyttäreni osaa selostaa kännykällä missä me olemme jos vaikka saan puomista päähäni kun olemme kahden purjehtimassa.
Siksi minulla on vhf auki ja kytkettynä kepsiin, ihan vain kanssaveneilijöiden turvaksi vaikka saisin sydänslaagin.
pitää olla,tässä on ainakin yksi viisas veneilijä.
Hyvä pointti, tosi hyvä. Mulla kun on melko samanlainen tilanne: miehistö osaa juuri ja juuri pysäyttää veneen ja kertoa merivartiostolle, että saaria ja vettä näkyy ympärillä - ja paljon.
Voiko kaikki NMEA-väylään sopivat VHF:t yhdistää samassa väylässä olevaan plotteriin?
Minulla on kiinteä gps (furuno) ja siiinä oli kytkentäohje miten se kytketään joko lisänäyttöön tai vhf:n. On toiminut ihan itse kytkettynä.
Kyllä on aika edesvastuutonta lähteä nyt purjehtimaan kuusvuotiaan kanssa. Ja jos viellä on sydänongelmiakin. Mä en lähtis sairaiden kanssa merelle.Mahtais olla melkoinen järkytys 6 vuotiaalle, jos kippari makaa jossain pää auki. Koko lähtökohtakin on vähän kummallisesti perusteltu. Koko vhf on lähes tarpeeton vekotin sisävesillä, ja rannikkoseuduilla. Sitäpaitsi se on luvanvarainen kapistus, jota saa käyttää vain luvanhaltijan läsnäollessa. Eli jos lainaat tai vuokraat veneen, jossa ov vhf ja sulla ei ole lupia taskussa. Et voi käyttää sitä.Aika Bresneviläinen käytäntö nykyaikana, mitähän silläkin yritetään muka rajoittaa. Kun vaaditaan tutkinto sen käyttämiseen, ja viellä lupamaksut.
"Kun vaaditaan tutkinto sen käyttämiseen, ja viellä lupamaksut. "
Mikäli olen oikein ymmärtänyt, tuo dsc on tuonut vielä sellaisenkin hankaluuden että radioluvan saadakseen on tehtävä jonkin operaattorin kanssa laskutussopimus (?), koska dsc:n käyttö ulkomailla on maksullista. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. Nyt en käytä luvattomasti vhf:ää eli se on aina pois päältä, mutta hätätilanteessa rikon lakia epäröimättä ja lähetän hätäkutsun. Jos tuo lupakäytäntö ei olisi noin hankala, maksaisin kyllä lupamaksun ihan mukisematta.
Mikä tässä on hankalaa?
Itselläsi tulee olla rannikkolaivurin radiotodistus.
* tutkintomaksu osallistumiskerralta 45,40 €
* todistusmaksu 43,75 €
Aluksella tulee olla aluksen radiolupa.
* Vuosittainen taajuusmaksu, mikäli aluksessa on vain meri-VHF -radiopuhelin 19,43 €
ja muuallakin saa käyttää vanhalla VHF-luvalla (rajoitettu radiopuhelimenhoitajan todistus)
mutta usein ollaan matkalla.
On tehty, kuin tarkoituksella tavallisille huviveneilijöille aika hankalaksi. Koko perustarkoitus tälle radiolle on veneturvalisuus. Mutta mitä viestintävirasto, vaatii kaikilta sen käyttäjiltä perustutkinnon joka on käytännössä rahastusta ja vuosittaiset lupamaksut sen omistajilta. Näyttäisi siltä, että viranomaiset ei ainakaan lisää veneturvallisuutta. Keksimällä typerän tutkinnon joka käytännössä on aivan tarpeeton ja kallis. Joka vähänkin osaa käyttää langatonta viestintä välinettä, osaa myös huhuilla oikeaoppisesti veehoo äffään. Ja viellä nykyaikana, nyt kun on jos minkälaista viestikapulaa. Ja lisäksi kynimään asiakkailta lupamaksuja. Sellaisesta vekottimesta, joka käytännössä on hiljaa 99% koko sen aukioloajasta. Ja viellä tämä, ettei sitä saa käyttää muut kuin laitteen haltija.Mielestäni venekavereiden välisiin kommunikointiin,kun ollaan liikkeellä riittäisi aivan hyvin La-puhelin. Mielestäni satelliittipuhelin on todella varteenotettava laite myös. Sillä ei ole katvealueita ja kantama on ääretön. Hinnatkin ovat nykyään hyvän gsm puhelimen tasoisia. Ja onpa niitä sellaisiakin joissa on gsm ja satelliiti yksissä kuorissa. Ja mikä parasta, maksat vain sen mitä puhut
mutta ymmärrän kyllä että jonkinlainen "kuri" pitää olla VHF-taajuudella,koska se on kansainvälinen homma.Varmasti on kaikissa maissa vastaavanlainen tutkinto.
Olen monta kertaa kuullut veneilijöitä jotka käyttivät VHF radio eikä niillä ollut pienintäkään tietoa kanavista,ne sai kyllä yhteys kanavalla 16, mutta sitten ne yritti rupatella duplex-kanavalla ja rannikkoradion sähköttäjä kävi kuumana.Lupamaksu ei ole minun mielestäni ihan sikakallis,VHF on kuitenkin lyömätön hätä- ja yhteysradiona merellä.
VHF on tarkoitetttu ammatikäyttöön. Huviveneilijäkin saa käyttää sitä, kun on osoitanut tarpeellisen tietämyksen asiasta (tutkinto).
Ja 90-luvulla Neuvostoliiton vartiovene käytti viestilippuja tarkastaessaan Saimaankanavalle meneviä veneitä, käyttääköhan Venäjä myöskin niitä?
Minulta saat halvalla, ettei btarvitse kadehtia.
Jos tuo vhf:n käyttö olisi vapaata niin siitä tulisi samanlainen kuin aikanaan oli LA-puhelin. Tai tämä palsta, josta ei voida paskanpuhujaa jäljittää.
Jos ei tarvitse laitetta niin ei tarvitse hommata, ei ole pakollinen varuste. Minulla kyllä ko laite on ja pidän sitä hyvänä laitteena. Eikä kerran elämässä maksettu tutkintomaksu nyt niin hirmuinen ole ja vuosittainen taajuusmaksu maksaa saman mitä kännykän kuukausimaksu. Puheluthan on ilmaisia toiseen radioon.
Minä taas en uskaltaisi asua 6-vuotiaan kanssa. Eihän sitä koskaan tiedä mitä voi sattua ja kotonahan tunnetusti juuri sattuu.
Mistä muuten keksit ne sydänongelmat?
"Kyllä on aika edesvastuutonta lähteä nyt purjehtimaan kuusvuotiaan kanssa. Ja jos viellä on sydänongelmiakin. Mä en lähtis sairaiden kanssa merelle.Mahtais olla melkoinen järkytys 6 vuotiaalle, jos kippari makaa jossain pää auki..."
Kerrot, ettet lähtisi sairaan kanssa merelle. Oletko ajatellut, että 6 vuotias on paljon suuremmalla todennäköisyydellä terve kuin vaikkapa 40-vuotias mies?
Tiesitkö sitäkään, että sydämen sepelvaltimotaudin ensimmäinen ja ainoa oire joka kymmenennessä tapauksessa on äkkikuolema? Voit luulla itsesi tai kaverisi olevan terve. Mistä tiedät onko? Onko nuppi kunnossa, onko sydän tutkittu? Olisko sittenkin parempi ottaa se terve 6-vuotias mukaan ja näyttää hänelle, miten vhf:llä hälytetään apua?
Suorita sinäkin vhf-tutkinto, että tietäisit meriradioista jotain!
lasten kanssa voi lähteä, automatkalle, laskettelemaan, huvipuistoon, eräretkelle, laavuretkelle eikä missään tapauksessa veneretkelle. Mutta kännipäissä voi hakata muijaansa lasten katsellessa ja oksennella pitkin olohuonetta, pitäen jotain älämölöä. Sehän on lapsen kehityksen kannalta oikeaa toimintaa.
niin huvi kuin ammattikäyttöön, eikä se ole mitenkään ylivoimaisen hankalaa. Ilman mitään sääntelyä, se ei kykenisi täyttämään tehtäväänsä, koska siitä tulisi samanlainen roskatorvi kuten tästäkin palstasta.
VHF:n käyttöä ei muuten ole mitenkään rajoitettu vain haltijalle luvalliseksi.
Viestintävirasto hoitaa tuon laskutusnumeron puolestasti kun haet aluksen rasioasemalupaa. Laskuja tulee vain laskutettavista puheluista (puhelinverkkoon), ei VHF -liikenteestä. En usko, että niitä tulee DSC -liikenteestä.
Käsityksesi luvallisuudesta ei worki.
Jos olet asentanut VHF:n veneeseesi, sinulla pitää olla aluksen radioasemalupa riippumatta siitä, onko VHF päällä vai ei.
VHF -pätevyystodistus oikeuttaa sinua käyttämään
minkä tahansa aluksen VHF:ää.
Sakot tulevat herkemmin puutteista edellisessä kuin jälkimmäisessä. Jälkimmäiseen voisi vastata, ja selitellä, että ei käytä laitetta. Toisaalta, jos olet veneen omistaja ja/tai haltija, olet myös radioasemaluvan hakija/haltija ja luvan myöntäminen edellyttää pätevyystodistusta haltijalta.
Että sitten katsokaa telkkarista kaikki mitä tulee, tietysti kaikki mahdolliset taivaan kanavat, ei saa unohtaa kaapelia - ainakin Idiots, BB, Pelkokerroin... (jatka itse, en tiedä/muista muita).
Miksi elää omaa elämää kun voi katsoa sitä "oikeaa elämää" telkkarista?
Siis, jos hankin VHF:n niin alan oksennella kännipäissäni, tollottaa töllöä minkä vaimon hakkaamiselta ehdin ja lopuksi kuolen sydänkohtaukseen. Vai oliko se, jos en hanki....
Olen vähän samoilla kannoilla kuin tuossa ketjussa eräs aiempikin.
VHF:n edut (jos on kytketty gbs:ään)
- hälyytyksessä oma paikka välityy kaikille lähellä oleville veneille ja viranomaisille. (edelyttäen tietenkin että lähiveneissä radio on auki)
- hälyytyksen osaa tehdä lapsikin
- hälyytyksen voi tehdä myös vaikka ei osaisi kohdemaan kieltä
- keskustelut muiden veneiden kannssa ilmaisia.
- kuuluuvuus kauempaa mereltä kuin kännyköillä
- Hätäkutsun kuulee myös kaikki lähellä olevat laivat/veneet (joilla ko puhelin on ja auki)
- apu tulee oikeaan paikkaan (gps paikka)
- kuulee merenkulkuvaroitukset (kelluvat kansilastit, siiretyneet merimerkit, sammuneet loistot, tuulivaroitukset.
Haitat
- tutkintomaksu (tutkinnon kyllä läpäisee kuka tahansa lukutaitoinen)
- radiopluvan kanavamaksu
- pitää noudattaa radiokuria
- kuluttaa vähän virtaakin
- asentamisen vaiva
- laitteen hinta
Joten tästä voi itse pohdiskella tarvitseeko laitetta.
Hyvä, kun joku vastaa alkuperäiseen kysymykseen.
Toimintakuntoinen vhf-dsc laite on tarkoitettu merenkulkijan apuvälineeksi. Sen toimivuus merellä on toista luokkaa kuin kännykän. Dsc-laitteen hätäkutsu etenee huonoissakin keliolosuhteissa puhetta paremmin ja kertoo useinkin automaattisesti haveripaikkatiedon. Mitä enemmän liikkuu vesillä, sen suotavampaa on myös varustautua asiallisesti.