TARTTUVA HAJU

NIRPPANOKKA

Vieraillessani 60-luvun pienessä omakotitalossa tarttuu joihinkin vaatteisiin ,joihinkin papereihin, joihinkin muovitavaroihin jne. pysyvästi jonkinlainen haju. Haju ei tunnu tiloissa oleskelemalla mutta kun lähtee pois ja myöhemmin haistelee vaatteitaan sen huomaa.Pesulla lähtee.
Auttaako ns. OTSONOINTI tällaisen ongelmaan.
Talossa ei sisältäpäin ainakaan mitään mädäntynyttä ole.
Kiitollinen viesteistä.

7

1578

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • puuosat

      haisee eli ne pitää polttaa joko kokonaisena tai sitten irti poikki ja pinoon eli kokkoon.

      • Nirppanokka

        Talon sisällä on pintoja uusittu ja lattiatkin avattu ja mitään kosteutta ei näkynyt seinissä eikä lattian puruissa. Jos katto on vuotanut joskus vuosikymmeniä sitten ja se jotenkin tuo välikatosta jollain "paineella" hajua ?? Vai voiko talon alta jollain systeemillä tulla se ns. geosmiini sisään.
        Naapuri sanoo, että siellä on aina haissut.
        Oleskella sisällä voi hyvin mutta kun haju tarttuu vaatteisiin on se ongelma. Voisko tähän kumminkin kokeilla ns. ionisointia vai mikä se turvallisempi systeemi olikaan? Kiitoksin taas kannanotoista.


      • eristeissä
        Nirppanokka kirjoitti:

        Talon sisällä on pintoja uusittu ja lattiatkin avattu ja mitään kosteutta ei näkynyt seinissä eikä lattian puruissa. Jos katto on vuotanut joskus vuosikymmeniä sitten ja se jotenkin tuo välikatosta jollain "paineella" hajua ?? Vai voiko talon alta jollain systeemillä tulla se ns. geosmiini sisään.
        Naapuri sanoo, että siellä on aina haissut.
        Oleskella sisällä voi hyvin mutta kun haju tarttuu vaatteisiin on se ongelma. Voisko tähän kumminkin kokeilla ns. ionisointia vai mikä se turvallisempi systeemi olikaan? Kiitoksin taas kannanotoista.

        ei välttämättä näy ihmis silmällä mitään ja valitettavasti kasvustot ovat pääsääntöisesti rakennekuivia, jos eristeet laitettu kosteana paikalleen talo yleeensä haissut koko elinkaarensa jo samalta ts.viittaa mikrobikasvustoon jossain päin kiinteistöä


    • ongelmat

      ovatkin rakenteiden sisällä eivätkä näy päälle päin. Mikään muu kuin vaurioituneiden materiaalien poistaminen ja uuusiminen ei auta tilanteeseen.

      Ongelma on jo tosi pitkällä, jos hajut tarttuvat vaatteisiinkiin.

      • hajunenä

        avaamaan seinärakenteita. Voin kokemuksesta kertoa,ettei sitä tietenkään usko sieltä mitään löytyvän.....mutta todellisuus on usein karua. Haju on merkki siitä, ettei enää pieni remontti riitä,valitettavasti


    • tarua vai totta

      ei auta. savulla desifiointi auttaa, katso Raimo Lajunen varkaus, hän on guru näissä asioissa.

      • Streptomyces griseus

        aktinobakteerin (=ns sädesieni) aineenvaihdunnassa syntyvää valinomysiini-myrkkyä ei pysty tuhoamaan edes polttamalla!
        -----------------------------
        Oiretesti:
        KVHT-altistusta (=KosteusVaurioHomeToksiini-altistus, Toksiini=Myrkky) ei voida todeta yksilötasolla veren IgG-vasta`aineista, eikä ihon Prick-testeillä. KVHT-altistus voidaan todeta alla olevalla oiretestillä, tai keuhkojen BAL-huuhtelulla. Kun epäillään kosteusvauriohometta, voi sen olemassa olon varmistaa kotikonstillakin ja poistaa ensiapuna välitön terveyshaitta. Koska kosteusvauriohometta ei välttämättä ole näkyvissä, eikä se välttämättä haise, niin on vielä yksi varma kotikonsti todeta sen olemassa olo. */Kosteusvauriohomeen hajusta-kantapään kautta koettua ja käytännössä testattua: Asunnossani on todettu jo aiemmin kosteusvauriohometta, jonka itse haistan selvästi, koska olen altistunut jo pitemmän aikaa kosteusvauriohomeelle. Tein viimeisen testin erään ystäväni kanssa. Kysyessäni häneltä, haistaako hän mitään erikoista asunnossani? Hän vastasi: En, mutta minun on raskasta hengittää täällä, eli jotain täällä on. Mitä tästä opimme?
        No miksei haise? Homeita tunnetaan yli satatuhatta eri lajia, joista noin sadan tiedetään aiheuttavan terveyshaitan, tai vakavan terveyshaitan. Edellä mainituista homeista koostuu rakenteissa muhiva homecocktail.
        1.Välittömästi haiseva homecocktail.
        -Tämä ryhmä on vain muutama prosentti kaikista kosteusvauriohome -kohteista.
        * 2.Haisematon homecocktail*/.!!!!!!!!!!!!!!!!!!
        -Tällaisen homecocktailin pystyy haistamaan ainoastaan jo pitemmän aikaa (vuosia) kosteusvauriohometoksiinille altistunut henkilö, tai koulutettu homekoira. Tämä ryhmä on valtaosa kaikista kosteusvauriohome kohteista!
        Tuon salakavalan haisemattomuuden vuoksi kehitin tämän oiretestin, joka sittemmin on osoittautunut varmimmaksi yksittäiseksi kotikonstiksi todeta kosteusvauriohomeen olemassa olo ja se voidaan tehdä joka kodissa. Elimistömme on tarkempi kuin yksikään sähköinen mittari. Kosteusvauriohomeen toteaminen varmuudella ja ilmaiseksi: Huomaa testin *-kohdat. koska tästä löytyy syy "outoon" käyttäytymiseen.

        *1.Unettomuutta.
        *2.Väsymys, joka ei mene ohi lepäämällä.
        *3.Uneliaan sekava olo levosta huolimatta.
        *4.Huimausta.
        *5.Pahoinvointia ja oksentelua.
        *6.Aiheettomia kiukunkohtauksia, raivareita, ärtyisyyttä ja masennusta.
        *7.Vapinaa.
        *8.Viiltävää salamana leikkaavaa päänsärkyä.
        *9.Tavallista päänsärkyä.
        *10.Keskittymisvaikeuksia.
        *11.Aloitekyvyttömyyttä.
        *12.Lähimuisti pätkii, sanoja katoaa mielestä hetkellisesti.
        *13.Sinun on vaikea muistaa sanoja, esimerkiksi hyvin tuntemasi naapurin nimeä et muista.
        *14.Kun alat kertomaan jostakin asiasta ja saman tien unohdat mitä pitikään sanoa.
        15.Hiusten lähtöä.
        16.Veristä yskää.
        17.Keuhkoverenvuotoa.
        18.Voimattomuutta, jo yhden kerroksen porraskävely vie voimat.
        19.Aamulla saat kaivaa nenästä kuivaa räkäklimppiä, jossa voi olla verta.
        20.Nenä on tukossa.
        21.Liman muodostus hengitysteissä, esimerkiksi aamuisin saat rykiä hartaasti.
        22.Palan-tunne/Kuristava-tunne kurkussa/Kurkku kutiaa, käheyttä ja kurkkukipua.
        23.Nenäverenvuotoa.
        24.Ääni käheytyy tai vaimenee kokonaan, puhuminen vaatii ponnistelua.
        25.Pientä kuumeilua, tai alilämpöä muutaman asteen kymmenyksen......1 C.s asteen.
        26.Olo on kuin tulisi flunssasairaaksi, mutta ei sitten tulekaan.
        27.Silmiä särkee ja ne saattavat rähmiä.
        28.Katseen tarkentamisen vaikeuksia.
        29.Näköhäiriöitä.
        30.Korvia kutiaa.
        31.Ihon kutinaa, kihelmöintiä ja pistelyä, joka pahenee suihkussa ja löylyssä.
        32.Nivelkipuja.
        33.Lihaskipuja.
        34.Lihasjäykkyyttä, varsinkin aamulla lihasjäykkyys vaikeuttaa kävelyä.
        35.Näppyjä.
        36.Verisuonet nousevat ns pinnalle.
        37.Läiskiä iholla.
        38.Verenpurkautumia iholla.
        39.Herkistyminen lisäaineille.
        40.Herkistyminen erilaisille keinotekoisille hajusteille.
        41.Suussa on outo "mantelimainen" imelä maku.
        42.Suuta kuivaa, syljen eritys on vajaata.
        43.Virtsan eritys on runsasta.
        44.Virtsa haisee voimakkaasti. Vaatii aina ensin lääkärin tutkimuksen.
        45.Vatsan oireilu: Vatsakivut, ripuli/ummetus jotka kulkevat käsi-kädessä, runsaat ilmavaivat, jne. Huomaa että vatsa on ihmisen "toiset aivot".
        46.Toistuvat ylähengitysteiden (poskiontelot) tulehdukset. Vaatii aina ensin lääkärin tutkimuksen.
        47.Jalkapohjat kipeytyvät.

        Tulkintaohjeet.
        -Älä tuijota ainoastaan yhtä oiretta, koska se voi käydä useampaan sairauteen.
        -0....5 oiretta: Et ole altistunut kosteusvauriohometoksiinille.
        -Yli 5 oiretta: Kyseessä on todennäköisesti kosteusvauriohometoksiini.
        -Yli 10 oiretta: Etsi kosteusvauriohomeettomat tilat asumiseen, työntekoon, jne.
        -Yli 20 oiretta: Poistu välittömästi kosteusvauriohomeen saastuttamista tiloista.

        Edellä olevaa testilistaa voit käyttää kosteusvauriohome tilanteen seuraamiseen uusimalla testin, kun havaitset muutoksia terveydentilassasi, tai sisäilmassa.
        Kosteusvauriohomeen toteamisessa sinua auttaa myöskin kotikuntasi terveystarkastaja.

        Paras ja tehokkain hoito on lopettaa altistuminen kosteusvauriohometoksiinille ja maitohappobakteerit.

        Seuraavassa suuntaa antava ohje, oireiden poistumiselle, kun altistuminen kosteusvauriohometoksiinille loppuu:
        -Yli 30-oiretta, oireilu loppuu noin 12 - ~ kuukaudessa.
        -Yli 20-oiretta, oireilu loppuu noin 6 - 12 kuukaudessa.
        -Yli 10-oiretta, oireilu loppuu noin 4 - 6 kuukaudessa.
        Huomaa, että kosteusvauriohometoksiini on saattanut aiheuttaa pysyviä kudosvaurioita, jolloin oireilet aina heti altistuessasi kosteusvauriohometoksiinille ja luonnonhomeelle.
        -------------------------------------------------

        KVHT-altistus aiheuttaa vaurioita kaikissa kudoksissa ja kaikilla lima-kalvoilla. Aiheuttaen keuhkojen lima-kalvoilla astman tyyppisen tulehdus-tilan. KVHT-altistus tuhoaa tarpeellisia mh-bakteereita, josta seuraa immuuni-puolustuksen alenema, josta taas seuraa hormonaalisen- ja hermostollisen-järjestelmän alenema, kunnes limakalvot ovat niin ohuet, että veri irtoaa ja immuuni-puolustus romahtaa kokonaan, jolloin elimistö ei pysty enää taistelemaan sairauksia vastaan.

        KVHT-altistuneen hoito
        Lääkärikään ei pysty edellämainitussa KVHT-altistuksessa tekemään muuta, kuin:
        1.Altistuksen pysyvä lopettaminen, joka on tärkein,
        2.Maitohappobakteerit, joka on ainoa lääkinnällinen lääke KVHT-altistuksessa. Oikea bakteerikanta (katso kolme tärkeintä bakteeria alempaa) joka sisältää vähintään 5`miljardia (suositus=10`miljardia) bakteeria/vrk, poistaa/lievittää oireilua, mutta kokonaan oireilu poistuu vasta kun sen lisäksi KVHT-altistuminen loppuu pysyvästi. Kun haluat tietää onko sinulle tullut jo pysyviä kudosvaurioita, niin sen näet jo tuolla ylempänä olevalla testillä. Testin lopussa on suuntaa antava ohje oireilun poistumiselle laskettuna oireilun tämänhetkisestä tasosta. Mikäli akuuttia tarvetta ei ole, kannattaa siirtää sitä lääkärissä käyntiä, kunnes näet onko se edes tarpeen. Ja vasta sitten jos oiretaso ei laske alle viiden osuman, vaan jämähtää NOIN 10-osuman tienooseen, niin voidaan päätellä se että kudosvaurioita on jo tullut ja sen jälkeen tarvitaan lääkäriä etsimään missä ne kudosvauriot on ja mitä sitten on tehtävissä. Tietenkin jos on akuutti tarve, niin sitten pitää mennä heti lääkäriin!
        -------------------------------------------------


        http://personal.inet.fi/koti/haistahome/Maitohappobakteeri.html


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ensi kesänä

      Näin kesän viimeisenä minuutteina ajattelen sinua. Olisiko seuraava kesä "meidän" kesä? Tänä vuonna ei onnistuttu, mutta
      Ikävä
      66
      3382
    2. Tukalaa kuumuutta

      Tietäisitpä vaan kuinka kuumana olen käynyt viime päivät. Eikä johdu helteestä, vaan sinusta. Mitäköhän taikoja olet teh
      Ikävä
      46
      3192
    3. Anne Kukkohovin karmeat velat ovat Suomessa.

      Lähtikö se siksi pois Suomesta ? Et on noin kar? mean suuret velat naisella olemassa
      Kotimaiset julkkisjuorut
      123
      2718
    4. Sinä, ihastukseni

      Mitä haluaisit tehdä kanssani ensimmäisenä?
      Ihastuminen
      43
      2548
    5. Tiedät ettei tule toimimaan.

      Mielenterveys ei kummallakaan kestä.
      Ikävä
      31
      1953
    6. Okei, myönnetään,

      Oisit sä saanut ottaa ne housutkin pois, mutta ehkä joskus jossain toisaalla. 😘
      Ikävä
      27
      1860
    7. Onko kaivatullasi

      himmeä kuuppa?
      Ikävä
      48
      1636
    8. Mihin hävisi

      Mihin hävisi asiallinen keskustelu tositapahtumista, vai pitikö jonkin Hannulle kateellisen näyttää typeryytensä
      Iisalmi
      87
      1495
    9. On jo heinäkuun viimeinen päivä.

      En taida nähdä sinua koskaan.
      Rakkaus ja rakastaminen
      39
      1330
    10. Lähtikö korvat

      puhtaaksi vaikusta?
      Tuusniemi
      82
      1199
    Aihe