Äänestys on jälleen pidetty ja päättäjät valittu. Mitä mieltä palstalla ollaan uusista/vanhoista ehdokkaista?
Entä tuleeko muutoksia nykyiseen menoon,vai jatkuuko kaupungin alasajo?
Itse toivon että ehdokkaat ottavat härkää sarvista, ja yrittävät saada muutoksia aikaiseksi. Selvää kuitenkin on, ettei tämä pysähtyneisyyden aika voi enää jatkua.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Onneksi Huida sai ainakin ansionsa mukaisen vaalimenestyksen ja putosi pois valtuustosta.
onneksi porukka jonkin verran vaihtui. sama meno silti taitanee jatkua, siitä ei pääse mihinkään. jalista nousee vielä kova tekijä:)
Läppä.. :/
nin kauan kon se jalkanen on tolla pallilla,ni mitään muutoksia ei tule!
Kokoomuksessa on nyt sellaisia tyyppejä joilta voi odottaa muutosta parempaan. Siellä on kunnalliselämän asiantuntijoita ja suunsa auki saavia, omilla aivoillaan ajattelevia.
Monien muiden valtuustoryhmien uudet jäsenet, eivät paljoakaa muutosta paremmasta anna odottaa. Valtuuston puheenjohtajana valitettavasti tulee jatkamaan HK. Kaupungin hallituksen pj. onneksi vaihtuu.
Kokoomuksella on sopiva ehdokas ko virkaan, vaikka uutena valtuutettuna aloittaakin. Hänellä on vanhaa sisäpiiritietoa Kokemäen asioden hoidosta.
Entinen SDP:n äänestäjä