Minulla ehti olla noin kymmenen vuotta ilmeisesti lantio vinossa ennenkuin se oikaistiin tuossa pari kk sitten. Nyt sitten kun en enää käytä korotuksia (olen ihan suora peilistäkin katsoessa, eikä jaloissa ole enää sitä muutaman sentin pituuseroa)..
Noh, tässä on nyt ollut jalkalihakset kipeinä, kun olen kävellyt ihan eri tavalla. Ja nyt sitten ilmeisesti rintaranka on jumissa. Tulee välillä sellainen hassu tunne tuohon kurkkuun, rintaan pistää, mutta venyttely auttaa. On vähän sellainen olo, kun olisi kupla kurkussa tai keuhkoputkessa. Vasen puoli kropasta on pahasti vielä jumissa, kun nyt se joutuu töihin saatuaan levätä 10 vuotta. Mulla on jopa käden lihakset kipeänä, olen tosin toki lisännyt liikuntaakin hurjasti, kun en enää vaapu ja sisäliikunta toimii nyt hyvin kun ei tarvitse miettiä, kuinka sukkasillaan saisi kompensoitua pituuseroa.
Voiko rintarankajumi aiheuttaa tavallaan sellaisen tunteen, kuin olisi ahdasta rinnassa?
Vähän sellaista paineentunnetta?
En enää voi mennä fysioterapeutille enkä hierojalle enkä osteopaatille vähään aikaan. Kävin tunnollisesti pari kertaa viikossa parin kuukauden ajan ja käynnit veivät kaikki säästöni. Nyt olen kahdessa työssä ja yritän saada pesämunaa taas uuteen hoitosarjaan. Olisi kiva kuitenkin oppia itse oikealla liikunnalla hoitamaan kroppaansa. Ilmeisesti toistan vielä virheasentoja, joita oli silloin, kun lantio oli täysin vino ja kroppa ihan kuin Pisan torni.
Onko olemassa joku keino "tasapainottaa" itsensä?

Vastaukset 1
Vanhimmat
Mulla meni selkä vinoon noin 25v. sitten ja se aiheutti kovia kipuja. kiropraktikko oikasi. 25v. vietin normaali elämää, kunnes selkä meni uudelleen vinoon. Se kiropraktikko jolla olin käynyt oli menehtynyt ja menin toiselle. Hoitotekniikka oli aivan erilainen, eikä se saanut selkää suoraksi.
Ajanmyötä alkoi rintaa ahdistamaan, koska se oli myös vino. Kuvat näytti, että selkä, rinta, kaularanka oli aivan mutkalla ja siitä johtui puristava tunne rinnassa ja vähän niinkun palantuntu kurkussa.
Olen käynyt näillä nykykoulutuksen saaneilla kii.praktikoilla, mutta homma on yhtä tyhjänkanssa.