SDP

-7 paikkaa, kansa on puhunut ja pulinat pois.
5971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Moni entinen sdp kanattaja tuli työttämäksi tai joutui lähtemään Helsinkiin töihin tai Kotkaan sen takia kun stevevolta vietiin toiminta mahdollisuus, sdp suunnalta ei tullut paljonkaan myötätuntoa kuin sataman johdolle ei stevecolaisille niin moni vaihtoi puoluetta ja niiden perheet myös.

Äänestä
  • Kaupungin johto jatkaa edelleen viroissaan. Lieneekö myös nykyiset valtuutetut toimia kumileimaisimina? Tuskimpa mikään oleellisesti muuttuu!

    Äänestä

.....hyvin monta mitään tekemätöntä. Täysin ammattitaidottomia, koulutuksellisesti, poliittisesti ja päätöksentekokyvyttömiä.

Minne Haminaa on viety sossu ja kepu johtoisesti????
Kukaan tiedä, ei edes viejät. Toivottavasti nyt osaa takaisn tielle.
Korkea aika saada ammattitaitoa valtuustoon.

Kokoomuksesta 3-4 vanhaa ulos. Kepusta 3 ulos.
Sossuista 5 ulos, niin toiveita paremmasta olisi vielä enemmän..
Nimiä ei viitsi luetella, mutta muutamaa kepulaista en muistanut siellä olevankaan. Hiljaa on ollut Kitulan mieskin. Kannarilta ei enää kajahda. Husulan koulun pihalle olisi pitänyt laitta porttiin lukko, ettei sieltä olisi enää tullut poliitikkoja harjanvarresta. Sairaalasta "mannekiini" olisi mennyt vaikka eläkepäiviksi dressmanille, nehän käyttää ikääntyneitä vaatemalleja. Summa loppu, niin valtuutettu raunioille, ei valtuustoon. Pulsaattorikin olisi yskähdellyt omissa töisään. Pyhällöstä olisi pitänyt ennen vaaleja lakkauttaa bussilinja, niin olisi joku ammatillisesti pätevä ehkä päässyt vaikuttamaan. Samaten ilmapumppujen menekin suuri kasvu olisi saanut myös ehkä yhden demaripaikan osaajalle. Samaten evp, olis parempi "eroan vaali puolueestani". Pulju kiinni myös toisen paperimiehen edestä.

Muuten meni odotetun hyvin valinnat.

Vasemmisto jyrää kovilla pojilla.
Samaten KOK---nyt. Taitoa joka alalta. Tapsa tutkii ja tj hutkii perässä. JK pitää tiedot ajantasalla, Raimo painostaa ja uskaltaa Hemun ammattitaitoisen kokemuksen ja Haminan parhaan satama-asiantuntijan avustuksella. Haminassa voi olla vielä joskus "suuri" vienti- ja tuontisatama täydessä terässä.

Ensimmäisen kerran elämässäni äänestin porvaria ja heti ehdokkaasta ääniharava. Toivonkin, että teette näkyvää, reilua ja puhdistavaa politiikkaa.


Kysan ylärivin kuvat 7 ensimmäistä vasemmalta ok.
2 rivi: no: 2 olisi riittänyt pätevöittämään koko rivin.
Kolmas rivi: no:t 1,4, olisi riittänyt hyvin.
4 rivi: no:t 3, ja 6 olisi riittänyt.
5 rivi: no:t 2,3,4,5,6,7 aika hyvin meni.
6 rivi: No joo, ehkä no: 1 on riittävä varauksin.

Äänestä
  • Kuten tuossa edellisen kirjoittajan mielestä, aika samoilla linjoilla. Kuka ihme noita samoja muistaakin aina äänestää, näytöthän ne on jo antaneet vuosikymmenten saatossa kouluarvosanalla 4- .

    Äänestä

Pelkät kauniit puheet sosiaalidemokraattisista unelmista ja katteettomat lupaukset eivät enää tehoa. Jo tyhmäkin tajuaa äänestää sellaisia puolueita jotka ajavat tavallisen työläisenkin asiaa enemmän kuin "työväenpuolue" joka ajaa vain sisäpiirinsä etuja.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


romahti! kirjoitti:

-7 paikkaa, kansa on puhunut ja pulinat pois.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu