Odotan esikoistani ja laskettuaika on ihan lähellä. Raskausaika on ollut uutta ja paljon olen saanut hämmästellä sekä itseäni, että olotilojani. Vartalonmuutokset ovat olleet vain positiivisia ja mahaani kannan ylpeydellä. Itkuherkkä olen ollut koko odotusajan, mutta kuitenkin iloinen ja virkeä. En ole kokenut apaattisuutta tai masentavaa olotilaa ollenkaan.
Nyt kuitenkin jäätyäni äitiyslomalle (4vk sitten) päässäni on alkanut pyöriä outoja ajatuksia. Raskauden keskivaiheilla minulla oli joitakin pelkoja ja välillä ahdistuneisuutta, mutta nyt nämä ajatukset ovat muuttuneet radikaalisti ja vaikuttavat jo arkeeni. Muut odottajat ehkä pelkäävät synnytystä, äitiyttä, vastuuta tai esim. vauvansa puolesta, mutta itseäni ahdistaa huomattavasti "laajemmat" asiat. En ole ikinä ajatellut erityisen vihreästi, mutta nyt mietin päivät pitkät saastuttamista ja maapallon ongelmia, sitä kuinka ihminen tuhoaa itse itsensä. Rakentaminen ja yleinen suuruudenhulluus ahdistavat ja jo pelkästään paistinpannun valmistamiseen käytettävä energia ym. tehdasjutut valtaavat täysin ajatukseni. Autossa olo ahdistaa, enkä haluaisi kotoa liikkua mihinkään, miettien päästöjä. Vauvalle en haluaisi ostella enää mitään, sillä mietin tavaroiden valmistamista ja sitä kuinka kaatopaikat täyttyy, sitten kun tuotetta ei enää tarvita.
Mitä tämä on?! Mieheni on todella tärkeä ja suuri tukiani, mutta ei ole mukavaa puhua useita tunteja päivästä vain ahdistuksestani sekä peloistani ja täten jotenkin latistaa odotusilomme. Olen miettinyt neuvolassa tai lääkärissä puhumista, mutta mikäli juuri silloin ei ahdista, niin tiedostan itse ajatuksien outouden ja ne jopa naurattavat minua. Olen todella onnellinen tulevasta toivotusta vauvastamme, mutta välillä ajattelen, että miksi tehdä maailmaan lisää lapsia, kun en voi uskoa, että täällä kauaa enää elämää edes on. Nämä ajatukset alkoivat kauhajoen ammskelun jälkeen ja mietin myös vaikuttiko se. Kamalaa elää jatkuvassa maailmanlopun pelossa ja pohtia liiaksi asioita, joille tosiasiassa en voi yksin mitään.
Hirveää huomata, ettei voi hallita omia ajatuksia. Toivon vain, että pikkuinen syntyisi nopeasti, enkä ehtisi niin paljon "miettiä ja miettiä"... lasketaanko tälläinen raskausmasennukseksi vaikka en olekaan masentunut? Tuntuu, että kotona on kaikki valmista, ei ole siivottavaa eikä laitettavaa, niin aikaa jää aivan liiaksi pähkäilylle... silti en haluisi siihen kamalaan kiireeseen ja materiamaailmaan kaupungillekaan lähteä.
Katoaahan tämä synnytyksen jälkeen?
kokemuksia ja neuvoja ottaisin mielelläni vastaan, että pääsisin nauttimaan täysillä näistä odotuksen viimehetkistä ja myös tulevasta perheenjäsenestä!
Nyt kuitenkin jäätyäni äitiyslomalle (4vk sitten) päässäni on alkanut pyöriä outoja ajatuksia. Raskauden keskivaiheilla minulla oli joitakin pelkoja ja välillä ahdistuneisuutta, mutta nyt nämä ajatukset ovat muuttuneet radikaalisti ja vaikuttavat jo arkeeni. Muut odottajat ehkä pelkäävät synnytystä, äitiyttä, vastuuta tai esim. vauvansa puolesta, mutta itseäni ahdistaa huomattavasti "laajemmat" asiat. En ole ikinä ajatellut erityisen vihreästi, mutta nyt mietin päivät pitkät saastuttamista ja maapallon ongelmia, sitä kuinka ihminen tuhoaa itse itsensä. Rakentaminen ja yleinen suuruudenhulluus ahdistavat ja jo pelkästään paistinpannun valmistamiseen käytettävä energia ym. tehdasjutut valtaavat täysin ajatukseni. Autossa olo ahdistaa, enkä haluaisi kotoa liikkua mihinkään, miettien päästöjä. Vauvalle en haluaisi ostella enää mitään, sillä mietin tavaroiden valmistamista ja sitä kuinka kaatopaikat täyttyy, sitten kun tuotetta ei enää tarvita.
Mitä tämä on?! Mieheni on todella tärkeä ja suuri tukiani, mutta ei ole mukavaa puhua useita tunteja päivästä vain ahdistuksestani sekä peloistani ja täten jotenkin latistaa odotusilomme. Olen miettinyt neuvolassa tai lääkärissä puhumista, mutta mikäli juuri silloin ei ahdista, niin tiedostan itse ajatuksien outouden ja ne jopa naurattavat minua. Olen todella onnellinen tulevasta toivotusta vauvastamme, mutta välillä ajattelen, että miksi tehdä maailmaan lisää lapsia, kun en voi uskoa, että täällä kauaa enää elämää edes on. Nämä ajatukset alkoivat kauhajoen ammskelun jälkeen ja mietin myös vaikuttiko se. Kamalaa elää jatkuvassa maailmanlopun pelossa ja pohtia liiaksi asioita, joille tosiasiassa en voi yksin mitään.
Hirveää huomata, ettei voi hallita omia ajatuksia. Toivon vain, että pikkuinen syntyisi nopeasti, enkä ehtisi niin paljon "miettiä ja miettiä"... lasketaanko tälläinen raskausmasennukseksi vaikka en olekaan masentunut? Tuntuu, että kotona on kaikki valmista, ei ole siivottavaa eikä laitettavaa, niin aikaa jää aivan liiaksi pähkäilylle... silti en haluisi siihen kamalaan kiireeseen ja materiamaailmaan kaupungillekaan lähteä.
Katoaahan tämä synnytyksen jälkeen?
kokemuksia ja neuvoja ottaisin mielelläni vastaan, että pääsisin nauttimaan täysillä näistä odotuksen viimehetkistä ja myös tulevasta perheenjäsenestä!
Vastaukset 2
Vanhimmat
se on maailmantuskaa... ? voi liittyä masennukseen/ahdistukseen.
onkohan se niin,et joku outo hormooni vaan tyrkkää sellaisia aatoksia mieleen.mulla kans on kaikki hyvin.. raskaus jo viikoilla 30 ja ihana mies,elukoita on ja kaikkea kivaa vauvalle hankittu jo.mies innolla mukana hommassa..mutta mutta..minua taas ahistaa tää elämän "loppuminen"?????? mietin esim. "miks suotta ostan sellasen pöyän,kun en kuitenkaan kauaa enää elä.mitä väliä sil on.joku liipasee sen kaatsille kuitenkin,mun perässä..?!" kaikesta,siis tarkotan kaikessa mietin et miks teen niin,mitä järkeä,kun elämäst eletty yli puolet..hyväs lykys ei ole enää kauaakaan jälellä..tää on kauheeta. tää ei ole mukavaa,eikä sitä oikein osaa kellekään oikein selittää.se aina yhdistetään KUOLEMANPELKOON.. ja sitä se ei ole,koska en pelkää kuolemaa. vihaan että vanhenen äkkiä,mutta olen viel ihan jees iässä.miks nyt jo mietin mitä kannattaa enää hankkia..huhh..etenkin kun mulla on lapsia,jotkas tekevät lapsia..mulla on kaikki hyvin..mut silti mietin et kaikki on liian pian ohi..en usko et osasin selittää ymmärrettävästi ees.. tulkkia ei ole sähköisenä tääl ;) toivotaan et tää menee ohi,kun vauva tulee ja on muuta aateltavaa.. sunkin aihen on kyllä asiallinen ja vakava..oikeesti pohdittavaa kamaa.mun ei niinkään. kyllä tää viel tästä iloks muutttuu.. kohta ne tuhisevat nyytit vie ajatukset muualle..